Shoulda Woulda Coulda

Mitä pyörii lääkisopiskelijan päässä pari päivää ennen tenttiä? Yllä oleva lausahdus sopinee tilanteeseen aika hyvin. Tenttipaniikki on meille tuttu sairaus, vaikka muuten ensimmäiset kaksi vuotta me käsitelläänkin tervettä kroppaa, ennen kuin päästään kremppaan asti.

Ongelmanahan ei ole se, etten olisi aloittanut. Tai että olisin koko kurssin ajan vain lööbannut (krhm, LBK, krhm), mutta materiaalia vaan on HULLUNA. Kuvitelkaa, että opettelette uutta kieltä. Ja ennen kuin olette kielen oppinut, teidän pitäisi osata kyseisellä kielellä sellaiset tsubauttirallaa 1000 termiä. Ja termien lisäksi missä termi sijaitsee. Ja miltä se näyttää. Ja mihin se loppuu ja mistä se alkaa. Jännittävää. :D 

Siis mikä on ongelma. No jo edellisessä postauksessa puhuin, että täällä päässä ei todellakaan olla erityisen fiksuja (siis pois se harhaluulo, että vain FIKSUT ihmiset pääsisi joskus lääkikseen). Totuus on aivan muuta. Eli sen sijaan että olisin aloittanut  viikko alle viikko sitten kunnolla, olisi koko kurssi pitänyt hoitaa kunnialla kotiin. Siis kuulkaa oi arvon lukijat kun teen suuren lupauksen: EAN:n (ElinANatomian) kanssa en samaa mokaa tee, vaan olen ahkera kuin majava. Jotta tenttiä edeltävänä iltana olisi KERRANKIN sellainen fiilis, että kyllä se hyvin menee, sen sijaan että on sellainen fiilis, että toivottavasti se yksi kriittinen piste riittää siihen, että pääsisin läpi. :D

Huomenna on meillä Dentinan (eli hammaslääkisläisten) ja KuoLon (eli meidän oman ainejärjestön) järjestämät Halloween-sitsit. Oma asu on viimeiseen asti hieman auki (eli ei siis salaisuus, vaan en ole varma miksi pukeudun :D), mutta ideoita on heitelty. Sanotaanko näin, että iso nenäni tulee luultavasti sopimaan asuuni. Opiskelijan köyhyys ei ole salaisuus, joten yritän vaan olla hankkimatta yhtään mitään uutta. Lisäksi viikonloppuna on kuuluisa KuoLon Pseudosymposium, eli Tukholmaan käy tie (selittää kyllä miksi olen viime aikoina lukenut tällaisia postauksia paljon enemmän kuin oli tarkoitus :D). Lisää Tukholmavinkkejä saa laittaa! Nyt palaillaan vielä viimeisiksi hetkiksi lihasten insertioiden ja origoiden, articulatio genuksen ja coxaen, sekä membara perinein pariin. Jos ei mitään muuta, niin ainakin mä osaan liudan hienoja sanoja!

Pitäkää siis pollexit ja hallukset pystyssä ja digitukset ristissä huomenna kaikki!
kuvat: we heart it ja google

Toinen pala kuulumisia, eli tehdyt harkat sekä eka (oikea) tentti!

Noniin, otetaas sitten seuraava pala tätä erinomaisen herkullista täytekakkua. :D pyydän jo etukäteen anteeksi tulevaa, hieman levotonta tekstiä. Voisi kuvitella että reilut 8 tunnin yöunet (normaalisti kun nukun maksimissaan 6 tuntia) riittäisi pitämään allekirjoittaneen pirtsakkana, mutta ilmeisesti ei noinkaan.

