Shoulda Woulda Coulda

Mitä pyörii lääkisopiskelijan päässä pari päivää ennen tenttiä? Yllä oleva lausahdus sopinee tilanteeseen aika hyvin. Tenttipaniikki on meille tuttu sairaus, vaikka muuten ensimmäiset kaksi vuotta me käsitelläänkin tervettä kroppaa, ennen kuin päästään kremppaan asti.

Ongelmanahan ei ole se, etten olisi aloittanut. Tai että olisin koko kurssin ajan vain lööbannut (krhm, LBK, krhm), mutta materiaalia vaan on HULLUNA. Kuvitelkaa, että opettelette uutta kieltä. Ja ennen kuin olette kielen oppinut, teidän pitäisi osata kyseisellä kielellä sellaiset tsubauttirallaa 1000 termiä. Ja termien lisäksi missä termi sijaitsee. Ja miltä se näyttää. Ja mihin se loppuu ja mistä se alkaa. Jännittävää. :D 

Siis mikä on ongelma. No jo edellisessä postauksessa puhuin, että täällä päässä ei todellakaan olla erityisen fiksuja (siis pois se harhaluulo, että vain FIKSUT ihmiset pääsisi joskus lääkikseen). Totuus on aivan muuta. Eli sen sijaan että olisin aloittanut  viikko alle viikko sitten kunnolla, olisi koko kurssi pitänyt hoitaa kunnialla kotiin. Siis kuulkaa oi arvon lukijat kun teen suuren lupauksen: EAN:n (ElinANatomian) kanssa en samaa mokaa tee, vaan olen ahkera kuin majava. Jotta tenttiä edeltävänä iltana olisi KERRANKIN sellainen fiilis, että kyllä se hyvin menee, sen sijaan että on sellainen fiilis, että toivottavasti se yksi kriittinen piste riittää siihen, että pääsisin läpi. :D

Huomenna on meillä Dentinan (eli hammaslääkisläisten) ja KuoLon (eli meidän oman ainejärjestön) järjestämät Halloween-sitsit. Oma asu on viimeiseen asti hieman auki (eli ei siis salaisuus, vaan en ole varma miksi pukeudun :D), mutta ideoita on heitelty. Sanotaanko näin, että iso nenäni tulee luultavasti sopimaan asuuni. Opiskelijan köyhyys ei ole salaisuus, joten yritän vaan olla hankkimatta yhtään mitään uutta. Lisäksi viikonloppuna on kuuluisa KuoLon Pseudosymposium, eli Tukholmaan käy tie (selittää kyllä miksi olen viime aikoina lukenut tällaisia postauksia paljon enemmän kuin oli tarkoitus :D). Lisää Tukholmavinkkejä saa laittaa! Nyt palaillaan vielä viimeisiksi hetkiksi lihasten insertioiden ja origoiden, articulatio genuksen ja coxaen, sekä membara perinein pariin. Jos ei mitään muuta, niin ainakin mä osaan liudan hienoja sanoja!

Pitäkää siis pollexit ja hallukset pystyssä ja digitukset ristissä huomenna kaikki!
kuvat: we heart it ja google

Toinen pala kuulumisia, eli tehdyt harkat sekä eka (oikea) tentti!

Noniin, otetaas sitten seuraava pala tätä erinomaisen herkullista täytekakkua. :D pyydän jo etukäteen anteeksi tulevaa, hieman levotonta tekstiä. Voisi kuvitella että reilut 8 tunnin yöunet (normaalisti kun nukun maksimissaan 6 tuntia) riittäisi pitämään allekirjoittaneen pirtsakkana, mutta ilmeisesti ei noinkaan.

