Mä oven avaan, en henkeä saa

Sunnuntai. Masentaa seuraavan viikon varsin tiukka aikataulu, johon lisäksi kuuluu YLPAn tentti ja kaiken lisäksi Y:kin lähti. Tosin onneksi mies tietää mistä naruista se mua vetää, käytiin nimittäin kaupassa aamupäivällä (tai siis Apsilla, herranjestas miten paljon ihmisiä siellä oli! Isänpäivänä kaupat kiinni ja jengi ihan sekasin) ja haettiin mulle glögiä ja jätskiä. Glögi on käytännössä ainut joulufiilistelyjuttu, jonka mä sallin jo lokakuussa (toinen on mahdollisesti joulutortut, mut vaan koska ne on niin hyviä!).

Anysay, sen lisäksi että katoin Olipa kerran -sarjaa (nyt puhutaan siis siitä satusarjasta, suosittelen lämpimästi), katsoin myös suomalaisen Sooloilua -leffan. Siinä on niin nerokkaita reploja, varsinkin Kristiina Elstelän esittämän Lea Abrahamssonin suusta kuultuna. Ehdottomasti kaikkien aikojen paras on kuitenkin Lean elämänneuvot. Miehille se on suhtyksinkertainen "Älä koskaan petä vaimoasi", mutta naisille se on aivan loistava: "Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku." Noh, pannukakkua ei tullu enää paistettua (olihan mulla purkillinen jätskiä jo valmiiks edessä, ja kuka perhana sitä pannaria sitten söis), mutta neuvon ideana on tehdä jotakin, eikä jäädä lamaantuneena paikoilleen.

Tuloksena sängyssä uudet, puhtaat Ivana Helsinki for Luhta Home -lakanat. Astianpesukone ja pyykinpesukone pyörimässä ja kynttilät sytytettyinä, sekä Patologian prujut nenän edessä (onpa rakeisia kuvia...).

Olin viime viikolla perjantaina ja lauantaina töissä, ja kun mietiskelin että mitä hurjaa me puuhattais lauantaina saapuvan Y:n kanssa illan ratoksi, niin kävin sitten hakemassa palapelin. :D Kyllä siinä vierähti sellaset viitisen tuntia (paloja oli 500 ja se oli oikeesti aika vaikee!), ja totuuden nimissä viimoinen tunti meni jo hieman kiroillessa, mutta valmiiksi se tuli. Meidän perheessä ei luovuteta!

Samalla kun kävin Suomalaisesta Kirjakaupasta hakemassa palapelin, hain myös Safkaa -kirjan. Kyseessä on siis Alexander ja Hanna Gullichenien kirjoittama kirja (tässä myös niiden aika ihana blogi), josta oon lukenu ihan hirveesti positiivista vaikka mistä keskustelupalstoilta ja blogosfääreistä. Nopealla selailulla ohjeet vaikutti kivoilta, ja erityisesti muhun vetos sellaset vähän käsinkirjoitetunolomaiset kommentit osassa resepteistä, koskien vaikkapa tarjoiluvinkkejä tai vaikka avokadon "kuorimisen" helpottamista.

Erityisesti tota ylläolevaa avokadopastaa on kehuttu ja parjattu, joten onhan sitä nyt kokeiltava. Seuraavan kerran siis kun teemme Y:n kanssa ruokaa (tosin sitten tähän on lisättävä lihaa... pohdin maustamattomia kanasuikaleita, mutta saas nähä mitä laitetaan), on tämä agendalistalla.

Sellasta sunnuntai-iltaa. Aluksi se oli tyhmä ja kurja, koska niinkuin Y:lle sanoin, aina kun se lähtee "Mulla jää käteen vaan sotkuinen koti ja tyhjä kolo sydämessä", mutta positive thinking! Perjantaina nähdään jo, kun lähden kohti pääkaupunkiseutua terveyskeskuspäiville harjoittelemaan (kuuntelemista), ja kynttilät on kivoja.

PS: Ja se välitenttikin meni ihan kiitettävän hyvin... :)

Muruisaa

Meillä tuli viime kuussa Y:n kanssa täyteen 4 vuotta yhdessäoleskelua. Aikamoista. :) Kun me alettiin seurustelemaan, tuli se vähän yllätyksenä jopa meille. :D Ollaan aikamoisen yhteensopimaton pari: minä aina suupalttina, yltiösosiaalisena, positiivisena ihmisenä. Y puolestaan kaikkea muuta. :D Joku voisi jopa sanoa häntä hieman negatiiviseksi ihmiseksi... Mutta ympäri mennään ja yhteen tullaan, ja meistä on ajan kuluessa nivoutunut vahva pariskunta, joka jaksaa toivottavasti katsella toisiaan vielä pitkän aikaa.

