Let the sky fall

Käväsin Y:n kanssa katsastamassa uuden Bond-pätkän ihan ensi-illassa viime viikon perjantaina. Haluan nopsasti todeta tähän, että vitsi Adele mikä ääni ja biisi ääää. Ihan melkein tän biisin perusteella olin valmis leffan katsomaan.



Mun suhde Bondeihin on vähän ristiriitainen. Toisaalta ne on suhteellisen varmaa "viihdettä", koska ne on aina tehty samalla sabluunalla, joten niissä ei sinäänsä tuu liikaa yllätyksiä. Aivot saa varmasti narikkaan, ja yleensä rahoilleen jonkinlaista vastinetta. Vanhempia Bondeja en oo kauheesti kattonu (mut jösses et nuori Sean Connery on kuuma!), mut Pierce Brosnanin Bondit on jo niin sanotusti mun aikakautta, ja niistä oon varmaan nähny jokaisen, ku ne on tullu telkkarista vissiin kerran tai kaks tai viis. ;D Toisaalta mua on aina ärsyttäny suunnattomasti nimenomaan se, et jokanen on tehty samalla sabluunalla. Noissa olis tavallaan aineksia ihan hyviinkin rainoihin, eikä aina vaan siihen bangbang skitskit niggah. Ja sitten kuvioihin astui Daniel Craig.

Casino Royal oli aivan jäätävän hyvä. Siis olihan se, eikä ees niinku Bond-leffaks, vaan ihan leffaks. Ja Craig oli niin erilainen ku Brosnan, pelkästään positiivisessa mielessä, et mä ainakin panisin. Eiku siis, piti sanomani että loistava näyttelijä... :D Mut sit tuli se leffa ton jälkeen, jonka nimeä en ees muistais jos en olis just googlettanu sitä, eli Quantum of Solace. Blaah, en todellakaan ees muista mitä siin tapahtu, niin turha se oli. Ja nyt tää viimonen. Mä en tiiä kuinka moneks vuodeks Craig on vielä kiinnitetty (jostain kuullu huhua et viel kolmeks, eli tekis viel yhen leffan, mut tää on tällainen rumour has it), mut raukka ei oo kyl nyt jotenki ollu edukseen. Onhan se jotenki herkempi ku edeltäjänsä, en olis koskaan voinu kuvitella Piercea esim. kyynelihtimässä, mut no. Ehkä ohjaajat tai käsikirjottajat on jotenki painanu sen rakoon, koska onhan se nyt hiton hyvä näyttelijä jumalauta!

Eli itse leffa. No mulla ei ollu parhaat maholliset edellytykset lähteä sitä katsomaan, koska olin hiton väsyny koulupäivän, työpäivän ja viiden tunnin junamatkan jälkeen (leffa alko 23:15). Joten ensimmäisen tunnin tai jotain jälkeen, mä nukahdin. :D Ja vissiin aika kriittisessä kohassa, koska jouduin muunmuassa kysymään Y:ltä siitä pääpahiksesta, et miks tää mies on näin pirun vihainen? :D Sen perusteella mitä näin, mulle tuli sellanen ääääääh -olo.

Se ei ollu huono. Huomattavasti parempi ku edeltäjänsä, mutta hitosti huonompi ku eka. Jotenkin juoni jäi ohueks ja vähän hataraks, ja muutama juttu totaalisen epäselväks (eikä toi johdu pelkästään siitä et nukuin sen kakskyt min!) Hienoja tappelukohtauksia, upeita aseita ja hienosti toteutettuja räjähtämisiä, sekä tietty ihan jepaa panemista (:D), mutta kyl se nyt vähän jäi sellaseks lättänäks. Ja oli ihan älyttömän pitkä, 2h45 min. Musta siitä ois voinu karsii kolmasosan pois, ja tiivistää leffan alta kahden tunnin. Ehkä sit se ois ollu jo parempikin, koska loppua kohden aloin kattelemaan kelloa ja miettimään uusia unosia. All in all, kyllä mä ton kävisin varmaan katsomassa, mutta toisaalta varmaan oma kotitelkkari riittäis kyllä. Antaisin sille arvosanaks kolme/viisi. :)