Tavallisista harkoista ei sen enempää, koska ne on oikeesti loppujen lopuksi aika tylsää kerrottavaa; meillä on monistenipulla erilaisia ”tehtäviä” joiden avulla kokeilemme toisiltamme lihastenkiinnittymiskohtia, jänteitä, pulssia ymsyms. Viimeinenkin on tehty jo, ja TLA:n kurssista on jäljellä enää tentti. Mainittakoon tähän kuitenkin, että tosiaan kokeilemme niitä toisiltamme, eli kun meillä oli alaraajan harkka, oli luokassa runsaasti housuttomia lääketieteen opiskelijoita. Vaikka tässä iässä alkaa jo olemaan suht sinut oman kroppansa kanssa (aka nykyään sellaisia hyiolenrumaläskipulla-päiviä tulee jonkin verran harvemmin kuin sillon, kun oli pahimmassa teini-iässä :D) oli se silti aika kova paikka, ja laittoi miettimään myös potilaiden kokemuksia (ja valitsemaan alusvaatteensa aamulla suht tarkkaan). Koska itse olen kahden, jopa käytännössä kolmen, lääkärin kasvattama, olen aina mennyt riisuutunut lääkärin edessä suht ongelmitta, koska no, sehän on lääkäri. Mutta tällä tavalla itse ”lääkärinä”, kyllähän siinä oli totuttelemista että toinen siinä hyppelehtii ilman housuja. :D pointtina ei siis ole, että sitä jotenkin tuijottelisi tai arvioisi toisen kroppaa, vaan lähes alastomaan kehoon koskeminen on aina vähän, no jos ei vaikea niin hassu tilanne, varsinkin kun siinä pitäisi vaan rohkeasti ottaa kiinni ja koskettaa. Noh, mutta sellaista pohtimista.

HUOMATTAVASTI näitä kaikkia harkkoja mielenkiintoisempi oli meidän ihkaoikea ensimmäinen dissektio. Dissektio on sivistyssanakirja mukaan ”Leikkely, erityisesti lääketieteelle testamentatun ruumiin leikkely anatomian opiskelun yhteydessä.” Niin pitkälle emme sentään ole vielä päässeet (vasta tammikuussa, wiii!) vaan tässä leikeltiin lehmän polvea, joka on yllättävän paljon samanlainen ihmisen polven kanssa. Ja se oli HUISIA! Vaikka kuinka tuijottelisi kaksiulotteisia kuvia Grayn anatomian, Sobottan tai Netterin sivuilta, on se ihan eri asia kuin nähdä ja tuntea polvi kolmiulotteisessa muodossa, kaivaa sieltä esiin nivelkierukat (noloa sanoa, mutta jouduin googlaamaan meniscusten suomenkielisen nimen, näinkö se tulee olemaan tulevaisuudessakin...) ja katsoa mitä tapahtuu polven stabiliteetille, kun sieltä leikataan sivusiteet ja ristisiteet (terkkuja vaan tiedät-kyllä-kenelle, tolta sunkin polvi varmaan näytti sisältä päin!!). Olihan se aikamoisen mieletöntä. Tää kuuluu näihin hassuihin asioihin, joita ei ajattele ennen kuin alkaa aihetta opiskelemaan (koska normaalin ihmisen ei tarvitse). Miltä sunkin polvi oikeesti näyttää? Miltä sun luun pinta tuntuu? Millaista on se nivelneste, joka liukastaa niitä pintoja? Teille, jotka opiskelette nytten niitä lukiokirjoja (tohon tekis niin LUONNOSTAAN mieli laittaa Galenosta) siinä toivossa, että ensi vuonna olette lääketieteen ylioppilaita, olen sanonut tämän aiemminkin, mutta it will ALL be worth it in the end.