Tavallisista harkoista ei sen enempää, koska ne on oikeesti loppujen lopuksi aika tylsää kerrottavaa; meillä on monistenipulla erilaisia ”tehtäviä” joiden avulla kokeilemme toisiltamme lihastenkiinnittymiskohtia, jänteitä, pulssia ymsyms. Viimeinenkin on tehty jo, ja TLA:n kurssista on jäljellä enää tentti. Mainittakoon tähän kuitenkin, että tosiaan kokeilemme niitä toisiltamme, eli kun meillä oli alaraajan harkka, oli luokassa runsaasti housuttomia lääketieteen opiskelijoita. Vaikka tässä iässä alkaa jo olemaan suht sinut oman kroppansa kanssa (aka nykyään sellaisia hyiolenrumaläskipulla-päiviä tulee jonkin verran harvemmin kuin sillon, kun oli pahimmassa teini-iässä :D) oli se silti aika kova paikka, ja laittoi miettimään myös potilaiden kokemuksia (ja valitsemaan alusvaatteensa aamulla suht tarkkaan). Koska itse olen kahden, jopa käytännössä kolmen, lääkärin kasvattama, olen aina mennyt riisuutunut lääkärin edessä suht ongelmitta, koska no, sehän on lääkäri. Mutta tällä tavalla itse ”lääkärinä”, kyllähän siinä oli totuttelemista että toinen siinä hyppelehtii ilman housuja. :D pointtina ei siis ole, että sitä jotenkin tuijottelisi tai arvioisi toisen kroppaa, vaan lähes alastomaan kehoon koskeminen on aina vähän, no jos ei vaikea niin hassu tilanne, varsinkin kun siinä pitäisi vaan rohkeasti ottaa kiinni ja koskettaa. Noh, mutta sellaista pohtimista.

HUOMATTAVASTI näitä kaikkia harkkoja mielenkiintoisempi oli meidän ihkaoikea ensimmäinen dissektio. Dissektio on sivistyssanakirja mukaan ”Leikkely, erityisesti lääketieteelle testamentatun ruumiin leikkely anatomian opiskelun yhteydessä.” Niin pitkälle emme sentään ole vielä päässeet (vasta tammikuussa, wiii!) vaan tässä leikeltiin lehmän polvea, joka on yllättävän paljon samanlainen ihmisen polven kanssa. Ja se oli HUISIA! Vaikka kuinka tuijottelisi kaksiulotteisia kuvia Grayn anatomian, Sobottan tai Netterin sivuilta, on se ihan eri asia kuin nähdä ja tuntea polvi kolmiulotteisessa muodossa, kaivaa sieltä esiin nivelkierukat (noloa sanoa, mutta jouduin googlaamaan meniscusten suomenkielisen nimen, näinkö se tulee olemaan tulevaisuudessakin...) ja katsoa mitä tapahtuu polven stabiliteetille, kun sieltä leikataan sivusiteet ja ristisiteet (terkkuja vaan tiedät-kyllä-kenelle, tolta sunkin polvi varmaan näytti sisältä päin!!). Olihan se aikamoisen mieletöntä. Tää kuuluu näihin hassuihin asioihin, joita ei ajattele ennen kuin alkaa aihetta opiskelemaan (koska normaalin ihmisen ei tarvitse). Miltä sunkin polvi oikeesti näyttää? Miltä sun luun pinta tuntuu? Millaista on se nivelneste, joka liukastaa niitä pintoja? Teille, jotka opiskelette nytten niitä lukiokirjoja (tohon tekis niin LUONNOSTAAN mieli laittaa Galenosta) siinä toivossa, että ensi vuonna olette lääketieteen ylioppilaita, olen sanonut tämän aiemminkin, mutta it will ALL be worth it in the end.

Tosiaan, kuten otsikossa lukee, myös ensimmäinen oikea tentti on takana (oikea, koska en laske sitä enkun tasokoetta tentiksi, kun sinne vain meni ja sitten pääsi vahingossa läpi). Elikä LBK1:n (eli Lääketieteellinen BioKemia 1) tentti oli tämän viikon maanantaina. Aiemmin asenteeni on ollut, että kaikista tenteistä on päästävä läpi huippuarvosanoin. Tiedän kyllä että minussa on perfektionistin vikaa (kiitos vaan vanhemmilleni tästä, se nimittäin ON periytyvää). Kuitenkin, kuten Y on sanonut, olen ehkä kasvanut viime aikoina hieman ihmisenä, ja todennut, että kaikkeen ei vaan pysty. Tentti oli suhteellisen helppo, mutta koska olin edellisen viikonlopun Helsingissä, jäi lukeminen huomattavasti vähemmälle kuin olisi pitänyt. Olen aiemminkin todennut, että minä en ole fiksu luonnostani (mikä selittää myös sen miksi en todellakaan päässyt ensimmäisellä, enkä edes toisella kerralla), vaan minun on oltava uuttera. Asiat ei jää mulla päähän parin kerran lukemisella, vaan mun on toistettavatoistettavatoistettava kaikkea. Se, että olen voinut myöntää tämän itselleni ja oikeasti ymmärtämään mitä se tarkoittaa, on ollut mulle iso askel. Joten, vaikka uskonkin vakaasti, että tentti meni läpi, ei ”hyvästä” arvosanasta ole tietoakaan. Olen myös toisaalta päätynyt siihen, että jos asia jää minua häiritsemään, uusinta on aina avoinna. Tuloksia odotellessa... (uskoisin silti että meni paremmin kuin allaolevassa kuvassa vastanneelle...)

