Ilman sinua, olen lyijyä

On sunnuntaiaamu, ulkona on kirjaimellisesti harmaata kun koko maailma on sumun peitossa, ja mä makaan sohvalla glögimuki kädessä (ketä kiinnostaa että on aamu), syön muffinssitaikinaa suoraan kulhosta ja katon miljoonaan kertaan nähtyjä Frendien jaksoja. Nää on kaikki asioit, mitä voisin tehdä Y:n kanssa, mut tänä sunnuntaina mä aikalailla nautin siitä, et saan tehä näitä asioita yksin.

Multa usein kysytään jo valmiiks sellasella säälivällä äänellä, "No miten teillä menee?" Ihan hyvin vaan, kiitos kysymästä.

Rankinta kaikesta on ehdottomasti se, ettei pääse jakamaan toisen kanssa perusarkea. Se, että kun mä tulen pitkän päivän jälkeen kotiin, mua oottaa täällä tyhjä (ja suhteellisen kylmä) koti. Se, että mä en voi kattoo kauhuleffoja (koska en yksinkertaisesti vaan uskalla katsoa niitä yksin). Se, että kun mä kokkaan, mä kokkaan vaan yhdelle, joten tuloksena on se, etten kokkaa (tylsää). Se, että kun telkkarista tulee se koirien tekohammasmainos, mä nauran sille yksin. Ja luonnollisesti se, että nukkuu yksin, se on kyl kaikkein pahinta. Mutta härreguud, tätä paskaa on jo suoritettu neljäsosa! Siis ihan tosissaan, NEL-JÄS-OSA!

Mikä on sitten kivaa? Se hopeakehys jokaisella pilvellä. Musta on kiva et mun ei tarvi selitellä mun menoja, vaan saan lähtee kaheksalta aamulla (juuuuuu, en ikinä lähe kaheksalta aamulla) ja tulla 12 tunnin päästä takaisin kotiin, eikä mun tarvi soittaa siinä välissä kellekään, että hani en tuukaan tässä välissä syömään niinku aamulla sanoin. Jälleennäkeminen viikon erossa olon jälkeen on kans aika mukavaa. Mä haluisin laittaa tähän, että onhan se kivaa kun molemmat kehittyy ihmisinä, mut musta kyllä kovasti tuntuu vaan siltä, että mä oon taantunu ja Y kehittyny. :D

koko maailmankaikkeuden paras kuva! :D

Musta on mielettömän ihanaa, miten mun lääkiskaverit on ottanu Y:n vastaan. Se ei välttämättä oo mikään supliikkimies, mut täällä se on viihtyny aika hyvin ja tulipa raukka ihan meiän Pseudollekin asti. :D Meiän parisuhde on kestäny kohta jo puol vuosikymmentä, ja eiköhän se jaksa viel toisen puolikkaan. Sitten lääkis on paketissa, ja joko toi tyyppi tulee insineröimään tänne (not gonna happen) tai sit mä lähen lääkislöimään pääkaupunkiseudulle (todellaki!). Sitä odotellessa, keskityn vaan siihen hopeareunukseen ja siihen hetkeen kun mä astun junasta ulos ja Y oottelee mua siin edessä. <3

tykkään sust tosi paljon. <3
kuvat we heart it

Talking seems so overrated

Huhheijaa ja hellät tunteet. Paitsi että täällä ollaan ihan kirjaimellisesti lihakset hellinä, musta myös tuntuu että mun aivot on suhteellisen hellinä. Viime viikolla taakse jäänyt YLPAn tentti jätti sellaisen jäljen mun aivoihin, ettei hetkeen tarvi taas päällään ajatella. Thank god seuraavan kerran mikroskopoidaan vasta joskus ensi vuonna ELPAn (ELinPAtologian) merkeissä. Saanpahan olla päänsäryttömänä hetken, mikroskooppiin tuijottelu kun tuntuu aiheuttavan mulle poikkeuksetta voimakasta ohimontykytystä.