Tosiaan, kuten otsikossa lukee, myös ensimmäinen oikea tentti on takana (oikea, koska en laske sitä enkun tasokoetta tentiksi, kun sinne vain meni ja sitten pääsi vahingossa läpi). Elikä LBK1:n (eli Lääketieteellinen BioKemia 1) tentti oli tämän viikon maanantaina. Aiemmin asenteeni on ollut, että kaikista tenteistä on päästävä läpi huippuarvosanoin. Tiedän kyllä että minussa on perfektionistin vikaa (kiitos vaan vanhemmilleni tästä, se nimittäin ON periytyvää). Kuitenkin, kuten Y on sanonut, olen ehkä kasvanut viime aikoina hieman ihmisenä, ja todennut, että kaikkeen ei vaan pysty. Tentti oli suhteellisen helppo, mutta koska olin edellisen viikonlopun Helsingissä, jäi lukeminen huomattavasti vähemmälle kuin olisi pitänyt. Olen aiemminkin todennut, että minä en ole fiksu luonnostani (mikä selittää myös sen miksi en todellakaan päässyt ensimmäisellä, enkä edes toisella kerralla), vaan minun on oltava uuttera. Asiat ei jää mulla päähän parin kerran lukemisella, vaan mun on toistettavatoistettavatoistettava kaikkea. Se, että olen voinut myöntää tämän itselleni ja oikeasti ymmärtämään mitä se tarkoittaa, on ollut mulle iso askel. Joten, vaikka uskonkin vakaasti, että tentti meni läpi, ei ”hyvästä” arvosanasta ole tietoakaan. Olen myös toisaalta päätynyt siihen, että jos asia jää minua häiritsemään, uusinta on aina avoinna. Tuloksia odotellessa... (uskoisin silti että meni paremmin kuin allaolevassa kuvassa vastanneelle...)

Tällaista nyt. Käytännössä kuulumisissa on päästy lähes nykyhetkeen asti, jeeee! :) Haluan sanoa, että teen kyllä paljon muutakin kuin opiskelen, eli en ole täysi nörä. Tämä on itse asiassa käytännössä ensimmäinen viikonloppu, kun olen Kuopiossa, koska kaikki muut olen ollut Helsingissä (esim. viimeiset kolme viikonloppua putkeen!), mutta en oikein tiedä että kertoako niistä vai ei, kun yritän kuitenkin ensisijaisesti pitää tätä kavereille ja lääkisopiskelusta kiinnostuneille, joita tuskinpa kiinnostaa kuulla, mitä olen Helsingissä tehnyt. Mutta ehkä ensi kerralla puhutaan sitten siitä, mitä olen viikonloppuisin puuhannut, ottakaa sitten halutessanne kantaa siihen, että puhutaanko tästä myös tulevaisuudessa. :) Nyt taas takaisin sänkyyn, ja unta palloon. Öitä teille. <3

kuvat we heart it

Pieni pala kuulumisten kakkua, eli TK-päivät

Miksi otsikkoja on näin vaikea keksiä, haha. :D Mutta ylläolevan mukaisesti mennään...

Meidän JOL:n kurssiin (eli Johdatus Lääketieteen Opiskeluun, pahoittelen että käytän näitä lyhenteitä, mutta helpompi kirjottaa noi kuin koko litania) kuului kahden päivän tutustuminen terveyskeskuksen toimintaan. Omani suoritin Helsingissä Herttoniemen terveyskeskuksessa. Paikan järjestin itse soittamalla ja selittämällä asiani ja kysymällä, ottaisivatko he minut tarkkailemaan terveyskeskuslääkärin työtä. Yliopistolla oli myös valmiina opetuspaikkoja, mutta koska samalla tämä oli loistava tilaisuus käydä Helsingissä, ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tosin ensi TK-päivinä (jotka ovat meillä vasta ensi vuonna, buhuu!) voisi kyllä mennä johonkin pienempään paikkaan. Kun aivan nurkan takana on hyvänkokoinen sairaala, ei kukaan tule terveyskeskukseen näyttämään mitään mielenkiintoista (verrattuna monien kurssikavereiden mielenkiintoisiin tapauksiin).

Lyhyesti sanottakoon tähän, että myös meitä lääketieteen opiskelijoita sitoo samanlainen ehdoton vaitiolovelvollisuus kuin jo valmiita lääkäreitä. Sosiaalinen media kun nykyään on mikä on, kerran nettiin laitettua ei enää ikinä saa sieltä pois, ei sillä että potilaita koskevista asioista saisi jutella sen enempää edes kurssikavereiden kanssa. Tietenkin toimenpiteistä mitä kukin on saanut suorittaa saa puhua, ja tietoisuutta voi jakaa, mutta itse potilaat ovat salaista tietoa joihin saa sisällyttää kollegan vain siinä tapauksessa, että häneltä kysytään neuvoa tms. You get the point.

