minne katosi päääääivääääät

Ylihuominen tuli ja meni. Minä jatkoin elämääni siitä välittämättä. :D EAN:n tentistä lähdettiin suht hyvillä mielin, onneksi. Loppujen lopuksi se ei ollut niin vaikea kun mitä olin pelännyt, ja hyvin samantyylinen kuin aiempina vuosina. Yksi kuva, tällä kertaa laskimoista (jotka onneksionneksionneksi olin juuri edeltävänä päivänä, kröhöm, kopioinut vastausvihkosesta. ne kun oli puolihuomaamatta jäänyt aiemmin tekemättä ja tämän huomasin 4659 kilometrin päässä. upsie) Kaksi sanaselitystehtävää, joissa pyydettiin määrittelemään erilaisia termejä; missä sijaitsevat, mitä tekevät, mitä ovat. Yksi tehtävä, jossa piti selittää portokavaalisista laskimoanastomooseista (terkkuja vaan kaikille kavereille, jotka joulutunnelmissa selittivät vaikka mitä kaikkea hauskaa tähän kysymykseen, myös allekirjoittanut). Yksi, joka käsitteli naisen genitaaleja. Ja jokin vielä, enää en muista. :D All in all, läpi meni varmasti, toivo elää jopa suhthyvän arvosanan suhteen. Ja illalla tentti kaadettiin glögijuhlien, shottien ja Cursus2009 järjestämien bileiden voimin. Loistavuutta. <3 kiitos mun parhaimmille kurssikavereille kuluneista 4 kuukaudesta.

Seuraavana päivänä matka kävi kohti Helsinkiä. Olipa ihanaa nähdä omia rakkaita. Kaikki mahtavat kaverit, vanhemmat, sisko ja Y. Jos joskus on sydän laulanut, niin noina päivinä, kun tiesi, että sai rauhassa olla näiden ihmisten kanssa. Ei tarvinnut kiirehtiä, jotta ehtisi Kuopioon lähtevään junaan muutaman tunnin päästä. Ei tarvinnut nähdä yhden päivän aikana 10 ihmistä, koska seuraavana päivänä olisi taas junailtava pois. Sai olla vaan. Siistii. Kun sitten kävi kaiken lisäksi ilmi, että kaksi ihanaa, joiden oli tarkoitus matkustaa kauas, siirtävätkin matkaansa hieman pakosta, niin mikäs sen parempaa (vaikka tosi pahoillani niiden puolesta oonkin. :D) Saa olla kaikkien kavereiden kanssa näääääääääin paljon. Ja nähdä pitkästä aikaa Helsinkiäkin.

Tai niin mä ajattelin. Let's explain. Alunperin mun piti olla joululomallani töissä kuin pieni orava, ja vain pyöriä pyörässäni yhdestä toimipisteestä toiselle. Ajattelin että olen koko loman töissä, joka päivä. Saan kerättyä rahaa ja lähden myöhemmin matkalle. Eli toisinsanoen tämä raha ei olisi ollut pakollinen juttu, eikä minun olisi ollut mikään suunnaton pakko saada sitä, vaan se kuului sarjaamme I want it. No, tässä jonkin aikaa ennen lähtöäni Dubaihin rupes näyttämään siltä, että mitään töitä ei ole eikä tule olemaan. Maksimissaan 25 päivän loman aikana saan tehdä 3 vuoroa. Alun uskomattoman rageilun jälkeen rauhoituin, ja hyväksyin tosiasiat. Näillä mennään, ja onneks tämä ei silti tarkoita elämistä kädestä käteen kun suuhun ei ole mitään laitettavaa. Olin lähes innoissani. Käynpähän kaksi kertaa päivässä salilla. Näen kaikkia niin paljon kuin haluan. Teen pitkiä kävelylenkkejä. Och så vidare. Juuei. Loppujen lopuksi kävi niin, että kuitenkin pyörin oravanpyörässäni. :D Tilanteeni olen itse valinnut ja tiedostan sen, osasta vuoroistahan voisi aina kieltäytyä. Mutta. Mä oon liian ahne, ja oon aina ollu. Mä mielummin uuvutan itteni romahduspisteeseen ja itken kotona elämääni (ja silti mene seuraavana päivänä töihin) kuin kieltäydyn rahasta. Tuloksena Y, joka täysin totuudenmukaisesti valittaa, että näkee mua vain öisin. Kavereita oon nähny hävettävän vähän. Perhe, joka sanoo että on se kumma kun lomallakaan ei sua näe. Ja tyytymätön minä. Onneksi sain itseni vihdoin eilen kuriin, ja järjestin järkevät vuorot lopuille lomapäiville. On aikaa myös olla. Pohdinkin tässä, että loppuukohan tämä suorittajaelämä koskaan, vai joudunkohan kymmenen vuoden päästä hoitoon, kun oon päivystäny viikon putkeen ja joutunut psykoosiin. :D