Viime viikon tiistain 10-19 pituisen päivän aikana tuli useammankin kerran ajateltua että "Mihin minä näitä tarvitsen?" Patologia musta ei tule, se jos jokin on varmaa (se, ja se että psykologia musta ei myöskään tule), niin kyllähän sitä sitten miettii, että a) katsonko mä enää ikinä näitä marjapuuroja b) jos katsonkin joskus 10 vuoden päästä, niin muistanko mä muka oikeesti jotain tästä.

Tentti meni miten meni, omasta mielestäni tunnistin kolme kuvaa oikeaksi, yhden vääräksi (älä ikinä vaihda ensimmäistä vastausta joksikin muuksi). Pläääääh.  Toinen esseistä meni ihan hyvin, toinen meni ihan päin helvettiä, ja väittämät meni silleen fiftysixty. All in all, just another brick in the wall. No, herranhuomaan ja toivottavasti emme enää tapaa patologian kanssa.

Viime viikolla tein myös parin päivän verran töitä, ja lähdin sitten Helsinkiin kohti terveyskeskuspäiviä. Sain tänäkin vuonna nauttia Itä-Helsingissä sijaitsevan terveyskeskuksen hellästä huomasta, ja olipa kyllä oikeasti hyödylliset ja paljon antaneet päivät. Muutenkin oli hurjana kaikkea ihanaa tekemistä, tämänkin postauksen kuvitukset ovat erityisen ihana kaverin järjestämiltä illalliskutsuilta... Ei varmasti kyllä ollut samantasosia sapuskoja ku toi mun sosekeitto, vieläki naurattaa. :D Lisäksi kävin myös pistäytymässä Stadin yössä (kun mä kuulemma käyn niiiiiin harvoin ulkona siellä), söin niin paljon kaikkea hyvää että nyt farkut kiristää, näin perhettä paljon, ja vietin muutenkin hyvän miniloman <3 Olipa vaikea palata taas "uudelleen" maanantaihin tänään... :D

Hyvää lyhentynyttä loppuviikkoa kaikille, mä palailen vielä ainakin ravintolapostauksen verran :))

Punajuuri-perunasosekeitto

Yleensä blogeihin laitetaan vaan kaikennäköisiä namskismumskis ruokia, ja sitten sitä kateellisena aattelee että vitsi kun koskaan ei onnistu mulla niinku noilla. No nyt kuulkaas, voin sanoa että teinpä aivan helevetin pahaa ruokaa eilen. :D Siis oikeesti, ihan järkyttävän makuista, enkä mä oikein tiiä missä tässä nyt meni pieleen. Mut jokin meni ja pahasti. Tai no, aika moni juttu tossa epäonnistu kyllä. :D

Tarkoituksena oli siis tehä punajuurisosekeittoa koska a) mä olin joskus ostanu Pirkan punajuuri-perunasosepötkylän, b) mulla oli kermaa joka oli menossa vanhaks, c) punajuuri on tosi hyvää, ja koska kaikki oli jo valmiiks sosetta, niin ei tarvinnu alkaa sotkea tehosekoittimen kanssa.

Noh, tuloksena oli aluks aivan järkyttävän makeeta ja epämiellyttävän koostumuksellista keittoa. No aattelin et tää kaipaa jonkinnäköistä happamuutta ja suolaisuutta. Kokeilin ihan kaikkee mahollista, aina sitruunamehuun asti. Se vaan pysy öklön makeena. Lopulta mä kyllästyin ja kaadoin joukkoon balsamicoa. :D

Juuh, no ei se maku sillä todellakaan parantunu. Tuloksena vieläkin ällöttävää vaaleanpunajuttukeittoa. Nyt mä taistelen mielihalua vastaan kaataa koko ällöttävän moskan pois (jotenki must tuntuu et tos lauseessa on jotain vikaa). Mut ruokaa ei sais heittää pois.