Terveyskeskuspäivät olivat mielettömät! Ideanahan meillä oli, että seuraisimme terveyskeskuslääkärin työtä; tavallista vastaanottoa, potilas-lääkärikohtaamisia, erilaisten potilaiden hoitamisia, puhelinreseptien antamista, kokoustamista... Ihan kaikkea tavallista, mitäänhän me ei osata vielä käytännössä itse tehdä tai tutkia. :D Tämä oli kuitenkin alku tulevalle lääkärinuralle, ja hyvä mielihän siitä tuli.

TeLA:n professori sanoikin meille, että mitä luultavammin vastaanotolla olisi ainakin yksi lonkka- tai olkanivelpotilas. Noh, minulla oli MOLEMMAT! Olihan se siistiä, kun oikeasti ymmärsin jotain mitä se lääkäri siellä puhui! Saipa sitä vähän ehkä kosketella ja tunnustellakin, hihi. Muitakin suhteellisen mielenkiintoisia tapauksia oli, suurimmaksi osaksi kyllä tietysti aivan tavallisia terveyskeskuskävijöitä. Siisteintä ekassa päivässä oli kuitenkin (no ei nyt oikeasti) kun lääkäri sanoi kutsuessaan potilaan sisään: "Minulla on tässä nuorempi kollega seuraamassa vastaanottoa." Nuorempi, kollega eli MINÄ! Herttoniemen terveyskeskuksessa on myös päivystys, mihin lähetetään ne potilaat, jotka eivät samalle päivälle enää akuuttiaikaa saa, mutta joiden tilanne on sellainen, että se hoitamista vaatii. Siellä oli sitten jo hieman enemmän häppeninkiä. Mutta tällaista ensimmäisenä päivänä.

Toisena päivänä pääsin mukaan vuodeosastokierrolle Herttoniemen sairaalaan. En ole koskaan ollut vuodeosastolla, en edes vierailijana (ihanaa, että rakkaani ovat pysyneet näin terveinä vuosikaudet), joten kokemuksena tämä oli ihan uusi ja varsin mielenkiintoinen. Paljon vanhoja ihmisiähän siellä oli, ja kotiin päästyäni illalla mietinkin omaa tulevaisuuttani ja omaa vanhuuttani. Toivottavasti se on onnellinen eikä pitkittynyt. Haluaisin loppuun asti pysytellä virkeänä ja toivottavasti suhteellisen kivuttomana. Eettistä pohdintaa aiheesta seuraa ehkä vähän myöhemmin, jos koskaan saan päässä pyöriviä ajatuksia koneen ruudulle.

Päivän toisessa puolikkaassa seurasin erästä terveyskeskuksen lääkäreiden kokoustamista, ja lisäksi olin vielä toisen lääkärin mukana seuraamassa vastaanottoa, ja siihen päivät jo loppuivatkin. Vain kaksi lyhyttä päivää, harmitti kovasti lähteä, tuntu että opittavaa olis vielä riittäny, ja ois sinne muutenki tehny mieli jäädä.

Tässähän ovat kuulumiset varsin lyhyeltä ajalta. Kun radiohiljaisuus on ollut näinkin pitkä (sorry for it!!) ei voi kaikkea postata kerralla, tulisi muuten historian pisin postaus. :D mutta nyt yritetään lyhyen ajan sisään päästä takaisin ajan tasalle. :) Kaikille teille hyvää yötä. <3

kuvat we heart it

Tuiki tavallinen tiistai

Haha, tää on nyt tavallaan tällainen päivä Anitan kanssa Kuopiossa, vaikka ei ollu tarkoitus tehdä tällaista. :D mutta...

Oikeasti nää kaks kuvaa on eiliseltä, kun oli mieletön sää. Siis kuinka moni pääsee opiskelemaan näin UPEISSA maisemissa?! Voi ihana.