Tällaista nyt. Käytännössä kuulumisissa on päästy lähes nykyhetkeen asti, jeeee! :) Haluan sanoa, että teen kyllä paljon muutakin kuin opiskelen, eli en ole täysi nörä. Tämä on itse asiassa käytännössä ensimmäinen viikonloppu, kun olen Kuopiossa, koska kaikki muut olen ollut Helsingissä (esim. viimeiset kolme viikonloppua putkeen!), mutta en oikein tiedä että kertoako niistä vai ei, kun yritän kuitenkin ensisijaisesti pitää tätä kavereille ja lääkisopiskelusta kiinnostuneille, joita tuskinpa kiinnostaa kuulla, mitä olen Helsingissä tehnyt. Mutta ehkä ensi kerralla puhutaan sitten siitä, mitä olen viikonloppuisin puuhannut, ottakaa sitten halutessanne kantaa siihen, että puhutaanko tästä myös tulevaisuudessa. :) Nyt taas takaisin sänkyyn, ja unta palloon. Öitä teille. <3

kuvat we heart it

Pieni pala kuulumisten kakkua, eli TK-päivät

Miksi otsikkoja on näin vaikea keksiä, haha. :D Mutta ylläolevan mukaisesti mennään...

Meidän JOL:n kurssiin (eli Johdatus Lääketieteen Opiskeluun, pahoittelen että käytän näitä lyhenteitä, mutta helpompi kirjottaa noi kuin koko litania) kuului kahden päivän tutustuminen terveyskeskuksen toimintaan. Omani suoritin Helsingissä Herttoniemen terveyskeskuksessa. Paikan järjestin itse soittamalla ja selittämällä asiani ja kysymällä, ottaisivatko he minut tarkkailemaan terveyskeskuslääkärin työtä. Yliopistolla oli myös valmiina opetuspaikkoja, mutta koska samalla tämä oli loistava tilaisuus käydä Helsingissä, ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tosin ensi TK-päivinä (jotka ovat meillä vasta ensi vuonna, buhuu!) voisi kyllä mennä johonkin pienempään paikkaan. Kun aivan nurkan takana on hyvänkokoinen sairaala, ei kukaan tule terveyskeskukseen näyttämään mitään mielenkiintoista (verrattuna monien kurssikavereiden mielenkiintoisiin tapauksiin).

Lyhyesti sanottakoon tähän, että myös meitä lääketieteen opiskelijoita sitoo samanlainen ehdoton vaitiolovelvollisuus kuin jo valmiita lääkäreitä. Sosiaalinen media kun nykyään on mikä on, kerran nettiin laitettua ei enää ikinä saa sieltä pois, ei sillä että potilaita koskevista asioista saisi jutella sen enempää edes kurssikavereiden kanssa. Tietenkin toimenpiteistä mitä kukin on saanut suorittaa saa puhua, ja tietoisuutta voi jakaa, mutta itse potilaat ovat salaista tietoa joihin saa sisällyttää kollegan vain siinä tapauksessa, että häneltä kysytään neuvoa tms. You get the point.

Terveyskeskuspäivät olivat mielettömät! Ideanahan meillä oli, että seuraisimme terveyskeskuslääkärin työtä; tavallista vastaanottoa, potilas-lääkärikohtaamisia, erilaisten potilaiden hoitamisia, puhelinreseptien antamista, kokoustamista... Ihan kaikkea tavallista, mitäänhän me ei osata vielä käytännössä itse tehdä tai tutkia. :D Tämä oli kuitenkin alku tulevalle lääkärinuralle, ja hyvä mielihän siitä tuli.

