Talking seems so overrated

Huhheijaa ja hellät tunteet. Paitsi että täällä ollaan ihan kirjaimellisesti lihakset hellinä, musta myös tuntuu että mun aivot on suhteellisen hellinä. Viime viikolla taakse jäänyt YLPAn tentti jätti sellaisen jäljen mun aivoihin, ettei hetkeen tarvi taas päällään ajatella. Thank god seuraavan kerran mikroskopoidaan vasta joskus ensi vuonna ELPAn (ELinPAtologian) merkeissä. Saanpahan olla päänsäryttömänä hetken, mikroskooppiin tuijottelu kun tuntuu aiheuttavan mulle poikkeuksetta voimakasta ohimontykytystä.

Viime viikon tiistain 10-19 pituisen päivän aikana tuli useammankin kerran ajateltua että "Mihin minä näitä tarvitsen?" Patologia musta ei tule, se jos jokin on varmaa (se, ja se että psykologia musta ei myöskään tule), niin kyllähän sitä sitten miettii, että a) katsonko mä enää ikinä näitä marjapuuroja b) jos katsonkin joskus 10 vuoden päästä, niin muistanko mä muka oikeesti jotain tästä.

Tentti meni miten meni, omasta mielestäni tunnistin kolme kuvaa oikeaksi, yhden vääräksi (älä ikinä vaihda ensimmäistä vastausta joksikin muuksi). Pläääääh.  Toinen esseistä meni ihan hyvin, toinen meni ihan päin helvettiä, ja väittämät meni silleen fiftysixty. All in all, just another brick in the wall. No, herranhuomaan ja toivottavasti emme enää tapaa patologian kanssa.

Viime viikolla tein myös parin päivän verran töitä, ja lähdin sitten Helsinkiin kohti terveyskeskuspäiviä. Sain tänäkin vuonna nauttia Itä-Helsingissä sijaitsevan terveyskeskuksen hellästä huomasta, ja olipa kyllä oikeasti hyödylliset ja paljon antaneet päivät. Muutenkin oli hurjana kaikkea ihanaa tekemistä, tämänkin postauksen kuvitukset ovat erityisen ihana kaverin järjestämiltä illalliskutsuilta... Ei varmasti kyllä ollut samantasosia sapuskoja ku toi mun sosekeitto, vieläki naurattaa. :D Lisäksi kävin myös pistäytymässä Stadin yössä (kun mä kuulemma käyn niiiiiin harvoin ulkona siellä), söin niin paljon kaikkea hyvää että nyt farkut kiristää, näin perhettä paljon, ja vietin muutenkin hyvän miniloman <3 Olipa vaikea palata taas "uudelleen" maanantaihin tänään... :D

Hyvää lyhentynyttä loppuviikkoa kaikille, mä palailen vielä ainakin ravintolapostauksen verran :))

Tio tusen meter upp i luften ser jag allt så klart

Phuh. Tässä sitä ollaan matkalla taas, tällä kertaa (ööö, aina?) välinä on Helsinki-Kuopio, ja junan lähtöaikana oli 6:06. Siis ihan oikeesti, onko ihmisen tarkoitus herätä noin aikasin. No ilmeisesti voi olla, jos ei ole nukkunutkaan...

Kuten varmaan kaikkien, myös mun äiti sanoi mulle kun olin pieni (ja ehkä vähän isompikin...) että huominen tulee nopeammin jos vaan menee nukkumaan aikasin. Siis miks ei sama voi toimia toisinpäin, eli jos et mene nukkumaan, niin aika kuluis hitaasti? Käytännössä viime yön typerät tunnit meni itkiessä kohtaloni kovuutta ja sitä, miten aina olen lähdössä kaikkialta enkä ikinä tulossa mihinkään.

No johan on perkele. Näin maanantai-aamun aikaisina tunteina, ja useamman kahvikupposen vahvistamana, mä olen täynnä taistelutahtoa. Niinkuin rakas äitikultani mua eilen muistutti, mua vain pari vuotta vanhempana hän muutti tuhansien kilometrien päähän omasta perheestään, jättäen sinne myös lapsensa, lähteäkseen tuntemattomaan maahan jonka kieltä ei puhunut, joutuen käytännössä opiskelemaan oman ammattinsa uusiksi. Joo-o, omat ongelmat tuntuu aina isommalta, mut jonkinnäköistä perspektiiviä luulis tosta saavan. Miten ton jälkeen kehtasin silti vesistellä koko yön (ja miten Y jaksoi sitä kuunnella) no, siihen en pysty vastaamaan, mutta uus päivä uudet kujeet. Hyvä hetki muistuttaa itselleen oman elämänsä loistavista jutuista.

Praha

1. Mä oon just palannu kivalta reissulta mummin kanssa (ja saanu sellasen kulttuuriähkyn ettei tosikaan, vaikkakin oikein hyvässä mielessä) ja seuraava mahtireissu on jo tiedossa.

Krakova

2. Mulla on kyllä mahtava koulu. Tällä viikolla saan harjoitella verinäytteen ottoa, saan harjoitella potilaskohtaamista näyttelijän kanssa, saan lukea tenttiin. Koska minä PÄÄSIN haluamaani kouluun, toisin kuin hemmetin monet muut.