Tänään on vedetty myös raivolenkki sateessa. Anatomia, koulu, raha, kaukosuhde ja jotkut ystävyyssuhteet alkoivat pyöriä häränpyllyä mun päässä, joten oli aika päästää mun lenkkarit tuulettumaan.

mun  ihanat Adidaksen babyt, joissa mun polvi ei kärsi. <3

Sää heijasteli tänään mielialaa vähän liiankin hyvin, varsinkin ennen lenkkiä (tosin myös lenkin jälkeen).

                 

Ja nyt takaisin lenkiltä palanneena, pää vähän puhdistuneena ja keventyneenä ja erittäin märkänä...

Että adjöö vaan. Onneks huomisillalle on huomattavasti kivempaa tekemistä. <3  Until that, näillä mennään. :D

Tähän viikkoon on mahtunut...

Edellinen kirjoitus oli 19.9. ja tänään on 28.9. Eli postaustahti ei ole hirmuinen, mutta mä en oikein tiiä miten mä täällä kirjoittelisin. Jos kirjoittaisin omista tekemisistäni täällä useammin kuin kerran pari viikossa, olisi päivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta aika samanlaisia: kouluun 8-10 aikoihin, sitten luentoja (aiheena joko anatomia, biokemma tai sitten enkkua) ja sitten normaalisti Torsolassa pari tuntia viiva ikuisuus. Sieltä kotiin ja sitten sohvalla makaamista/lenkkeilyä/lepäämistä/skypettelyä eri ihmisten kanssa... Pointtina on, etten mä täällä mitenkään hirveesti ehdi viikolla tehä, ja viikonloput oon yleensä poissa. Fiiliksistä on mahtava kertoa, ja niitä täällä tulee koettua paljon, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta kuinka mielenkiintoista on kuulla joka päivä, että tänään minua huoletti anatomian opiskelun määrä, tänään opin os ethmoidalen sijoittumisen pääkallossa, eilen paahdin taas yläraajan lihasten kanssa turhautuen täysin... Lääkiksessä opiskelu ON mielenkiintoista, mutta se ei välttämättä välity tällaisista postauksista.

Kuitenkin, tähän viikkoon on mahtunut... ensimmäiset harkat. Ekoissa harkoissa päästiin kokeilemaan toisiltamme refleksejä, tuijottelemaan selkärankoja ja kattelemaan röntgen- ja magneettikuvia samaisesta aiheesta. All in all, superloistava ja havainnollistava harjoitus. Esimerkiksi ”skolioosin vääristämä selkä” näytti ihan erilaiselta kuvissa kuin aidosti luonnossa (kun toisen jalan alla oli sopivasti Duodecimin Lääketieteen termit...). Meillä oli LOISTAVA harkkaopettaja ja muutama hieno tutor, jotka opetti meille miten pienestäkin asiasta voi saada selville paljon. Esim. niinkin yksinkertainen juttu kuin selälteen makuulla ollessa jalan nosto suorana. Kyseessä ei ole harjoitus notkeudesta, vaan tarkoituksena on katsoa, onko jokin hermo painuksissa. Nostaessa jalkaa selkäranka kaartuu tavallista enemmän, ja jos jokin välilevy on huono, eikä toimi kuten sen pitää, voi hermo jäädä puristuksiin, mikä tulee esiin vihlovana kipuna jalan eri osissa (riippuen hermosta). Kaikille tää ei oo mikään erityinen juttu, musta se oli SUPERsiistiä! :D Haha. (pst, allekirjoittaneella todettiin vino selkäranka... kaikkea sitä voikin diagnosoida jo LT1, tuntuu melkein oikealta lääkäriltä, hihi)

Tähän viikkoon on mahtunut myös... toiset harkat. :D Toinen harkka sisälsi vähemmän mielenkiintoisia kallon luita ja niiden muistelemista. Harkkojen ideanahan on tosiaan se, että ensin opettelemme aiheen ns. omatoimisissa harkoissa (monisteniput, jotka näkyvät tässä) jonka jälkeen meillä on aiheesta tai aiheen vierestä luentoja, ja niiden jälkeen sitten näitä harkkoja. Harkan paras anti oli kuuluisa räjäytetty kallo, jossa näkyi jokainen luu omalla paikallaan silleen... noh, räjäytetysti. :D Ei sitä voi selittää. Toinen loistava juttu oli kallon kokoaminen ja purkaminen, sekä söhköjohtojen pujotteleminen kaikista mahollisista kallonrei'istä. :D

