We are hunting lions!

Ei mulla oikeestaan mitään tärkeää asiaa, halusin vaan kertoa että tykkään tästä mainoksesta ihan älyttömästi, vaikka jääkiekko on musta totaalisen yhdentekevä laji. Tää vaan on jotenkin nerokas ihan kaikin tavoin, varsinkin toi pikkujätkä joka vetää ton leijonamaskin päähänsä. :) (vaikka olihan se superhetki ku Suomi voitti viime vuonna MM-kultaa. Muistaakseni luin silloin niin paljon että meinasin kuolla ja en lähteny torille vaan lähdin kotiin nukkumaan, jotta voisin seuraavana päivänä lukea vähän lisää)

By the way, I made it through the day

Kaikki tietävät nää päivät (ja heti alkuun kuulostaa tyyliin menkoilta :D). Aamulla nukuin pommiin, vaikka poikaystävä on ostanut hienon herätyskellon. Tai noh, nukuin just niin pitkään, että ehtisin kouluun ajoissa jos kiirehtisin tositosi paljon. Mutta sit jäis Hesari lukematta. Ja aamiainen syömättä. Joten "aamuluennot" - skip. Once again. Tyhmätyhmätyhmä. Ulkona hiton harmaa sää, taivas riippuu just ja just talon yläpuolella, ja illalla kuulemma viel sataakin.

Aamiaisen tekoon. Eiliseltä jäänyt suodatinpussi menee rikki tiputtaen kaikki kahvipurut lattialle. Puuro räjähtää mikrossa. Hesari on repeytynyt, eikä siellä edes ole oikein mitään luettavaa. Sarjakuvatkin oli ihan tyhmiä, edes ikisuosikki Fingerpori ei hauskuta. Vilkasen kelloa, taas tulee kiire. Voi mömmö! Edessä vaatekriisi; oon pessy mun sortsit vahingossa liian korkeessa lämpötilassa ja ne on kivasti kutistunu, joten hirvee kiemurtelu et saisin ne päälleni. Tässä vaiheessa mä kiroilin ku merimies ja jopa tein kaikkien animaatioiden/komedioiden pyhän liikkeen, eli potkasin sängynkulmaa niin, et hetken luulin et mun varvas murtu. Mut hei, kiva päivä edessä!

Pääsen vihdoin ulos ovesta ja tajuu et mulla on noin 15 minuuttii aikaa 20 minuutin matkaan. Ehdin kävellä noin 100 metriä ku iPod ilmoittaa et aku lopa. Totta kai. Aikaa säästääkseni meen oikoreittiä. Mulla on mun uudet Converset, sellaiset matalat. Enkös mä siis luonnollisesti uppoa reiteen asti lumeen. Ja samalla ku mä yritän pyristellä sieltä pois niin mun toinenkin jalka uppoaa lumeen. Tässä vaiheessa mietin, et jos mä vaan jään makaamaan siihen, niin kauankohan joltain menis löytää mut ja jaksaisko se joku kantaa mut sit takas kotiin. :D Päätin kummiskin pyristellä itseni irti lumisesta loukosta (Helsingissä oli enää tositosi vähän lunta ku viime viikonloppuna olin siel, ja täällä niin paljon että siihen voi UPOTA) ja matkata kouluun. Jossa oli pahaa ruokaa. Tietty. Seuraavana oli supertylsä histologian luento. Aihe on mielenkiintoinen, mutta voi luoja ne luennot saa mut repimään mun hiuksia. Ja lukemaan H&M:n kuvastoa. Ja koristelemaan kalenteria.