Älkää antako ulkonäön pettää. Se oli helvetin pahaa. Siltä varalta että haluutte yrittää tehä parempaa, tässä kuitenki resepti:

Punajuuri-perunasosekeitto:

1 tuubi punajuuri-perunasosetta (Pirkka

2,5 dl kermaa

vähän puristettua valkosipulia

vähän voita

suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Purista valkosipuli kattilaan (tässä vaiheessa mä poltin ne. eiku uudet perään). Töräytä perään tuubi (tässä vaiheessa mä leikkasin tän auki niin että puolet meni minne sattuu). Lisää kerma (käytin Mustapekkaa, vissiin ei ois kannattanu). Ja tässä vaiheessa laitoin sit menemään kaikkee mahollista.

Tehkää paremmin ja kertokaa et miten te sen teitte. :D

PS: Juuh, lensi viemäriin ja lohdutin itteäni Oton Karpalolonkerolla.

Mä oven avaan, en henkeä saa

Sunnuntai. Masentaa seuraavan viikon varsin tiukka aikataulu, johon lisäksi kuuluu YLPAn tentti ja kaiken lisäksi Y:kin lähti. Tosin onneksi mies tietää mistä naruista se mua vetää, käytiin nimittäin kaupassa aamupäivällä (tai siis Apsilla, herranjestas miten paljon ihmisiä siellä oli! Isänpäivänä kaupat kiinni ja jengi ihan sekasin) ja haettiin mulle glögiä ja jätskiä. Glögi on käytännössä ainut joulufiilistelyjuttu, jonka mä sallin jo lokakuussa (toinen on mahdollisesti joulutortut, mut vaan koska ne on niin hyviä!).

Anysay, sen lisäksi että katoin Olipa kerran -sarjaa (nyt puhutaan siis siitä satusarjasta, suosittelen lämpimästi), katsoin myös suomalaisen Sooloilua -leffan. Siinä on niin nerokkaita reploja, varsinkin Kristiina Elstelän esittämän Lea Abrahamssonin suusta kuultuna. Ehdottomasti kaikkien aikojen paras on kuitenkin Lean elämänneuvot. Miehille se on suhtyksinkertainen "Älä koskaan petä vaimoasi", mutta naisille se on aivan loistava: "Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku." Noh, pannukakkua ei tullu enää paistettua (olihan mulla purkillinen jätskiä jo valmiiks edessä, ja kuka perhana sitä pannaria sitten söis), mutta neuvon ideana on tehdä jotakin, eikä jäädä lamaantuneena paikoilleen.

Tuloksena sängyssä uudet, puhtaat Ivana Helsinki for Luhta Home -lakanat. Astianpesukone ja pyykinpesukone pyörimässä ja kynttilät sytytettyinä, sekä Patologian prujut nenän edessä (onpa rakeisia kuvia...).

Olin viime viikolla perjantaina ja lauantaina töissä, ja kun mietiskelin että mitä hurjaa me puuhattais lauantaina saapuvan Y:n kanssa illan ratoksi, niin kävin sitten hakemassa palapelin. :D Kyllä siinä vierähti sellaset viitisen tuntia (paloja oli 500 ja se oli oikeesti aika vaikee!), ja totuuden nimissä viimoinen tunti meni jo hieman kiroillessa, mutta valmiiksi se tuli. Meidän perheessä ei luovuteta!

Samalla kun kävin Suomalaisesta Kirjakaupasta hakemassa palapelin, hain myös Safkaa -kirjan. Kyseessä on siis Alexander ja Hanna Gullichenien kirjoittama kirja (tässä myös niiden aika ihana blogi), josta oon lukenu ihan hirveesti positiivista vaikka mistä keskustelupalstoilta ja blogosfääreistä. Nopealla selailulla ohjeet vaikutti kivoilta, ja erityisesti muhun vetos sellaset vähän käsinkirjoitetunolomaiset kommentit osassa resepteistä, koskien vaikkapa tarjoiluvinkkejä tai vaikka avokadon "kuorimisen" helpottamista.

Erityisesti tota ylläolevaa avokadopastaa on kehuttu ja parjattu, joten onhan sitä nyt kokeiltava. Seuraavan kerran siis kun teemme Y:n kanssa ruokaa (tosin sitten tähän on lisättävä lihaa... pohdin maustamattomia kanasuikaleita, mutta saas nähä mitä laitetaan), on tämä agendalistalla.