Tähän viikkon on mahtunut myös... hyvin paljon paaartei, mutta hyvä opiskelija ei niihin aikaa hukkaa... Lähes totta. Kolmesta juhlasta kävin loppujen lopuksi vain tukemassa LT3 Vaahtobileissä Grand Virtasessa. Ihan hyvät juhlat, ja perkeleesti vaahtoa. :D Oon ollu pari kertaa aiemmin vaahtobileissä, mut täytyy kyl ihailla tota vaahdon ja veden määrää ja sitä miten toi baari kesti sen. :DD Alkuillasta ihana KuoLo (eli meidän ainejärjestö) esittäytyi kaikkine eri osastoineen toinen toistaa hienompien PowerPoint-esitysten siivittämänä. Oli kyllä kivaa, ja hieman sitä tekis meli harkita sellaista virkaa. Ne nyt ei yleensä oo kovin vaativia, mutta silti jotain tekijälleen antavia.

Tähän viikkoon on mahtunut... myös S.U.L.L.E.-koulutusviikonloppu Tampereella. Lyhenne tulee sanoista Seksuaalisuudesta, Unelmista, LemmenLeikeistä ja Ehkäisystä. Kyseessä on projekti, jossa tarkoituksena on kouluttaa ja auttaa lääketieteen opiskelijoita kertomaan ja kiertämään kouluissa puhumassa kahdeksasluokkalaisille seksistä, seksuaalisuudesta, murrosiästä, seurustelusta jne. Kaikesta mahollisesta käytännössä. Viikonloppu sisälsi itsensä haastamista, näkökantojen laajentamista, paljonPALJON keskusteluja ja tutustumisleikkejä ja uusia tuttavuuksia muista lääkis-kaupungeista (kyseessä on tosiaan maanlaajuinen projekti).

Huomenna alkaa tämän tytön viikonloppu, sillä onnelliseen päivään jota olen tänään viettänyt sisältyi myös junalippujen osto Helsinkiin päin, jeeee!! Huomenna otetaan siis nokka kohti vanhempien täyttä jääkaappia, poikaystävän kainaloa ja kavereiden haleja. Kaikille hauskaa viikonloppua!! <3

PS: Yritän kyllä tulevaisuudessa postata useammin, jotta näistä ei tulisi näin mammuttimaisia näistä kirjoituksista. :DD

kuvat: we heart it ja S.U.L.L.E.-projektin kuvat Tampereen paikalliskoordinattorin käsialaa

Ei mitään uutta itärintamalla

Opiskelujen 4 viikko pärähti tänään käyntiin. Puhuttiin parin muun kanssa, että jotenkin tuntuu siltä, kuin olisi ollut tuolla koulussa jo ikuisuuden, eikä kolme viikkoa (ja käytännössä itse asiassa vain kaksi ja puoli). Uusi ja mielenkiintoinen on muuttunut pikkuhiljaa jo, noh, rutiiniksi. En tarkoita tällä etteikö olis kiva lukea uusista luista ja lihaksista (NOT! no ei, on se oikeasti aika mukavaa, niitä on vaan tooooooosi paljon), mutta sen sijaan että on joka ikisestä jutusta onnipallo, sitä pikemminkin vain huokailee Netterin huonoja kuvia tai Sobotan puutetta Torsolassa, tai yleisesti Torsolan täyttyneisyyttä. Ei oo lääkisopiskelijalla helppoa.