Juhlapäivän kunniaksi varasin joululomalla meille pöydän ravintola Murusta. Tämän viikon lauantai oli ensimmäinen lauantai, johon sain pöydän varattua jälkimmäiseen kattaukseen! Suosio on selkeästi ansaittu, valittiinhan Muru juuri gastronomien seuran toimesta Vuoden ravintolaksi 2012.

Poron kieltä vitello tonnato -tyyliin ja rucolasalaattia

Misomarinoitua lohta, paistettu kampasimpukka, kukkakaalipyrettä ja kurkkuvinaigrette

Roquefort-juustoa, lampaanmaitojuustoa ja kirsikkahilloketta

Mud cake, banaanijäätelöä ja passionvaahtoa

Mä voisin kirjoittaa uskomattomia, ylistäviä lauluja Murun ruualle, mutta lyhennän lauluni vain muutaman sanan kaikuun: ruoka oli aivan MIE-LE-TÖN-TÄ! Poron kieli on niin mureaa, että se suorastaan suli kielellä, jopa supernirso Y oli sitä mieltä, että se oli hyvää. Lohi puolestaan oli täydellisesti kypsennettyä, kukkakaalipyree oli taivaallista ja itse söin ensimmäistä kertaa ikinä kampasimpukkaa. Omnom! Juustot olivat erinomaisia, ja mud caken kohdalla saatoin tirauttaa pienen onnenkyyneleen. :D

Meistä kumpikaan ei ole mikään viinien asiantuntija, joten annoimme tarjoilijoillemme vapaat kädet tuoda sopivat viinit, ja ne olivatkin sitten todella match made in heaven ruuan kanssa. :) Parhainta musta oli se, että heillä oli viineistä jotain kerrottavaa! Viineistä ehdottomasti paras oli juuston kanssa tarjottava port-viini, ai että. 

Me käydään näin hienosti syömässä juuri sen yhden kerran vuodessa, vuosipäivän kunniaksi, joten siihen saakin sitten panostaa vähän enemmän. :) Muru on kuuluisa vähän sellaisesta laid back -tunnelmasta, siellä ei turhaan vanteita kiristellä. Tarjoilijamme tulivat monesti kysymään onko kaikki kunnossa, ja muutenkin meistä pidettiin hyvää huolta. All in all, suosittelen Murua todellatodella lämpimästi, kyllä se ravintola on hypetyksensä ansainnut.

Onnistumisista ja kavereista (nälkävuoden tapaan)

Bloggaustauko on taas ollut pitkä kuin nälkävuosi. Monesti mulla on tullu sellanen fiilis, että pitäisi kirjoittaa ja kertoa, mutta jaksaminen on ollut aivan toista laatua. Haluaisin kirjoittaa useasti, vaikka joka toinen päivä, mutta syksyn tullen tuntuu huomattavasti kivemmalta olla sohvalla oman untuvapeittoystäväisensä kanssa kynttilöiden palaessa taustalla. Talvi aiheuttaa kummallista laiskuuden tunnetta ainakin mussa, mites te?

Mitäs tässä nyt on tapahtunut... Noh, ainakin opintopisteet ovat yläkulmassa lisääntyneet. TLA meni onneksi läpi! Arvosana oli tosin ihan muuta kuin mitä halusin, joten aion uusia typerän tentin. Musta osasin huomattavasti paremmin, kuin mitä arvosana antaa ymmärtää. En tiiä mikä meni tentissä vikaan, paitsi ainakin tuo pirun nilkkanivel. En usko saaneeni siitä tehtävästä kuin ehkä pari säälittävää pistettä. Summa summarum, tämä tyttö menee sitten tammikuun lopussa uusintaan. :) Aasinsiltana edellisestä lauseesta voin myös sanoa, että tämä muija puhuu latinaa, eli myös latinan tentti meni läpi. Edellisten vuosien opiskelijat eivät valehdelleet, vaan kyseessä olivat helpoimmat opintopisteet IKINÄ! Tunti ennen tenttiä katselin monistenipun läpi, merkkailin sinne tänne oranssilla ja punaisella kynällä, ja sillä mentiin. Tentissä sai monistenippu olla mukana (olisi saanut olla kuulemma vaikka sanakirjakin...), joten sieltä piti vain etsiä oikeat kohdat. Muut opintopisteet ovat sitten tulleet Johdatus lääketieteeseen -kurssista, sekä Johdatus akateemisiin opintoihin -kurssista. Aika hullua, että näin vaan tämä opiskelu etenee. Onnistumisen tunteet on sitten kivoja. :)