Sellasta sunnuntai-iltaa. Aluksi se oli tyhmä ja kurja, koska niinkuin Y:lle sanoin, aina kun se lähtee "Mulla jää käteen vaan sotkuinen koti ja tyhjä kolo sydämessä", mutta positive thinking! Perjantaina nähdään jo, kun lähden kohti pääkaupunkiseutua terveyskeskuspäiville harjoittelemaan (kuuntelemista), ja kynttilät on kivoja.

PS: Ja se välitenttikin meni ihan kiitettävän hyvin... :)

The world is not enough, but it's such a perfect place to start

Viime aikoina blogisfääreissä on pyöriny aika paljon tekstejä koskien onnellisuutta, hyvää oloa ja henkistä tasapainoa. Yksi toisensa jälkeen tuntuu julistavan, kuinka on löytänyt onnen juuri tässä ja nyt, ja kuinka pitäisi arvostaa hetkeä. Mä lueskelin muun muassa Sansun ja Xenian tekstiä, ja mietin et vitsi  miten hienoa! Sit aloin miettiä asiaa omalta kantiltani: oonko mä samassa pisteessä?

No en. Varmasti jokaikinen toivoisi, et vois sanoa olevansa ihminen, joka ei kaipaa muuta kuin tätä hetkeä. Välillä musta jopa tuntuu, että sellasia ihmisiä jotka haluaa vaan enemmän, paheksutaan vähäsen tai jopa enemmänkin. "Miks toi ei voi vaan olla onnellinen, kun sillä on noinkin paljon?" Mä en tiedä, johtuuko tollanen ajatusmalli kateudesta, vai yksinkertaisesti sellaisesta suomalaisesta sanonnasta kuin "Se kellä onni on, se onnen kätkeköön." Että jos näyttää siltä, että asiat on hyvin, ei saisi vaatia enempää. Sitä paitsi paljon on aika suhteellinen käsite.

Mä voin rohkeasti sanoa, että vaikka mä tiedän että mun pitäis olla onnellinen, mä en sitä varsinaisesti oo. Mä kaipaan jatkuvasti lisää, enemmän, suurempaa. Periaatteessa, mullahan on aika tosi hyvä paketti kasassa: ihana opiskelupaikka, superi poikaystävä, muutenkin paljon ihania ystäviä ja vielä useammassa kaupungissa, oma asunto, rahatilanne suht tasapainossa ja muutama matka takataskussa. Mut jos mä oon aivan rehellinen itelleni, mä ajattelen silti koko ajan että sitten kun.

Sitten kun mä pääsen tästä tentistä läpi, sitten kun mä saan syvärit valmiiks, sitten kun mä valmistun. Sitten kun mä muutan takaisin Helsinkiin ja taas saman katon alle Y:n kanssa. Sitten kun mulla on enemmän rahaa, sitten kun mä oon matkustanu maailman ympäri. Sitten kun mä oon laihtunu, sitten kun mä oon treenatumpi.

Luonnollisesti on ihan normaalia asettaa itselleen tavoitteita, koska muuten ei koskaan kehittyisi. Paikoilleen jämähtäminen on tosi helppoa, eteenpäin puskeminen helvetin vaikeeta. Mun ongelma nimenomaan on se, että jos mä pysähdyn, mun on vaikeeta lähtee taas eteenpäin. Sen takia mä oon jopa oikeesti pitäny kiinni tästä mun piirteestä, että mä en oo koskaan tyytyväinen mihinkään. Mä tiedostan, että tän takia mulla menee ohi monta kaunista hetkeä, koska en osaa tai ehkä jopa uskalla pysähtyä kunnolla nauttimaan niistä. Toisaalta esimerkiksi eilen mä nautin suuresti al dente -pastasta (kerrankin onnistu täydellisesti!) ja älyttömän hyvästä bolognesekastikkeesta. Samalla mä myös koen hirveesti hyviä juttuja matkalla kohti jotakin.