Yritin varata itselleni tänään ajan YTHS:ltä hammaslääkärille. Noh, ei ollut helpoimmasta päästä. Meillä Kuopiossa ei varsinaisesti ole paljon pakollisia läsnäoloja; luennot ovat vapaaehtoisia, biokemian pienryhmätehtävien purkutilaisuudet vapaaehtoisia ja kieltenkin pakollinen läsnäolo taisi olla vain 50%. Ei siis paha. Mutta kun meillä on pakollisia opintoja, ne ovat PAKOLLISIA. TLA:n harkat ovat pakollisia (niistä enemmän kunhan ensimmäinen harkka on huomenna tehty, huiiiiii!) samoin LBK1:n harkat. Näistä harkoista ei tosiaankaan lintsata. Ryhmiä saa vaihtaa, mutta käytännössä vain päittäin. Jos yhdenkin harkan jättää väliin, you can kiss your course goodbye. Tällaista meillä. :D

Viikonloppu tuli ja meni ja hurahti kuin siivillä. Oma ex-avokki (jota tosin ajattelen nytkin vielä avokkina, sellaisena se aina pysyy! (tänään opimme enkun tunnilla että työhakemukseen ei saa ikinä kirjoittaa open marriage... huumori se on vähäinenkin huumori)) Y opiskelee Helsingissä alaa, jota ei Kuopiossa opeteta, eli muutto ei ole mahdollinen. Vaikka olenkin häntä niin leikilläni kuin lähes tosissaankin jopa anellut muuttamaan luokseni, en oikeasti voisi koskaan vaatia toista jättämään kaikkea ja muuttamaan kaupunkiin, jonka asukasluku on 500 000 pienempi. Käytännössä suhde elää nyt Skypen välityksellä ja kompromissien myötä. Y ajoi lauantaina tänne 400 kilometriä ollakseen luonani maanantai-aamuun asti. Se on oikeasti jo aikamoista. Kaukosuhde on perseestä, varsinkin kun ollaan asuttu ensin yhdessä, mutta tilanne on mikä on, ja siitä on vain otettava kaikki irti. Viikonloppu sisälsi kuitenkin kaksi elokuvaa, itsetehtyä pizzaa, kävelyä kauniissa syysauringossa, pannaria ja paljon yhdessäoloa. Jo se, että toista saa pitää kädestä, saa ihan uuden merkityksen kun tietää, että seuraavan kerran kädestä pidetään vasta viikon tai kahden päästä.

mun ja Y:n tekemä pannari kuorrutettu mummin tekemällä hillolla

Tällä viikolla olisi paljon paaartei, mutta ahkera opiskelija ei niistä välitä! Pyh sanon minä. Tosin huomenna ehkä sittenkin piipahdan siellä Kauppakadulla katsastamassa Kauppakadun Impron... Ja ylihuomiset Cursus 2009 järjestämät Vaahtobileet ovat ehdottomat... Ja kai se poikkitieteellinen risteilykin olis ihan kiva kokea... Haha!

PS: suurenmoiset onnittelut ihanalle Katarinalle uudesta työstä!!!! pus <3


PPS: Ensimmäiset nopat tähän tutkintoon näkyvät jo Oodissa, eli 2/361, wippii! :D


kuvat we heart it ja memyselfandI.

Karu paluu

Viime viikonloppu kului Helsingissä kaiken maailman riennoissa, ja oli ihanan kamalaa. Oli IHANAA nähdä kavereita, perhettä, Y:tä... Mutta rentouduttua ei oikein tullut. Onhan se vaikeaa, kun haluaisi nähdä kaikkia ja tehdä paljon jajaja. Maanantaina sen kyllä heti huomasi, ja valittelin äidille väsymyksen määrää. Taitaa vaan olla niin, että joka toinen viikonloppu Helsingissä on turhan kovVa tavoite, koska lepäämään on tällä opiskelutahdilla pakko päästä, enkä siellä sitä oikein kykene tekemään. Ja tietysti sitä missaa paljon, kun opiskelukaverit viettää aikaa täällä ja tekee kaikkee kivaa yhessä ja ite jää tavallaan siitä ulkopuolelle. Oma valintahan se on, mut vaikeeta ku tuntuu että revitään kahtaalle, tai oikeastaan useampaan paikkaan. Kaiken lisäksi sunnuntain kotiinpaluu oli sellaisten vaikeusten takana, ettei hetkeen tee mieli matkustaa junalla. :D Vaikka onhan siellä porukoilla ihanaa, kävellä niiden puutarhassa ja ottaa tällaisia kuvia.