Etenemisestä puheen ollen, tässähän on säälittävät pari-kolme viikkoa, ja sitten on joululoma. Puoli vuotta on mennyt lähes silmänräpäyksessä. Jos valmistun aikataulun mukaisesti, olen noin puolentoista vuoden päästä lääketieteen kandidaatti. Viiden ja puolen vuoden päästä lääketieteen lisensiaatti. Vaikka sitä yrittää itselleen jatkuvasti tolkuttaa päähänsä, että opiskeleopiskeleopiskele, pitää tässä myös muistaa, että tää on oikeesti mun elämäni parasta aikaa. Kaverit, mahdollisuudet, inspiroiva opiskelupaikka... Nyt kun huomaa, että tämä aika on kohta ohi, pitäisi muistaa ottaa kaikki irti myös tästä hetkestä. Tentit on tietysti päästävä läpi, mielellään hyvällä arvosanalla. Välillä pitää kuitenkin antaa itselleen anteeksi ja ymmärtää, että nämä onnelliset hetket, jolloin et ole vastuussa kenenkään elämästä, jolloin voit huolettomasti nauraa kavereidesi kanssa possun sydämen ääressä sen aivan erilaisen muotoista truncus pulmonalista, tai jolloin voit huolettomasti naureskella sille, ettet löydä kaverin jalasta pulssia, noh, ollenkaan, ovat suhteellisen pian ohi.


Vakavista asioista hömppään. Ensin toissa viikonloppuna oli Y käymässä. Tehtiin kaikkea, ja ei mitään. Suurimmaksi osaksi vain oleiltiin, katsottiin leffaa, pussailtiin, istuttiin vierekkäin sohvalla ja nautittiin seurastamme. Olisin halunnut esitellä miehenpuolikkaani täkäläisille ystäville, mutta valitettavasti isänpäivän kunniaksi kaikki olivat poissa. Y on kuitenkin lupautunut (hyvin tapojensa vastakkaisesti) osallistua meidän fuksien järjestämiin KuoLO:n ja Dentina:n pikkujouluihin, joten siellä sitten viimeistään kaverit saavat paljon puhutun miekkosen tavata. <3 
Viime viikonloppuna taas oli ihana ystäväni M käymässä täällä järjestettyjen Sosiaalipsykologiapäivien vuoksi (vaikka todellisuudessa päivät olivat vain tekosyy tulla minun luokseni<3). Olimme perjantaina ahkeria opiskelijoita kukin omalla sarallamme, ja loppuillasta lähdimme juhlistamaan jälleennäkemistämme ensin istumalla iltaa kavereiden luona, sitten siirtymällä Introon istuskelemaan ja lopulta illan viimeiset tunnit vietettiin Henry's Pubissa. Sen mustempaa paikkaa en olekaan vielä nähnyt. :D Kyseessä on ilmeisesti varsin hevipainoitteinen baari, jota Kuopion kansa rakastaa. M:n sanoin "Sitä haluaisi sanoa ulkomaalaiselle, että emme me suomalaiset ole mustiinpukeutuvia, heviä rakastavia mörriköllejä, jotka viettävät aikansa kellarissa. Sitten sä tuut tänne, ja huomaat et asia on just tasan niin!" Lisäksi kävimme ihailemassa Kuopion joulunavajaisten kunniaksi järjestettyä ilotulitusta, katselimme leffaa, herkuttelimme glögillä ja nautimme kynttilänvalosta. Oli aika mukavaista, kiva kun olit täällä<3

Lyhyestä virsi kaunis ei selkeästi ole minun sanontani, mutta lopetan nyt tähän ja pyrin pian kirjoittamaan lisää meidän harkoista, tulevasta matkastani, joululomasta... kaikesta ihanasta! Loppuinspiraationa viime sunnuntaina tyttöjen kanssa tehtyä sushia (ennakoin M:n lähtemisen aiheuttaman yksinäisyyden, ja kutsuin kavereita tänne lämmittämään mun sunnuntai-iltaa).

kuvat: we heart it, googlen kuvahaku ja memyselfandI