TeLA:n professori sanoikin meille, että mitä luultavammin vastaanotolla olisi ainakin yksi lonkka- tai olkanivelpotilas. Noh, minulla oli MOLEMMAT! Olihan se siistiä, kun oikeasti ymmärsin jotain mitä se lääkäri siellä puhui! Saipa sitä vähän ehkä kosketella ja tunnustellakin, hihi. Muitakin suhteellisen mielenkiintoisia tapauksia oli, suurimmaksi osaksi kyllä tietysti aivan tavallisia terveyskeskuskävijöitä. Siisteintä ekassa päivässä oli kuitenkin (no ei nyt oikeasti) kun lääkäri sanoi kutsuessaan potilaan sisään: "Minulla on tässä nuorempi kollega seuraamassa vastaanottoa." Nuorempi, kollega eli MINÄ! Herttoniemen terveyskeskuksessa on myös päivystys, mihin lähetetään ne potilaat, jotka eivät samalle päivälle enää akuuttiaikaa saa, mutta joiden tilanne on sellainen, että se hoitamista vaatii. Siellä oli sitten jo hieman enemmän häppeninkiä. Mutta tällaista ensimmäisenä päivänä.

Toisena päivänä pääsin mukaan vuodeosastokierrolle Herttoniemen sairaalaan. En ole koskaan ollut vuodeosastolla, en edes vierailijana (ihanaa, että rakkaani ovat pysyneet näin terveinä vuosikaudet), joten kokemuksena tämä oli ihan uusi ja varsin mielenkiintoinen. Paljon vanhoja ihmisiähän siellä oli, ja kotiin päästyäni illalla mietinkin omaa tulevaisuuttani ja omaa vanhuuttani. Toivottavasti se on onnellinen eikä pitkittynyt. Haluaisin loppuun asti pysytellä virkeänä ja toivottavasti suhteellisen kivuttomana. Eettistä pohdintaa aiheesta seuraa ehkä vähän myöhemmin, jos koskaan saan päässä pyöriviä ajatuksia koneen ruudulle.

Päivän toisessa puolikkaassa seurasin erästä terveyskeskuksen lääkäreiden kokoustamista, ja lisäksi olin vielä toisen lääkärin mukana seuraamassa vastaanottoa, ja siihen päivät jo loppuivatkin. Vain kaksi lyhyttä päivää, harmitti kovasti lähteä, tuntu että opittavaa olis vielä riittäny, ja ois sinne muutenki tehny mieli jäädä.

Tässähän ovat kuulumiset varsin lyhyeltä ajalta. Kun radiohiljaisuus on ollut näinkin pitkä (sorry for it!!) ei voi kaikkea postata kerralla, tulisi muuten historian pisin postaus. :D mutta nyt yritetään lyhyen ajan sisään päästä takaisin ajan tasalle. :) Kaikille teille hyvää yötä. <3

kuvat we heart it

Tuiki tavallinen tiistai

Haha, tää on nyt tavallaan tällainen päivä Anitan kanssa Kuopiossa, vaikka ei ollu tarkoitus tehdä tällaista. :D mutta...

Oikeasti nää kaks kuvaa on eiliseltä, kun oli mieletön sää. Siis kuinka moni pääsee opiskelemaan näin UPEISSA maisemissa?! Voi ihana.

Tänään on vedetty myös raivolenkki sateessa. Anatomia, koulu, raha, kaukosuhde ja jotkut ystävyyssuhteet alkoivat pyöriä häränpyllyä mun päässä, joten oli aika päästää mun lenkkarit tuulettumaan.

mun  ihanat Adidaksen babyt, joissa mun polvi ei kärsi. <3

Sää heijasteli tänään mielialaa vähän liiankin hyvin, varsinkin ennen lenkkiä (tosin myös lenkin jälkeen).

                 

Ja nyt takaisin lenkiltä palanneena, pää vähän puhdistuneena ja keventyneenä ja erittäin märkänä...

Että adjöö vaan. Onneks huomisillalle on huomattavasti kivempaa tekemistä. <3  Until that, näillä mennään. :D