Mä korostan kyllä, että toisaalta mä oon hurjan tyytyväinen moneen asiaan. Mun läheiset on terveitä, oon ite suhteellisen terve, ja kaikki noi ylläolevat asiat jotka mainitsin, on tietty ihan superhienoja ja mä oon kiitollinen niistä. Mä tiedostan että kaikilla ei todellakaan ole asiat näin hyvin. Mut ainakaan vielä, mä en osaa nauttia hetkestä niinku mun pitäis, tai niinku ois toivottavan. Kiitollisuus ei oo onnellisuutta, ja mä en oo onnellinen tässä ja nyt, ja tunnustan sen rohkeasti, mut mulla on tässä aika hyvä alku. Ehkä sitten kun...

kuvat kaikki täältä

All I want is to be home

Mun mielestä sisustus on superihanaa, mut mä en oo siinä mitenkään kauheen hyvä. Tai mun luonnollinen tapa on täyttää koko kolo pienillä ja suurilla tavaroilla, ja loppujen lopuks mua alkaa ahistaa se että mun koti on niin täynnä juttuja. :D Ongelmana varmaan on se, että tykkään niin monenlaisesta tyylistä. Tavallaan musta on ihanaa jos kaikki on kliinistä ja valkoista, puhdasta ja minimalistista, ja esimerkiks mun kaverin Vernan kotia joka on vähän tähän suuntaan mä suorastaan rakastan. Ja samaan aikaan mä tykkään sellaisista rennon retkeistä, vähän sotkuisista ja tavaroita täynnä olevista kodeista. Ja sit mä yritän sovittaa näitä molempia mun kotiin, niin no eihän siitä tuu mitään. Mun koti ei oikein valmistu just tän takia. :D Tässä kuitenkin jotain inspiraatiokuvia mulle ja teille.

samanlainen lamppu ku mikä mun olohuoneeseen tulee!

tykkään tässä kaikesta: sohvasta, pöydästä (paitsi et vihaan lasipöytien pyyhkimistä) ja ennen kaikkea taas toi lamppu!

samalla myös tällainen olis ihana, siis toi kirjahylly on pelkkää rakkautta

mut eikä toi tiiliseinä! ja siihen pariks sellanen ihana avoin loft-asunto... ah.

söpöjä ja epäkäytännöllisiä pikkuesineitä ripoteltuna pitkin poikin...

taulusommitteluja seinälle

Point being, mä haluisin molempia. Senpä takia mun makuuhuone on nyt tummaa puuta, syviä vihreitä ja puumaisia lamppuja. Ja olohuone on vähän kaikkea sekaisin. :D Tällaista inspiraatiota pimenevää keskiviikkoiltaan. :)

kuvat Stadshem ja Alvhem

I said hey, what's going on!

Aattelin tehä vähän tällaisen "päivä Anitan kanssa" -postauksen. Näitä pyydetään aina välillä, mut koska mun päivät on melkein aina suht samanlaisia, niin turhaahan niitä on liian usein postailla :D Mutta, pidemmittä puheitta. Suht tavallinen torstai mun kanssa.

klo 7:00

Normaalisti, jos mä meen kasiin niin mun on pakko herätä jo puol seittemän. Vaikka mun aamutoimiin menee vaan vähän päälle vartti, syynä aikaiseen herätykseen on yksinkertaisesti tämä: joka ikinen aamu on saatava lukea Hesari. Mun aamiainen on joka ikinen päivä puuro (joo, oon jämähtäny kurppa :D), jonka kanssa juon motillisen kahvia mun Taika-mukista (nyt oli ollu maito loppu jo joku kaks päivää ja olin liian kiireinen käymään kaupassa, niin ei kahvia mulle :/).

klo 7:50

Yön aikana oli satanu useempi sentti lunta. Mä olin suht järkyttyny tästä jutusta, vaik oikeesti onhan se nyt hitosti kivempi että on lunta kuin että on räntää... Mut voisko olla olematta kumpaakaan! Muutenki mua stressaa ku kaikkialla on joulujuttuja ja sellasia. Musta joulufiilistelyn (lukuunottamatta glögin juontia, koska glögi on maailman parasta) voi alottaa vasta joulukuussa.