Dubrovnik

3. Mulla on maailman mahtavimmat kaverit. Kuopiossa mua oottaa sellanen ryhmärämä naisia, että oksat pois, jotka halailee mut puhki, jos vain pyydän, ja jotka tekee siitä paikasta mulle kodin. Helsingissä mua oottaa toinen ryhmärämä ihania naisia, jotka päästää mut niille brunsseilemaan, hakee mulle takkeja kun pyydän ja osaa valita just sopivia päivämääriä illalliskutsuilleen.

4. Mun perhe on yhtenäinen ja vahva, mä olen pitkästä aikaa puheväleissä mun isän kanssa ja mun maailman paras äiti tukis mua vaikka matkalle kuuhun ja takaisin.

5. Ja ei todellakaan vähäisimpänä. Mun miekkonen, joka valvoo mun kanssa melkein läpi yön vaan koska mä en haluu et huominen tulee, joka vakuuttaa mulle että elämä jatkuu vaikka sen ei ees haluis jatkuvan ja jonka luokse on helppo palata vaikka ei nähtäis kahteen viikkoon.

Ljubljana

Eiköhän tässä oo jo aika kasa avaimia onneen. Parempaa viikkoa myös teille. <3

kuvituksena omia kuvia toissaiselta reissulta, eli reililtä <3

I hear the call, and it comes from Amsterdam

Pahoittelen pidempää hiljaisuutta, tässä on ollut vaikka mitä ihmeellistä menossa. Viikonloppu meni totaalinollatessa ja ihanien ihmisten kanssa ollessa. Perjantaina kaverillani oli suuren luokan juhlat, joihin saapui ihmisiä aina etelästä asti. :D olipa hurjan mukavaa nähdä taas vanhoja lukukavereita, verrata erilaisia lääkiksiä (porukkaa oli Kuopiosta, Turusta ja Helsingistä, sekä muutama tuleva lääkisläinen!) ja muuten vaan jutustella. Kivat ihmiset tunnistaa siitä, että monen kuukauden näkymättömyydenkin jälkeen he vaan halaavat ja toteavat, että onpa sulla villi tukka. :D

Lauantain vietin sitten kotona maaten sohvalla ja katsellen aivan turhia televisio-ohjelmia. Ainut aktiivinen asia mitä tein oli roskien vieminen. :D Ihana fiilis, kun vaihteeksi sai viettää viikonlopun ilman, että tarvitsi lukea potea syyllisyyttä siitä ettei lue. Illasta kokoonnuimme porukalla mun luokse tekemään sushia, viisi tyttöä tekivät selvää suuresta määrästä sushia alta aikayksikön. Samalla suunnittelemme ensi kesää ja tärkeimpänä ensi kesän reilireittiämme! Jeeeeee, ihan superia. Mä en oo ikinä ollu reilaamassa, mutta monet mun kaverit kyllä on, ja ovat matkustusmuotoa suositelleet. Tarkoituksena on siis elokuussa viettää kolme viikkoa junan kyydissä Itä-Eurooppaa (muutamaa pikkuhyppäystä lukuunottamatta) ihmetellen. Jee, en jaksa odottaa, voikun kesä olisi jo sillä mallilla että voisi laskea päiviä reissuun. :) Voin jakaa reittimme myöhemmin, ja varmasti tänne tulee jossain vaiheessa lisää reilihypetystä, kiinnosti se teitä tai ei.

Sunnuntain vietinkin sitten samalla mallilla, eli mitään tekemättä paitsi että aikamoisen lenkin kävin vetäisemässä! Kuopiossa oli mitä ihmeellisin sää, aurinko paistoi ja linnut liversi ja tietkin ovat jo suurimmaksi osaksi sulia. Hiekkaa tosin on vielä kaikkialla, voisipa nekin jo puhaltaa pois. Anyway, en oo mikään juoksemisen suurin ystävä, joten kun GPS kertoi mun juosseen yli 10 kilsaa, olin aika huuli pyöreänä. :D

Mä oon hieman miettiny tän blogin kohtalua sitten kesäksi. Mites sitten kun a) asustelen Helsingissä, joten ei tarvitse siinä mielessä päivitellä b) olen töissä (teen kyllä syväreitä, eli syventäviä opintoja joten lääketieteen parissa pyöritään) mutta eipä oo kauheesti kerrottavaa, kun vaitiolovelvollisuus sitoo ja lisäksi ketä kiinnostaa se kun pyörittelen papereita päivästä toiseen. :D Asiaa pitää miettiä, ja jos on mielipiteitä niin anti tulla! Totta kai voin tehdä jotain lääkikseen valmistavia juttuja, mutta ei niistä riitä edes kesän joka viikolle. :)

Nyt tämä tyttö käy nukkumaan vain herätäkseen alle 6 tunnin päästä jotta voisi lähteä lentokentälle. Mulla on lentolippu Damiin, johon on merkitty mun ja mun mummin (kyllä, luitte oikein) nimet ja mä en todellakaan pelkää käyttää sitä! Ah ihanuutta. Joten palaillaan ehkä sen jälkeen, ajattelin tehdä vielä viimeisen-lukemisen-puserruksen-postauksen, toivottavasti kelepoo!

kuvat we heart it