Jotenkin mun postaukset on aina negatiivissävytteisiä, johtuen varmaan osittain siitä, että mä jatkuvasti kurottelen tähtiin. Oikeesti mun elämä on ihanaa, kiitos siihen kuuluvien ihmisten. <3 Suomessa ei vietetä Thanksgiving Day:tä, mutta mä oon ottanu perinteeks uuden vuoden alla miettiä, mistä mä oon kiitollinen. No paljosta. Enkä vähiten mun tämän puolen vuoden aikana saamasta koulutuksesta. Ajattelin että teen erikseen sellaisen puolenvuodenkootuthetket-postauksen. :D samoin tulossa on matka lääketieteelliseen -postaus (sitä on pyydelty paljon :) ) ja muutama muu. Lomalla on aikaa...

kuvat: we heart it ja google.com

aaaaaaaaaaaah...

no, wait, whaaaaat?!

Pahoittelen alemman kuvan huonolaatuisuutta ja rakeisuutta ja aivan kamalaa laatua muutenkin. Syytän maanantaita. Arkeen palaaminen oli suhtrankkaa, kun maailma muuttui kahdessa päivässä Dubai -> sysimusta märkä Helsinki -> varsin luminen Kuopio. Aikamoista.

Huomenna EAN:n tentti, ja sitten suuresti odotettu joululoma. I-HA-NAA! Vaikka lomalla ei tullut luettua nimeksikään, vahva toivo elää, että tentti menisi läpi. Tällä hetkellä en muusta välitäkään. Palaillaan siis toivottavasti ylihuomenna. <3

PS: valtakunta sille, joka tuo mulle jotain ihanaa herkkua...

joululahjoja kuusen alle

Harmittavasti mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on keksiä niin kavereille lahjoja (vanhemmista nyt puhumattakaan, nuorempana sitä riitti kun antoi äidille todella kauniin piirustuksen...) kuin, kauheata kyllä, itsellekin lahjoja! Nyt sitä toivoo varsin suuria asioita, mutta vähemmän, mikä toisaalta on kyllä hyväkin. Ekologisempaa, ja niin edelleen... Näin vanhempana sitä myös haluaisi vain viettää laatuaikaa poikaystävän ja vanhempien ja siskon ja kavereiden kanssa. :) Toivottavasti mun tontut on kuulolla, sillä oon mä jotain pientä keksinyt...