Mulla on ollu viimeiset pari päivää vaihtelevasti kipee olo. Eilisen BodyAttackin aikana sykkeet oli ihan älyttömän korkealla tasolla, vaikka yritin tehdä rauhallisesti, joten päätin et tän päivän jumppa jää nyt kyllä väliin. Pohdin, et mitä muuta mä voisin tehdä. No hei, en vittu mitään pardon my french. Kuopio on totaalisen surkea paikka tekemisille, joihin ei liity urheilu tai kotona makaaminen. Ainakin tällaiselle mörrimöykylle. Ensin ajattelin mennä ihan vaan kävelemään, mutta toi harmaa, vettä tihuttava taivas vesitti mun suunnitelmat. Sit ajattelin mennä leffaan. No mutta, täällä Kuopiossahan on Finnkinon Star-elokuvateatteri. Jossa menee noin 5 elokuvaa. Joista kaksi on piirrettyjä, kahta en halua edes nähdä ja yhden oon luvannu käydä katsomassa kaverin kanssa Helsingissä. Oh well. Päätin siis mennä kotiin, hautautua kolmen peiton alle piiloon maailmaa, ja kuunnella surullista musiikkia. Kurkistan täältä aina välillä vain moikatekseni lempimiehiäni, eli Beniä ja Jerryä.

Voi onneksi tän päivän loppumiseen on enää 3,5 tuntia. Huomiseksi on luvassa kaikkea hauskaa, saanhan tuijottaa lähes neljä tuntia mikroskooppiin, oi jee! Ai niin, oon saanu muutaman viestin sähköpostiin että miks oon niin negatiivinen vaikka elän monen unelma-arkea. Haluan vakuuttaa, että ensinnäkin mä oon totaalisen epä-negatiivinen ihminen. Mutta kukaan ei voi aina olla täynnä auringonpaistetta, eikä kukaan voi aina syödä perhosia ja kakkia sateenkaaria. Mä voisin kirjottaa tänne, kuinka käyn jokaikisellä luennolla ja kuinka sen jälkeen viel aktiivisesti kotona opiskelen ja kuinka ihanaa tää onkaan. Mut musta on kivempi, niin teille lukijoille ku mulleki, olla vaan rehellinen. Huomenna on uus, toivottavasti parempi, päivä. :)

PS: Ainut positiivinen asia on Embryn läpipääsy suhteellisen hyvällä arvosanalla. :)

My bucket list

Ajattelin itekin tehdä paljon blogeissa näkyneen julkisen bucket listin, toisin sanoen listan niistä asioista mitkä ehdottomasti haluan tehdä ennen kuin kuolen (kauhee ajatus!). Seuraavat asiat mä ainakin haluaisin tehdä...

mua harmittaa ÄLYTTÖMÄSTI etten tehny tätä Thaikuissa :(

ja vielä mielummin ihan yksin eikä tandemina

ihan oikea eikä mikää valelääkäri :D

Olipa kyllä superia huomata, että oon ehtiny jo tehdä monia asia tuolta, matkustanu moneen paikkaan ja toteuttanu monta juttua. Onko teillä jotain ihania juttuja joita ootte toteuttanu/haluatte ehdottomasti toteuttaa? Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille! :)

kuvat http://perfectbucketlist.tumblr.com/

Planning out her life

Tän mun hakijaurakan aikana useampi mun tutuista ja kavereista on kysyny multa sen yhen ja saman kysymyksen: "Ootsä nyt IHAN varma et toi on se mitä sä haluat?" Uskoisin, että kysymys johtuu siitä, että niin sanotusti kaikki mun kolme vanhempaa (meaning äiti, isä ja isäpuoli) on lääkäreitä, joten ulkopuoliset automaattisesti ajattelee, että meillä jotenkin painostettais sitten lääkikseen. No tilanne ei todellakaan ollut tämä, vaan mun vanhemmat on tosiaan aina painottanu, että on ihan sama mitä ammattia mä harjotan, kunhan se tekee mut onnelliseks ja ruokkii niin mut kun tulevaisuudessa myös mahdolliset lapset.

Kuitenkin oon huomannu, että mun vanhemmilla on tapana ajatella mun puolesta mun elämä valmiiks. Yritin pohtia, että onks tää joku kulttuurijuttu (niille jotka ei ole vielä tajunnut, olen siis syntynyt Venäjällä, mutta asunut melkein koko elämäni Suomessa. Luonnollisesti mun vanhemmat on venäläisiä, mutta mulla on suomalainen isäpuoli) vai johtuuko tää siitä, että nuorempana olin vähän villi, josta varsinkin äidille on jäänyt suojeluvietti päälle. Pienissä asioissa tää on ihan söpöä ja totaalisen kestettävää, mut kun se ei koskaan jää niihin pieniin asioihin.