Paluu kotiin oli tarpeeksi vaikeaa, mutta maanantaina alkoi kaiken lisäksi vielä OIKEA anatomian opiskelu. TLA:n kurssi oli alkanut vauhdilla, ja kuvailinkin yhdelle kaverille, että tuntui siltä, kun olisi vaan heitetty jokeen ja siellä sä sitten pyristelit pysyäkses pinnalla. Ymmärrän, ettei anatomiaan voi oikein johdatella, mutta huhhuh. Omat tutorit varoittelivat, että usko saattaa tämän kurssin kanssa loppua kesken, mutta että näin PIAN. Ei mitä odotin. Tarkoituksena olisi kuitenkin oppia termistö mahdollisimman hyvin, niin että päässä kolisisi kohta muutakin kuin kaksi pähkinää. Niinpä yhtäkkiä huomasin olevani maanantaina lähdössä Torsolasta vasta puoli yhdeksän. Hupsista. (koulu oli tosiaan alkanut kahdeksalta) Tuli uusi päivä ja uusi Torsolan visiitti ja mitä, tiistaina olin taas siellä puoli yhdeksään, viimeisenä sulkemassa ovia. Tänään sentään pystyi lähtemään vähän aiemmin, mutta toisaalta koulukin loppui aiemmin, joten taisinpa tänäänkin viettää siellä hyvän tovin. Torsola on siis Kuopion lääkiksen (ja tietysti hammaslääkiksen) käytössä oleva, noh, tavallaan anatomiastudio. Sinne tuodaan meidän harjoitusten ja etenemisen mukaan erilaisia malleja, esim. nyt oli erilaisia niveliä, kylkiluita ja lihasten malleja. Löytyy sieltä ne pari pakollista luurankoakin. :D Toinen syy miks tänään pääs lähtemään aiemmin oli kauan odotettujen kirjojen saapuminen, jeeeee! Katsokaa nyt mun uusia peipejä, kaikki ihan uutukaisia ja ihania, hihi. Hullut lääkisläiset jonotti siellä kirjojaan jo puoli tuntia ennen jakoa ja hurrasivat kun kirjavastaava julisti kellon olevan viisi ja aloittavansa kirjojen jaon. :D Eihän me nyt oikeesti olla kovin normaalia porukkaa.

Tällaista mä nyt sitten opiskelen, hui.

Onneksi lukujärjestys helpottuu huomattavasti sitten ensi viikolla, kun pääsi vetelemään ryhmiä yli. Meillä TLA:n kurssiin kuuluu pakollisia harjoituksia, joissa päästään mm. palpoimaan toisiamme, eli kokeilemaan toisiltamme kaikenlaista. Meidät tietysti jaettiin pienempiin ryhmiin, joten puolet päivän tunneista katosivat hups vaan. Onpa mullakin ihan kokonaisia vapaapäiviä. :) Esim. tällainen viikko ei näytä ihan hirveän pahalta! :D

Elämä koostuu nyt aika hyvin tästä piip anatomiasta, mutta viikko tuo tullessaan varmasti myös ihastuttavan biokemian kertaamisen. Tein pienryhmätehtävätkin tälle päivälle, ja eivät TOSIAAN ollu kovin vaikeita. Käytiin niitä ryhmässä läpi ja välillä tuli vähän sellainen olo, että tietääköhän toi joka tätä vetää, että kelle se puhuu. Ymmärrän kyllä täysin, että asiat on käytävä hyvin ja systemaattisesti, mutta siinä vaiheessa kun assari (?) tai kuka lienikään puhuu transkriptiosta ja translaatiosta ihan ku me ei tiedettäis mitä noi on! Ottaen huomioon et jokainen meistä on varmasti myös kyseistä proteiinisynteesiä tankannut aika hyvin, niin musta on ihan turhaa selittää sitä silleen ihan yleisesti mutta pitkästi. No joo.

PS: pääsin EARS:n läpi, jippiii!!! Mutta mitä, osallistun silti luultavasti kurssille. :D Hulluja nuo lääkisläiset (mulla on niiiiin ikävä Asterix ja Obelix –sarjakuvia!)