Mennääksemme kollaasin sisältöön;
Ylhäällä vasemmalla on uusi Hackmanin Matador-sarjan kasari. Mulla on yksi sellainen jo ennestään, mutta sillä on käynyt jotain... hassua. :D Yhtenä kauniina päivänä siihen vain alkoi tarttua kaikki kiinni pohjaan, ja pilallahan se sitten oli. Kaveri ei ollut edes kovin vanha. :( paras kasari ever.
Keskellä ylhäällä on varsin kuuluisa Eero Aarnion suunnittelema Swan-lamppu. Haluiaisin jonkun näyttävän lampun koristamaan olohuonetta, ja tää oli yks parhaimmista vaihtoehdoista. Tosin, kuten yksi kaveri sanoi, varsin toimistomainen lamppuhan toi on, mutta jotenkin silti kiva. :) Harkinnassa on muutama muukin lamppu, pitää käydä vähän hiplailemassa...
Oikealla ylhäällä on Polarin FT60-sykemittari. Mä oon jo pidempään haaveillut sykemittarista, mutta jumaleissön ne on kalliita kavereita! Tässä nyt yhdistyis monta asiaa, mitä sykemittarilta toivoisin. Tässä on mahdollisuus harjoitella valmiiden harjoitusohjelmien mukaisesti, mikä on mulle ainakin tosi hyvä. Oon superhuono keksimään ite mitään harjoitusohjelmia, kunhan vaan juoksen lenkillä eteenpäin, joten tällainen olis ihan kiva. :) ostamalla lisälaitteen tolla voi myös mitata matkaa minkä on juossut, mikä on mulle superhyvä!
Alhaalla vasemmalla on New York. Tämä on luultavasti joululahja mulle itselleni sen jälkeen kun olen ollut koko joululoman töissä. :D Ensi kesänä olis tarkoitus paukata Y:n kanssa Amerikan luvattuun maahan, toivottavasti rahat vaan riittää...
Alhaalla oikealla on DVD-soitin. Mun telkkari on ikiikiIKIvanha putkitelkkari, joten mun ainoo toivomus mun uuden DVD-soittimen suhteen on se, että se sopii mun telkkariin. :D
Alhaalla on myös uusi torkkupeitto. Mulla on ihan kiva torkkupeitto omalla sohvalla, mut mä kaipaisin jotain ultimatepehmeää, suurta, lämmintä (saanko vielä kerran sanoa suurta) torkkupeittoa mun halikaveriks. Sohva on yks mun lempipaikoista mun kotona, se on just sopiva, muistuttaa mua kaikista kivoista hetkistä mitkä sillä on vietetty ja noh, tykkään tästä muutenkin. :D
Viimeisenä muttei vähäisimpänä alhaalla on lahjakortti. Tän sisältö on vapaavalintainen. Vaikka aineelliset lahjat on ihania, niin parhaimmat lahjat on aineettomia. :) Kuten yllä sanottiin, musta ihaninta on viettää aikaa mun rakkaimpien kanssa. Joten jos joku tarjoaa lahjakortillisen omaa aikaansa mulle joululahjaks, mikäs sen parempaa. :)

Onko teillä jotain ihania joululahjatoiveita pukille?

Maanantai, taas saapuu aivan liian aikaisin taas

Vaikka toissapäivänä ei ollutkaan maanantai, niin se tuntui kyseiseltä vihatulta päivältä huomattavasti enemmän kuin viime maanantai oikeasti.  (tosin henkilökohtaisesti vihaan sunnuntaina huomattavasti enemmän) Tiedättekö sen fiiliksen, kun pienen pienet asiat kasaantuvat, ja sitten koko päivä tuntuu menevän ihan pieleen.

Pilasin päiväni muun muassa surkuttelemalla sitä, että EAN:n tentti on aivan liian pian. Tai siltä se ainakin tuntuu. Vaikka mun mielestä on hyvä, että anatomiat käydään näin alussa, niin tää työmäärä näin alussa on suunnaton.  Kuten oon maininnu aiemmin, jokaisen yliopiston opetussuunnitelma on aika omanlaisensa (miksi ihmeessä?). Ymmärtääkseni esim. Helsingissä käydään jokainen osa-alue erikseen, eli vaikkapa käsi omana kokonaisuutenaan, jalka omana kokonaisuutenaan ja niin edelleen. Meillä tosiaan käytiin aluksi Tuki- ja liikuntaelimistön kurssilla kaikki lihakset, luut, nivelet ja jänteet… Sen sellaiset. Nyt tässä käydään sitten kaikki loput käytännössä mitä anatomiassa on. Eli voitte kuvitella työmäärän. Katselin omaksi ilokseni vanhoja tenttejä, ja eivät ne maailmanloppua vaikeampia olleet, mutta ihan tarpeeksi vaikeita minusta. :D