Kun mä olin yläasteella ja mietin lukiota, mä olisin kovasti halunnut jatkaa Kallion ilmaisutaidon lukioon. Mun vanhemmat oli niin totaalisesti tätä vastaan, enkä oikein vieläkään tiedä varsinaisesti et miks. Lukio ku lukio, ja yläasteella mä tykkäsin ihan hulluna äikästä ja kirjoittamisesta. Ajattelin, että musta tulee lääkäri, joka sivubisneksenä kirjoittelee kirjoja ja runoja. :D No, aika pitkään ajattelin mennä ihan porukoiden kiusaks sinne Kallioon, mutta päädyin sitten muualle. Jälkeenpäin ajatellen en tiedä olisko lukiolla nyt varsinaisesti ollut mitään väliä, tosin mun lukiossa porukka oli todella motivoitunutta ja opettajat loistavia. Ja tapasinpa siellä niin mahtavia tyyppejä, ettei mitään rajaa! <3

Elämän etukäteissuunnittelu ei kuitenkaan rajoitu tällaisiin juttuihin. Esimerkiks ku puhuin vaihtoon lähtemisestä, mikä on mun ehdoton suunnitelma, mun vanhemmat oli taas totaalisesti sitä vastaan. "Valmistut vaan mahdollisimman nopeasti ja pääset sitten oikeisiin töihin ja elämään oikeaa elämää" Hyvä kun perään ei tullut vaatimukset lasten hankkimisen ajankohdista ja tulevasta asuinkaupunginosasta (ja voi kyllä, niistäkin on ollut kädenvääntöä! :D). Sama juttu kun puhuin halustani lähteä Ausseihin. "Sit ku oot valmistunu, niin oot eka noin puoli vuotta terveyskeskuksessa töissä ja lähdet sitten kiertämään 3 kuukaudeksi Australia, kato tässä sulle reitti valmiina!" Öööööö...?

Tiedän, että mun vanhemmat ajattelee vaan mun parasta ku ne suunnittelee mun elämää. Tiedän, ettei ne luultavasti itsekään usko, että mä toteuttaisin niiden suunnitelmat. Ja tiedän, ettei mun missään nimessä tarvitse niitä toteuttaa, mä olen kuitenkin suht itsenäinen yksilö, joka luultavasti loppujen lopuks tekee just niinkuin haluaa. Pointtina on se, etten mä oo ihan tajunnu niiden suunnittelun funktiota. Pitkällisen pohdinnan jälkeen oon kuitenkin päätynyt siihen, että mun äidille tää on keino pitää mua vielä "lähellä". Mä kuitenkin vietän suurimman osan ajastani Kuopiossa, ja senkin mitä Helsingissä oleilen, tapaan kavereitani ja Y:tä. Oon myös päättäny, että antaa niiden suunnitella niin kauan ku tää pysyy hyvänmaun rajoissa. (ja niin kauan ku ne suunnitelmat menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ;D)

Tuntuuko teistä koskaan tältä?

Blossom in the trees you know how I feel

Välillä on niitä viikkoja, kun elämä tuntuu hyvältä ja onnistuneelta! Huolimatta maanantain SOMOn tentin skippaamisesta (vaiko juuri siksi?) edellisviikko oli kokonaisuudessaan yksi parhaista pitkään aikaan. Maanantaina pääsin (totaalisesta ompelutaidottomuudestani huolimatta) auttamaan kaveria pulassa, kun tein mitä kykenin speksimme puvustuksen hyväksi. Fiilis oli aika mainio, kun näki omien kätöstensä jäljen siinä kun ompeli suoraa viivaa eteenpäin! :D Mut hei, aika hyvin tytöltä joka on käyttänyt ompelukonetta viimeksi noin 13 vuotta sitten. Vielä kerran kiellon päälle, muistakaa kaikki turkulaiset, tamperelaiset ja stadilaiset käydä ostamassa omat lippunne KuoLOn speksikiertueelle. Ite kävin katsastamassa ihan virallisesti katsomosta käsin näytöksen lauantaina, ja oli kyllä hyvä! Perjantaina uusiksi ihailemaan itse painamiaan nauhoja. ;)