Loppuun vielä päivittely leffalippujen älyttömän korkeesta hinnasta. Herranjumala 12,50€ per lippu! Mä oon ehkä kurppana, mut just puhuttiin kavereiden kanssa, et sillon kun oli markat niin sai joku 50 markkaa ku meni leffaan, eikä toi enää ees riitä leffalippuun! Musta kympissä menee kipuraja, senpä takia ostan yleensä noita sarjalippuja kun ostan, vaik niit joutuukin sitten ostaa kerralla enemmän.

kuvat googlen kuvahaku

Hope, it is the only thing stronger than fear

Vietettiin perjantai-illan ratoksi pariskuntatapaamista Y:n ja sen kaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Pariskuntina ollaan muutenkin malliesimerkki siitä, kuinka pieni maailma on. Minä ja tyttöystävä-J oltiin samalla ylä- ja ala-asteella, mutta lukioon mentäessä yhteydenpito vähän katkes. Poikaystävä-E ja Y sen sijaan ovat olleet hyviä ystäviä ala-asteajoista lähtien. Yläasteella meidän kaksi eri porukkaa yhdistyi hetkeksi (minä ja Y ei todellakaan muisteta toisiamme siltä ajalta :D). Kun mä ja Y alettiin seurustella, alkoivat J ja E seurustella samoihin aikoihin, jolloin me alettiin näkemään taas enemmän, nyt pariskuntina. Kavereiden haukku on ollut meillä hoidossa, ja viime uudenvuodenaaton me vietettiin heillä. Tää totaalisen merkityksetön sepustus on vaan esimerkki siitä, kuinka pieni Suomi on. :D

Kuitenkin, oltiin siis Flamingossa syömässä ja leffassa. Syömässä käytiin Amarillossa, jossa mä söin ikisuosikkini eli vuohenjuustohampparin. Oikeesti, vaikka olisitte kuinka epäluuloisia vuohenjuustoa kohtaan niin kokeilkaa sellasta vuohenjuustohampparia jossa on kaverina paholaisenhilloa. Paholaisenhillo yksin - hyi. Vuohenjuusto yksin - ihan oukei. Yhdessä - pala taivasta sun suussa. :D Amarillolle kiitos myös erinomaisen nopeasta palvelusta, sisään tullessa kysyttiin ehditäänkö syödä jos alle tunnin päästä alkaa leffa, ehdittiin ja vielä ihan hyvin, ois kerenny vaikka popparit ostaa jos ois vaan mahtunu. :D

Leffana toimi kirjaan perustuva Nälkäpeli ( The Hunger Games). Omasta mielestäni varsin toimiva pätkä. Kyseessä ei ollu mikään vuoden mestariteos, eikä se varmastikaan mitään Oscar-ehdokkuuksia kerää, mutta ajoi asiansa perjantai-illan viihdykkeenä. Jennifer Lawrence oli roolissaan Katniss Everdeenina aivan loistava, tykkäsin hänen roolisuorituksestaan jo Winter's Bonessa hurjasti. Ihan eri sarjaa kuin ennen elokuvaa kahdessa trailerissa näkyvä Kristen Stewart. Hitto että se nainen ärsyttää mua, musta siinä vaiheessa ku toinen tekee pirusti rahaa näyttämällä vaan jokakohtauksessa ilmavaivaisen ja hämmentyneen välimaastossa olevana niin maailmassa on jotain väärin (sori nyt vaan jos joku tykkää kauheesti, musta se vaan on niin kaamee eikä osaa näytellä yhtään enempää ku puupökkelö). Samoin Josh Hutcherson Peetana oli hyvä, vaikka jäikin aika lailla kakkoseks Lawrencelle (kelatkaa et sekin on syntyny 1990!!! oon niin vanha). Mut hitto mua ärsyttää hulluna tässäkin leffassa näytellyt Woody Harrelson. :D Joka kerta ku mä nään sen miehen mä ajattelen vaan leffaa Surfer, Dude. :D Mä olin siis valmistautunu johonkin Twilight-tyyliseen pätkään, mutta kah, täytyy myöntää et odotan seuraavia leffoja varsin malttamattomana. Jopa seurueemme miehenpuolikkaat tykkäsivät, tosin Y valitteli yhtenäisyyttä Battle Royal -elokuvaan (ja kuultuani leffasta myönnettäköön, että leffat muistuttaa tosiaan aika paljon... tosin nykypäivänä taitaa olla totaalisen mahdotonta enää oikeesti keksiä yhtään mitään kokonaan omaperäistä). Kuitenkin, suosittelen lämpimästi, täytyykin kaivaa ne kirjat jostain ja ne luettuani manailla epäyhtenäisyyksiä. :D