Muuten päivä meni pilalle ihan tyhmistä asioista, joista ei oikeasti olis ees tarvinnu pahoittaa mieltä. Luulen, että yleisesti vaikuttaa oma väsymys ja kamppailu ikävän kanssa. Huomaan ikävöiväni ihmisten lisäksi myös yleisesti Helsinkiä. Kun asuin vielä Helsingissä, vihasin sen mustuutta, sen töykeitä ihmisiä, muutenkin tosi monia asioita siinä. Mutta Helsinki oli koti. Vieläkään en ole oppinut sanomaan Kuopiota oikeasti kodiksi. Saatan lähteä viikonlopuksi Helsinkiin, ja sanoa että olen menossa kotiin. Helsingissä puolestaan sanon vaan lähteväni takaisin Kuopioon. Aluksi ajattelin, että tunne on väliaikainen, mutta olen myös hyväksynyt, että voi olla etten ikinä tunne Kuopiota kodiksi. Ei tarvitsekaan. Niin kauan kun viihdyn täällä, tykkään opiskella ja kaverit on kivoja, ei muulla ole väliä.

Näinkin positiivisiin ajatuksiin olen päätynyt luultavasti vaan sen takia, että edessä on ensin muutaman päivän lomailu Helsingissä, ja sitten viikon lomailu Dubaissa. <3 Lauantaina lähtee (epäinhimillisen aikaisin) lento kohti lämpöä yhdessä kivojen ihmisten kanssa, ja paluu on vasta viikon kuluttua. Jei. Eilen tuli myös paniikkipestyäpyykkiä ja paniikkipakkausta; tuloksena esimerkiksi 4 bikinin yläosaa ja 2 alaosaa. Haha, täh. :D Mielenkiinnolla odotan, mitä muuta matkalaukusta löytyy...

Tänään oli viimeinen EAN:n harkkakin, vaikka en ole niistä mitään kertonut. Tässä kurssissa meillä oli vain 4 harkkaa (verrattuna TLA:n vissiin 8?), mutta oman mielipiteeni mukaan ne olivat huomattavasti mielenkiintoisempia. Me ollaan keretty dissekoimaan niin sydän, munuaiset kuin silmäkin. Oma ehdoton inhokkini noista oli kyllä toi silmä. Se on jännää, nimittäin en ollut kuvitellutkaan, että mulla olis joku ongelma sen suhteen. Näin jälkeenpäin ajatellessani asiaa tajusin, että kaikki muut elimet on ollu sellasia ”näkymättömiä”. Harvemmin sitä näkee munuaisia ja sydämiä, ensimmäisiä enintään ruokapöydässä jossain muodossa. Silmä taas, se tuijottaa sua syyttävästi ja sanoo että minä olen possu. Musta meinas tulla kasvissyöjä siinä samalla hetkellä (ruokalaan mennessä olin jo unohtanut kaikki pyhät lupaukset asiasta, ja otin innoissani sianlihalla maustettua hernaria :D). 3D-asiat on sitten siistejä. Silmäkin kun nyt sattuu olemaan pyöreä, niin kaikissa kuvissa se on melkein aina leikattu jostain kohtaa halki, eikä siitä saa kunnon mielikuvaa. Tai ite oon ainaki niin mielikuvitusrajoittunut. :D

Lyhyesti vielä hömpästä: viime viikonloppuna me KuoLO:n fuksit sekä tietysti Dentina:n fuksit järjestimme yhteisvoimin kuuluisat Pikkujoulut. Kyseessä oli aivan MAHTAVAT bileet! Juomaa riitti (kiitos boolitiimille sekä baaritiimille!), narikka toimi (kiitos narikkatiimille!) eikä lipunmyyntikään kussut (siis kiitos myös lipunmyyntitiimille!) puhumattakaan superhienoista koristeluista (superkiitos koristelutiimille!) ja kaikki muukin meni omasta mielestäni aivan loistavasti. Ainut pienenpieni negatiivinen höyhen joukossa oli se, että 100 ihmiselle tarkoitettuun tilaan ahtautui sellaiset 500 henkilöä, ja allekirjoittaneelle meinasi jossain vaiheessa iskeä pahimman luokan ahtaanpaikankammo. :D Mutta juotua ja syötyä tuli (mä sain riisipuurostakin KAKS mantelia, mut söin vahingossa molemmat! Haha) ja hauskaa oli, kaverit ja pupu oli läsnä ja tulivat keskenään toimeen, ja bileistä tuli paljon kehua. Loistavaa toimintaa! Muutamat ulkopuoliset hieman purnasivat joitain käytäntöjä vastaan, mutta haluaisin huomauttaa, että maassa maan tavalla. Kiitos kuitenkin vielä kerran kaikille järjestäneille!