Tiistaina meille oli järjestetty (ja olihan myös paljon ykköskurssilaisia järjestämisessä mukana) fuksisitsit, joilla sitsasi ainoastaan lääkiksen fuksit. Oli kyllä loistavasti järjestetty, ja kuulemma ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa nimenomaan tällaisella tavalla! Sitseissä parasta on ehdottomasti se, että plaseerauksessa sut on saatettu sijoittaa jonnekin ihan hassuun paikkaan, jolloin tutustuu uusiin mahtaviin tyyppeihin, joita ei välttämättä ole samalla tavalla aiemmin huomannut. :) Sitsikulttuuri on täällä kuulemma elänyt hieman hiljaiseloa, mutta pikkulintu kertoi että tähän on tulossa vähän muutosta. ;) Superia oli myös päivän liikuntasuoritus! Mä oon jo hetken kärsiny ikävästä penikkataudista, ja lyhytkin juoksu on saanut mut irvistelemään kivusta. Aluksi ajattelin, että tää on vaan tällaista tottumattomuutta, mä kun en kauheesti ole nimenomaan juossut, varsinkaan matolla. Mut kyllä se oli jossain vaiheessa todettava, että ihan turha edes yrittää, kun 5 minuutin juoksun jälkeen kipu rupes lähentelemään sietämätöntä ja jalkaterät läpsyä niin pahasti, että pelkäsin kompastuvani niihin. :D Maratoonari-isäpuoleni antoi vähän treenivinkkejä joululomalla, ja johan rupes säryt paranemaan. Kyllä tossa pitkän lenkin aikana, varsinkin loppupuolella, rupes polttelemaan tutulla tavalla, mutta ajattelin että hengittelen vaan kivun läpi ja hyvin se onnistui! Treenin jälkeen teki mieli poistua matolta voitonmerkkiä heiluttaen! :)

Keskiviikkona vietettiin Terveystieteilijöiden talviriehaa, jossa eri ainejärjestöt olivat järjestäneet rasteja joissa piti sitten tehdä yhtä jos sun toista, parhaimpana esimerkkinä heilutella Teppoa (?). :D Hauskaa oli, ja saipahan käyttää taas hyvillä mielin ikiomaa mustaa haalaria! <3 ooh, pussailen sitä aina välillä henkisesti (ehkä myös fyysisesti) tuolla mun vaatehuoneessa. :) ja KERRANKIN sitä osas lähteä bileistä ajoissa, niin että seuraavana päivänäkin oli vielä hyvä mieli.

Torstai meni autellessa speksihommissa, ja aah perjantaina Y tuli Kuopioon. Olipa upee fiilis taas nähdä, vaikka siitä on vain viikko kun viimeksi nähtiin. Näinhän se on, et varsinkin tällaisina kiireisinä viikkoina, kun vedetään sopivasti ristiin eikä Skype-keskustelutkaan oikein ota onnistuakseen, tulee toista kovasti ikävä. Pakko kai se on myöntää, että matkustaminen Helsinkiin ja takaisin on syönyt mun rahoja niin ankaralla kädellä, että toukokuussa en usko tekeväni yhtään matkaa pääkaupunkiseudulle. :( Jos kesän alussa haluaa elää muullakin kuin ilmalla, on pakko tehdä kompromisseja.

Lauantaina vietin koko päivän ruokaa tehden, sillä sunnuntaina mä järjestin meiän kaveriporukalle brunssin! Oli vähän ku jouluna, kun herkkua oli siinä monenlaista. :D Y:kin oli suhteellisen tyytyväinen, kun makaili sohvalla pelaten pleikkaa ja katsellen telkkaria ja mä puuhailin keittiössä (tosin miekkonen vaikutti vähemmän tyytyväiseltä, kun vispattiin vaniljavaahtoa käsin kello kaksi yöllä kuohkeaksi ;D) Olipa ihanaa päästä pitkästä aikaa tekemään KUNNOLLA ruokaa, yksineläjänä kun harvoin tulee tehtyä mitään. :( se on musta ihan järjettömän harmi, mä kun nautin ruuan tekemisestä (ja kyllä myös syömisestä) ihan mielettömästi. Voi vitsi ku mä nautin siitä et ihmisiä tulee ja menee, ja hyvä meininki pysyy yllä ja ruokaa riittää ja kahvipannu huutaa... Ehkä mä oon sittenki valinnu ammattini väärin, tällä hetkellä unelma-ammattina on tomaatinkaivertaja. :D