klo 9:00

Koulupäivä alkoi BIS:n eli BIoStatistiikan harkalla, jossa käsiteltiin jotain... No en todellakaan oo yhtään varma että mitä! :D Nää asiat ei oo mulla ihan handussa, koska a) vihaan todennäköisyyslaskentaa b) olin varma että sitä ei enää ikinä tarvita c) histogrammit ynnä muut ei vaan puhuttele mua. :D

klo 11:15

Mun koulupäivä jatkui LYF:llä, josta tosin ehdin istua vain ekan puolikkaan, joka käsitteli hampaita. Luennoitsija kertoi, että koko lääketieteen curriculumissa hampaita ja niiden terveyttä käsitellään parin hassun luennon verran. Kuuden vuoden aikana! Musta se on aika jännä, koska hampaat on kuitenki suussa, joka on olennainen osa päätä. :D tai et, vähän enemmän vois olla! Puolikkaan jälkeen kävin kaverin kanssa syömässä ennen kuin suuntasin bussiin kohti töitä.

klo 12:30

Bussissa mä yritin vähän paneutua BIS:n ihmeelliseen maailmaan, jotta en olis ihan aina näin pihalla. Mä kaipaan julkisia myös tässä mielessä: mä hirveesti tykkään lukea niissä, jotenki se tärinä tai jokin saa mut keskittymään paremmin.

klo 13:15

Mun vuoro Jack&Jonesilla alkaa. Tää kuva on tosin oikeesti otettu mun kotoota, ja alla on mun muutama viikko sitten ostettu Ivana Helsinki for Luhta Home -kaitaliina, mikä on ihan superkiva! Oon tykänny hurjasti olla tuolla töissä, ja vaikka vaatemyyjän työ onkin mulle vaan väliaikaista, niin täytyy kyl sanoa että tällaisissa töissä mä viihdyn ja jos en olis halunnu lääkikseen, niin luultavasti oisin yrittäny jossain vaiheessa kivuta hieman ylöspäin vaatebisneksessä. Mut kivaa näin väliaikaisestikin!

klo 18:00

No pitihän sitä uutta Hanko Sushia kokeilla. Musta ihan ok sushia, vähän kuivakkaa ehkä, mut toi oli avajaistarjouspaketti, niin mä nyt luotan siihen, että se oli ainoostaan siitä syystä. Lisäks mä en yhtään tykkää tost vähän makeemmasta soijasta, mitä Hanko Sushi käyttää. Musta sen pitää olla silleen kunnolla suolasta ja wasabia pitää sekoittaa sinne joukkoon runsaasti!

klo 21.45

Tää kuva on oikeesti mun kaverin Hennan, ja otettu keskiviikkona Matkuksen ilta-avajaisten jälkeen. Mut herranjestas, tollanen se nyt on! Upee juttu, ja vielä kerran suosittelen lämpimästi kaikkia kuopiolaisia, ja lähellä asuvia, tutustumaan Matkukseen (ja tietty käymään Verkussa ja Jäkkärissä ;D). Mut leikitään et tää on torstailta, jolloin mä pääsin töistä 21:45 (eka sulkukassanlasku on aina bitch). Mentiin työkavereiden kanssa oottelemaan bussia.

klo 22:50

Ja sitten venaillaan toista bussia, joka armollisesti lähti yli vartin myöhässä. Kiva. Venasin sitä siis sellaiset mukavat puol tuntia, ja oli suhteellisen kylmä ja mulla aivan liian vähän päällä (kuten yleensäkin). Kävin tässä välissä myös ostamassa vääriä pattereita paristoja, jonka luonnollisesti huomasin vasta kotona. Kotona olin siinä puol kahentoista aikaan, jolloin piti jo aloittaa pakkailu Helsinkireissua ja Pseudoa varten, todella kivaa.

No mut tällainen on suht normaali päivä mulla. Oliko hyvä/kiva postaus, vai ihan täyttä kukkua, eikä tällaista haluta enää nähdä? :D

kaikki kuvat lukuunottamatta iltakuvaa Matkuksesta, on mun ottamia. :)