Tähän väliin tulee jälleen kerran nyt radiohiljaisuus ainakin matkan ajaksi. Tarkoituksena on rentoutua auringossa ja saada luettua hurjat määrät anatomiaa, joten voipi olla että kone jää kuvainnollisesti kotiin. Toivottavasti kun palaan Suomeen, täällä olisi oikeaa lunta joka ei sulaisi pois. Adjöö. <3

PS: pahoittelen läheskuvattomuutta, mä en jaksanu nyt etsiä tähän mitään ihania ja söpöjä kuvia. :D maanantaimasennus iski taas.

Ihanat pikkuleivät

Siltä varalta, että joku haluu ohjeen aivan LOISTAVIIN pikkuleipiin, niin tässä tulee. Alunperin ohje on Kinuskikissan. Tein näitä meidän avaruusteemaisiin Costajaisiin, hence tähdenmuoto. Myöhemmin lisäsin päälle vielä sokerikuorrutteen, joka värjättiin vielä siniseksi. :)

Tekemiseen tarvitset:

125 g voita tai margariinia

1 ½ dl sokeria

1 muna

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

                                                                                                                                                                                                                                    Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi, lisää muna. sekoita myös kuivat ainekset keskenään

                                                                                                                                       Lopulta pääset sekoittamaan molemmat keskenään. jos huonosti käy, tämä on se vaihe kun syöt koko taikinan. varoituksen sana: jos syöt liikaa, tulee tosi paha olo, nimimerkillä kun pikkuleipien taikina tuoksui vielä seuraavanakin päivänä, ei ollu kauheen kivaa. :D vaikka koti tuntuikin kotikodilta, kun oli pikkuleipätuoksu.

                                                                                                                                          Ja tältä ne näyttää valmiina. Nams. Tositosi hyviä, yksinkertaisia, ja näistä saa sitten koristella ihan just sellasia ku tykkää. jeeee! Ite tosiaan koristelin nää nopeasti kuivuvalla sokerikuorrutteella, jonka ohje on myöskin Kinuskikissan sivuilta. Käytin tota pikeerin tasaiseksi levittämiseen tarkoitettua tomusokerin määrää. Kuorrutteethan voi sitten värjätä aika monenlaisella tekniikalla; helpointa on ostaa apteekista joko tomuväriä, tai sitten nestemäistä väriä (omasta apteekista löytyi vain tomuväriä), tai sitten googlettaa sellanen "luonnollinen värjääminen", kuten esim. punajuuren mehu, kaakaojauhe ja sellaista. Suosittelen lämpimästi! <3

Onnistumisista ja kavereista (nälkävuoden tapaan)

Bloggaustauko on taas ollut pitkä kuin nälkävuosi. Monesti mulla on tullu sellanen fiilis, että pitäisi kirjoittaa ja kertoa, mutta jaksaminen on ollut aivan toista laatua. Haluaisin kirjoittaa useasti, vaikka joka toinen päivä, mutta syksyn tullen tuntuu huomattavasti kivemmalta olla sohvalla oman untuvapeittoystäväisensä kanssa kynttilöiden palaessa taustalla. Talvi aiheuttaa kummallista laiskuuden tunnetta ainakin mussa, mites te?