Kaiken kaikkiaan I-HA-NA viikko, vähiten tähän ei vaikuttanut melkein joka päivä auringonpaisteeseen herääminen, vaikkakin myöhemmin onkin harmaantunut ja tänään tullut taas senttikaupalla lunta. :D hyviä uutisia on muutenkin riittänyt ja lähi- ja kaukotulevaisuus taas vähän kirkastunut... Ja kunhan tänviikkoisesta Embryn tentistä selvitään niin taas matkataan 400 km etelään! Nyt yritän toteuttaa uutta uuden-viikon-lupaustani ja mennä nukkumaan ennen 12. Kaikille oikein mainiota viikon alkua, toivottavasti tää hyvä mieli tarttuu teihinkin! :)

kuvat we heart it ja google.com

Paha mieli netistä ostettuna

Mä oon suhteellisen huono pitämään mun puolia. Y tuppaa sanomaan, että jos mä oisin puu, ja joku törmäis muhun, niin mä silti pyytäisin anteeksi. Tää ei tarkota, ettäkö mun yli vois kävellä ihan miten sattuu, mutta mun on esimerkiks vaikee sanoo kellekään ei, ja jos joku tekee mulle pientä vääryyttä, niin mä yleensä oon tullu siihen tulokseen, että pääsen helpommalla kun vaan hyväksyn kohtaloni.

parit superkivat kehykset kavereiksi jo olemassaoleville

sisällä olevat kuvat ostin Taikin joulumyyjäisistä toissajouluna

Tilasin helmikuun alussa Urban Outfittersilta paketin. Odotin sitä vaikka kuinka pitkään saapuvaksi, ja sitten huomasin linkin sähköpostissani, josta pystyi seuraamaan paketin kulkua. Huppista, se oli tullut Kuopioon 14. helmikuuta, ja nyt elettiin jo maaliskuun alkua. Mitään ilmoitusta asiasta ei ollut tullut. Yritin ottaa yhteyttä Urban Outfittersiin. Sieltä ei tullut mitään vastausta. Kävin postissa. He eivät tienneet mitään paketista. Sitten tajusin lähettää firmalle joka hoiti kuljetuksen sähköpostia. "Joo me ollaan lähetetty ne postin kautta, eli en tiiä miks sulle ei ole tullut postipakettia." Aha. Kävin uudelleen postissa, mutta ei ne vieläkään tienny mitään. Tässä vaiheessa mulla meni totaalisesti hermo ja nyt soitin kuljettaneelle firmalle, että MITEN voi olla, että ne ei tiedä mistään mitään. "No täällähän ne on koko ajan ollu, ja jos et tuu ylihuomiseen mennessä hakemaan, me lähetetään ne takaisin Englantiin." Aha taas. Eilen kävin paketin hakemassa, ja onneksi kaikki oli aikalailla sitä mitä haluttiin, vaikka kyllä vähän murisutti.

maailman paras ostos, maatuska-munakello!

no onhan se nyt pirun hieno! :D

Samaan aikaan helmikuussa tilasin myös seinätarran. Siitäkään ei ollut kuulunut mitään! Tiedustelin tätä samaan aikaan kun olin toista kertaa yhteydessä UO:ta kuljettavaan firmaan, ja olin aika hiilenä. Kun myös tässä tapauksessa minulle ilmoitettiin, että a) seinätarra oli lähetetty jo takaisin Saksaan b) jos haluan että se laitetaan uusiksi Suomeen pitäisi minun maksaa 20 euroa, mulla musteni silmissä. :D Miten voi tällä lailla kusettaa asiakasta?! Lähetin vastaussähköpostissani lyhyen ja ytimekkään viestin, jossa ilmoitin, että koska en ole saanut minkäännökäistä ilmoitusta heiltä tai DHL:ltä, jonka olisi pitänyt tarra toimittaa, en aio maksaa senttiäkään ja haluan että tarra toimitetaan minulle ovelle. Takaisin tuli anteeksipyytelevä viesti, jossa minulle luvattiin toimittaa tarra mahdollisimman nopeasti.

vuosipäivälahja Y:lle: maailman hienoin teeppari, myös sen mielestä!