kuvat google.com

Itä-Stadin bad luck lovee, toisil jää pelkkää paskaa haaviin

Käytiin Y:n kanssa minilomallani katsomassa paljon puhuttu Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuva. Oon jo pidemmän aikaa halunnu nähä tän, niin paljon tästä on puhistu piireissä jos toisissa. Oon aiemmin nähny saman ohjaajan Paha maa -elokuvan, ja tiesin että kyllä sieltä laatukamaa tulee, vaikkakin synkkää. Ohjaaja itse on kommentoinut elokuvaansa näin: "Paljon näyttelijöitä, paljon teemoja, päällimmäisenä halu tulla nähdyksi, kosketetuksi ja rakastetuksi."  

Mä oon aikamoinen itkupilli leffassa kuin leffassa. Äidin mukaan musta on kivaa itkettää itteäni vakavilla, synkillä ja surullisilla elokuvilla, ja mikäs siinä jos elämässä ei oikeesti oo mitään muuta itkettävää kuin filmit. Silloinhan vois melkein sanoa elämän olevan aika hyvällä tolalla! :) Tällä kertaa mun kyynelkavanat kuitenki tuntu olevan poikkeuksellisen aktiiviset, ja nyyhkytin koko leffan läpi niin pahasti, että Y joutu sanomaan mulle et rauhotu nainen. :D

Elokuvan paikkana toimii tosiaan Vuosaari, mutta periaatteessa se vois sijottua ihan mihin tahansa. Ongelmat ei muutu mikskään ollaan sitten Vuosaaressa, Kalliossa tai vaikka Skattalla. Pimeys, lumi ja asfaltti (asValtti? asFValtti?) on vallitsevia elementtejä, ja surullisia ihmiskohtaloita tarina täynnä. Leffa ottaa kantaa moniin arkipäivän asioihin; alkoholisoitumiseen ja yksinhuoltajuuden vaikeuteen, eroon, sairauteen, kiusaamiseen... Siinä missä Paha maa oli ainoastaan ahdistava, musta oli ihanaa nähdä tässä leffassa myös toivonpilkahduksia paremmasta, vaikkakaan ei helpommasta tulevaisuudesta.

Musta kaikkein parhaimman roolin teki Laura Birn sekoilevana, alkoholisoituneen ja pössyttelevänä Iriksenä. Toisen hyvän roolisuorituksen teki muusikko Deogracias Masomi velkojiaan pakoilevana Makena. Yhdessä pariskunta oli samalla hupaisa ja äärettömän surullinen. Lisäksi kiitosta saavat erinomaiset lapsi- ja teininäyttelijät!

Neuvonani sanon, että älkää lähtekö katsomaan elokuvaa ilman nenäliinoja ja ilman paijaavaa seuralaista. Leffa jätti muhun niin surullisen ja ahdistuneen fiiliksen, että näin yöllä painajaisia ja vielä muutamankin päivän päästä olin sitä mieltä että ihmiskunta on kamala ja kaikkien pitäis vaan kuolla pois. :D