Mitäs tässä nyt on tapahtunut... Noh, ainakin opintopisteet ovat yläkulmassa lisääntyneet. TLA meni onneksi läpi! Arvosana oli tosin ihan muuta kuin mitä halusin, joten aion uusia typerän tentin. Musta osasin huomattavasti paremmin, kuin mitä arvosana antaa ymmärtää. En tiiä mikä meni tentissä vikaan, paitsi ainakin tuo pirun nilkkanivel. En usko saaneeni siitä tehtävästä kuin ehkä pari säälittävää pistettä. Summa summarum, tämä tyttö menee sitten tammikuun lopussa uusintaan. :) Aasinsiltana edellisestä lauseesta voin myös sanoa, että tämä muija puhuu latinaa, eli myös latinan tentti meni läpi. Edellisten vuosien opiskelijat eivät valehdelleet, vaan kyseessä olivat helpoimmat opintopisteet IKINÄ! Tunti ennen tenttiä katselin monistenipun läpi, merkkailin sinne tänne oranssilla ja punaisella kynällä, ja sillä mentiin. Tentissä sai monistenippu olla mukana (olisi saanut olla kuulemma vaikka sanakirjakin...), joten sieltä piti vain etsiä oikeat kohdat. Muut opintopisteet ovat sitten tulleet Johdatus lääketieteeseen -kurssista, sekä Johdatus akateemisiin opintoihin -kurssista. Aika hullua, että näin vaan tämä opiskelu etenee. Onnistumisen tunteet on sitten kivoja. :)

Etenemisestä puheen ollen, tässähän on säälittävät pari-kolme viikkoa, ja sitten on joululoma. Puoli vuotta on mennyt lähes silmänräpäyksessä. Jos valmistun aikataulun mukaisesti, olen noin puolentoista vuoden päästä lääketieteen kandidaatti. Viiden ja puolen vuoden päästä lääketieteen lisensiaatti. Vaikka sitä yrittää itselleen jatkuvasti tolkuttaa päähänsä, että opiskeleopiskeleopiskele, pitää tässä myös muistaa, että tää on oikeesti mun elämäni parasta aikaa. Kaverit, mahdollisuudet, inspiroiva opiskelupaikka... Nyt kun huomaa, että tämä aika on kohta ohi, pitäisi muistaa ottaa kaikki irti myös tästä hetkestä. Tentit on tietysti päästävä läpi, mielellään hyvällä arvosanalla. Välillä pitää kuitenkin antaa itselleen anteeksi ja ymmärtää, että nämä onnelliset hetket, jolloin et ole vastuussa kenenkään elämästä, jolloin voit huolettomasti nauraa kavereidesi kanssa possun sydämen ääressä sen aivan erilaisen muotoista truncus pulmonalista, tai jolloin voit huolettomasti naureskella sille, ettet löydä kaverin jalasta pulssia, noh, ollenkaan, ovat suhteellisen pian ohi.


Vakavista asioista hömppään. Ensin toissa viikonloppuna oli Y käymässä. Tehtiin kaikkea, ja ei mitään. Suurimmaksi osaksi vain oleiltiin, katsottiin leffaa, pussailtiin, istuttiin vierekkäin sohvalla ja nautittiin seurastamme. Olisin halunnut esitellä miehenpuolikkaani täkäläisille ystäville, mutta valitettavasti isänpäivän kunniaksi kaikki olivat poissa. Y on kuitenkin lupautunut (hyvin tapojensa vastakkaisesti) osallistua meidän fuksien järjestämiin KuoLO:n ja Dentina:n pikkujouluihin, joten siellä sitten viimeistään kaverit saavat paljon puhutun miekkosen tavata. <3 
Viime viikonloppuna taas oli ihana ystäväni M käymässä täällä järjestettyjen Sosiaalipsykologiapäivien vuoksi (vaikka todellisuudessa päivät olivat vain tekosyy tulla minun luokseni<3). Olimme perjantaina ahkeria opiskelijoita kukin omalla sarallamme, ja loppuillasta lähdimme juhlistamaan jälleennäkemistämme ensin istumalla iltaa kavereiden luona, sitten siirtymällä Introon istuskelemaan ja lopulta illan viimeiset tunnit vietettiin Henry's Pubissa. Sen mustempaa paikkaa en olekaan vielä nähnyt. :D Kyseessä on ilmeisesti varsin hevipainoitteinen baari, jota Kuopion kansa rakastaa. M:n sanoin "Sitä haluaisi sanoa ulkomaalaiselle, että emme me suomalaiset ole mustiinpukeutuvia, heviä rakastavia mörriköllejä, jotka viettävät aikansa kellarissa. Sitten sä tuut tänne, ja huomaat et asia on just tasan niin!" Lisäksi kävimme ihailemassa Kuopion joulunavajaisten kunniaksi järjestettyä ilotulitusta, katselimme leffaa, herkuttelimme glögillä ja nautimme kynttilänvalosta. Oli aika mukavaista, kiva kun olit täällä<3