Mä harvoin tilaan yhtään mitään netistä, koska nimenomaan tällaiset tapahtumat mua pelottaa; joku voi kusettaa, tuote voi hävitä, mennä rikki... Ja nyt kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin jotain tilaamaan, saan kaksi huonoa kokemusta kerralla. :D Jäänee siis viimeiseksi kerraksi ainakin ulkomaisten firmojen kanssa, möyh. Nyt vielä kun saan tuon allaolevan kuvan ripustettua seinälleni, niin sitten voin rauhassa hengähtää. :D

Tämän päivän valitukset tarjosi Urban Outfitters, dpd, k&l Wall Art ja DHL.

kuvat: memyselfandI ja Wall Art

Lusikkainen pääsykoesoppaa

Joo-o, pahoittelen suhteellisen kamalaa otsikointia. :D Kohta alkavat ylppärit olla takanapäin, mutta vielä ei liene myöhäistä laittaa muutama neuvo teille hakijoille, toivottavasti näistä on teille edes jonkinnäköistä hyötyä ja apua. Niin kuin sanottu, olen itse lukenut useamman kerran pääsykokeeseen, kokeillut vaikka minkälaisia valmistautumismekanismeja, ja todennut että loppujen lopuksi jokainen keksii omat toimivansa. :D Mekanismini saattavat olla jonkin verran vanhentuneita, Galenoshan on nyt kokeesta poistunut, tilallaan lukion fykebi. Luulen, että pääsykoe tulee muuttumaan hieman, mutta epäilen sen tekevän mitään täysikäännöksiä - eivät he halua vanhoja hakijoita ihan ulalle jättää, näin uskoisin. Haluan nyt vahvasti painottaa, että kaikki tässä sanomani on pelkkää spekulaatioita ja mielipiteitä, älkää herranjumala ottako tästä mitään kultaisia ohjenuoria itsellenne. Mutta kuitenkin, tässä minun "ohjeeni" :)
1. Tee lukusuunnitelma
Mun mielestä tätä kohtaa ei voi tarpeeksi painottaa. Lukusuunnitelma auttaa pysymään järjissään silloin, kun tuntuu että omaksuttavaa määrää on enemmän kuin kukaan voisi käsittää. Lukusuunnitelma auttaa hahmottamaan. Lukusuunnitelma on minusta oltava. Parasta on kun tekee lukusuunnitelman ihan rehellisesti paperille. Mulla oli tapana tehdä jokaiselle kuukaudelle "tavoitteet". Valmennuskurssi auttoi tässä huomattavasti, mutta ei se nyt ole ongelmana tehdä ilman sitä. Lisäksi tein jokaiselle viikolle oman tarkan lukusuunnitelman, jopa ihan päiväkohtaisen. Näin pystyt myös hahmottamaan vapaapäivien tarpeen ja mahdollisuuden. Tee siitä mahdollisuuden mukaan hauskaa; värittele eri aineet eri väreillä, kirjoittele myös vapaapäivien ohjelmat ja laita ne ihan omilla väreillä... Jotain sellaista :)