Lyhyestä virsi kaunis ei selkeästi ole minun sanontani, mutta lopetan nyt tähän ja pyrin pian kirjoittamaan lisää meidän harkoista, tulevasta matkastani, joululomasta... kaikesta ihanasta! Loppuinspiraationa viime sunnuntaina tyttöjen kanssa tehtyä sushia (ennakoin M:n lähtemisen aiheuttaman yksinäisyyden, ja kutsuin kavereita tänne lämmittämään mun sunnuntai-iltaa).

kuvat: we heart it, googlen kuvahaku ja memyselfandI

Enjoy yourself, it's later than you think

TLA:n tentti on (toivottavasti) ohi. Omasta mielestäni siinä oli sekä vaikeita että helppoja osioita. Esseetä oli, kuten professorimme meille sanoikin, tehty korjaaja-ystävällisemmäksi muuttamalla se yksinkertaisesti koepaperilla oleviin kysymysmuotoihin. Ainut ongelma tässä oli se, että ”esseen” aihe oli ylempi nilkkanivel, joka oli jäänyt mulla vähän... lukematta. :D Olin niin sataprosenttisen varma, että aiheena ois ollu olkapää tai polvi! Äiti on aina sanonut, että me ollaan sellainen perhe, että jos me ei jotain olla luettu, niin se tulee AINA esiin.  Eli jälleen kerran, äiti oli oikeessa (voisitko lakata olemasta, KIITOS). :D

Muita tehtäviä oli sanaselitykset, pari kuvaa joiden osia piti nimetä (yksi lonkkaluusta, yksi kyynärvarren syvistä ojentajista), pari röntgenkuvaa joita piti tulkita (omasta mielestäni suht vaikea tehtävä, kun ei niistä ottanut selvää että miten päin ne oli kuvattu :D) sekä erilaisten pään luiden onteloiden piirtämistä. All in all, toivottavasti nyt oon vaan another brick in the wall, ja pääsen tuon tentin läpi. :D Nyt odotellaan sitten kuin kissa pistoksissa, ei nimittäin huvittaisi kauheasti uusia tota samoihin aikoihin kun on EAN:n tentti… Ja LBK1:kin tulokset ovat vielä saamatta.
// LBK1:n tulokset saatu, ja läpi meni heilahtaen. Jesh! Nopat lisätty ylös.

Tällä viikolla meillä on alkanut kaksi uutta kurssia, EAN ja FLO (Fysiikkaa Lääketieteen Opeskelijoille), jotka ovat samalla myös ainoita kursseja nyt jouluun asti. Ihanaa kun lukujärjestys helpottaa, mutta! EAN tuottaa hulluna töitä. Luentoja on ollut nyt vasta 3, mutta huhhuh, ne ovat olleet täyttä asiaa. Naureskelin tänään, että miten voi olla että kerta toisensa jälkeen on että apua mikä urakka, ei tästä selviä. Sitten sitä vaan hengittää syvään ja yrittää parhaansa.