Näin jälkiviisaana suosittelen pitämään vapaapäiviä. Monet teistä on varmasti töissä ohessa. Varsinkin näin alkukeväästä, muistakaa tämä: työpäivä EI OLE vapaapäivä. Stressi ei pääse kasaantumaan, kun välillä voi ripustaa aivot narikkaan!
2. Älä lykkää huomiseksi tän päivän hommia
Tätä ei nyt sitten saa tulkita sellaiseksi, että siellä kirjastossa on oltava väenvängällä vaikka itkua vääntäen. Tässä mulla meni yli jokaikinen kerta. Viime toukokuussa, kun rannekipu oli pahimmillaan, mä itkin ja kirjoitin muistiinpanoja endokriinisistä rauhasista. Tämä mielikuva seuraa mua jatkuvasti, ja uskokaa tai älkää, välillä näen vieläkin painajaisia aiheesta. :D Älkää olko tyhmiä kuten minä. However. Aikaa on rajatusti, ja se päivä tulee nopeammin kuin uskottekaan. Pitäkää sopimuksistanne kiinni edes summittaisesti. Pointtina on se, että ne hommat on luultavasti kummiskin tehtävä, joten ne on parempi tehdä tänään. Ja tärkeintä kaikesta, aloita! Tämä ohje on suunnattu erityisesti tosissaan hakeville abeille. Aloittaminen heti kirjoitusten jälkeen tuntuu vaikealta, mutta tuossa vaiheessa tiedot ovat vielä tuoreessa muistissa, ja rautaa kannattaa takoa niin kauan kun se on kuumaa. (muistakaa kuitenkin hoitaa kirjoitukset kunnialla kotiin!)

Ja tähän väliin sanottakoon että varsinkin alussa, kokeile mikä on sinun kannaltasi sopivin opiskelupaikka. Onko se kirjasto, ja jos on niin mikä kirjasto? Se hiljaisin kaikista kirjastoista, ja siellä hiljaisin nurkka lukusalista? Vai hieman hälyisämpi kirjasto? Vai kenties oma koti? (tähän en pystynyt koskaan, koti oli mulle pyhä lepopaikka) Kokeilemalla se selviää. :)
3. Vertaistuki
Musta tätäkään ei voi tarpeeksi korostaa. Jos olet valmennuskurssilla, hyvä. Älä ajattele muita kilpailijoina, vaan kanssakärsijöinä. :D Vertaistuki on musta kaiken a ja o, koska vaikka kuinka selittäisit parhaalle kaverillesi, tai kotikullallesi vaikeuksia, kukaan ei ymmärrä sinua samalla tavalla kuin ihminen, joka on täsmälleen samassa jamassa. Suosittelen lämpimästi myös lukuporukkaa. Tämä pitää järjissään silloinkin kun haluaisi vaan luovuttaa ja itkeä, ja ainakin vaikeat kohdat tulee käytyä läpi eri tahoilta ja eri pointeista. Itseäni auttoi paljon nimenomaan se, että oma lukukaverini hallitsi suuret kokonaisuudet, kun taas minä pikkuyksityiskohdat. Ja muistakaa; jos et osaa selittää sitä, et ymmärrä sitä. Muiden "tyhmät kysymykset" ovat mielettömästi hyödyksi! Ja jos et jostain syystä halua lukea ryhmässä, käytä tätä:

http://epione.fi/alyvuoto/index.php

Älä keskity tähän liikaa; myös täällä on trolleja ja ihmisiä, jotka nauttivat muiden provosoimisesta ja ärsyttämisestä!

4. Muista elämä kirjaston ulkopuolella
Varsinkin vielä näin suhtalkukeväästä, muistakaa hengähtää välillä ja etsiä oma henkireikänne. Onko se urheilu, hengailu kavereiden kanssa vai esimerkiksi telkun katseleminen. Jos se motivoi, katso Housea, Greyn anatomiaa, Tuho-/Teho-osastoa... Mua lääkärisarjat ainakin motivoi hurjasti, yritin ajatella että minäkin voin olla tuossa, tekemässä tuota! Mulle myös liikunta oli äärimmäisen tärkeää, heräsin mielummin vaikka vähän aiemmin ja menin ammun BodyPumpiin, kun jätin liikkumatta. Ja herran tähden, älkää nipistäkö aikaa unesta!!! Yrittäkää kerätä voimia toukokuulle jo etukäteen, se tulee olemaan rankin kuukausi. Muista kuitenkin pitää läheisesi mukana prosessissa, edes tekstiviestein, heidän tukensa on mittaamattoman arvokasta.

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä: kun fysiikantehtävät kaatuvat päälle, biologia ei suju ja kemianlaskut ovat ylitsepääsemättömiä. Laita silmät kiinni. Hengitä. Pari kertaa sisään ja pari kertaa ulos. Juo huikka vettä. Kävele hetki. Istu sitten takaisin alas, ja yritä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Kyllä se siitä. :)