Viime viikonloppu ja viikon alku oli aikamoinen. Perjantaina ryhmärämämme suuntasi Hopeasalamalla kohti Helsinkiä. Kahden viikon tauon jälkeen oli ihanaa nähdä perhettä, syödä jonkun valmiiksi tekemään ruokaa (joka vielä kannetaan pöytään... hemmoteltu kakara) ja jutella hömppiä pikkusiskon kanssa. Mutta ah se fiilis kun näki Y:n. Varmasti liittyy siihen, ettei olla nähty pitkään aikaan, mutta lähes 4 vuoden jälkeen, on mulla vieläkin perhosia mahassa kun näen hänet ja sulan hymyyn. Ihanaa rakkautta, kun toinen oli ladannut uusimmat jaksot The Big Bang Theorya ja syödään hyvää leipää ja juodaan kuumaa teetä. Muuta ei varmaan voi ees haluta. :) ainoastaan et toinen tietää tasan tarkalleen mitä haluan ja mitä toivon, ilman että edes kerron... pieniä mä pyydän, mut suurempia saan. <3 muutama postaus taaksepäin kommentoija mainitsi minun potevan koti- ja Y-ikävää. se on niin totta! onhan mulla sitä jatkuvasti ikävä, mutta asian kanssa yritetään selvitä. Onneksi toinen meistä on kärsivällinen ja ihana.

Lauantai ja sunnuntai menivät töissä, ja oli mulla ilo nähdä mun kultaisia tyttöjä lauantai-iltana. On harmillista ajatella, että nähdään seuraavan kerran vasta joulukuun puolessa välissä. Vaikka täällä on tietysti ystävystynyt, jopa saanut hyviä kavereita, niin oma tukiympyrä on aina oma tukiympyrä, ja tuntuu hyvältä kun toiset ymmärtää puolesta lauseesta että mitä tarkoitan. Joulukuun 14. päivä sitten pupuset ja osan kanssa jo vähän aiemminkin. <3

Sunnuntaina sitten, noh, räjähti. :D Kuopion lääketieteilijät (jotka tosin esittäytyivät reissun aikana jotenkin jännästi aina kysyttäessä TKK:n sähköteekkareita) lähtivät hieman matkailemaan Tukholmaan. Sanotaanko, että siellä juotiin, siellä... Oli ehdottoman hauskaa, pääsi tutustumaan uusiin tyyppeihin ja viettämään mahtavaa aikaa! Tukholman sen sijaan taisin shoppailla kuiviin. :D Ikinä ei ole yksi kahvi maksanut minulle noin paljoa (ennen kuin join latteni Tukholmassa, olin aivan rätti, sen jälkeen sen sijaan en niinkään...)! Ostin sitten kauniit kehykset viime jouluna hankkimilleni valokuvavedoksille, hamosen, pari paitaa… Sellaista. Halutaanko mun ostoksia nähdä täällä? Mielipiteitä anyone?

Tänään oon ollut erityisen ahkera, ja nyt palkitsen itseäni polttamalla kynttilöitä, syömällä omatekemää porkkana-inkiväärikeittoa ja omatekemiä sämpylöitä, sekä katsomalla Woody Allenin elokuvaa Everyone says I love you. On syysilloissa kummiski sitä jotain...

Kaunista viikon loppua <3


kuvat: we heart it ja googlen kuvahaku

Shoulda Woulda Coulda

Mitä pyörii lääkisopiskelijan päässä pari päivää ennen tenttiä? Yllä oleva lausahdus sopinee tilanteeseen aika hyvin. Tenttipaniikki on meille tuttu sairaus, vaikka muuten ensimmäiset kaksi vuotta me käsitelläänkin tervettä kroppaa, ennen kuin päästään kremppaan asti.

Ongelmanahan ei ole se, etten olisi aloittanut. Tai että olisin koko kurssin ajan vain lööbannut (krhm, LBK, krhm), mutta materiaalia vaan on HULLUNA. Kuvitelkaa, että opettelette uutta kieltä. Ja ennen kuin olette kielen oppinut, teidän pitäisi osata kyseisellä kielellä sellaiset tsubauttirallaa 1000 termiä. Ja termien lisäksi missä termi sijaitsee. Ja miltä se näyttää. Ja mihin se loppuu ja mistä se alkaa. Jännittävää. :D 

Siis mikä on ongelma. No jo edellisessä postauksessa puhuin, että täällä päässä ei todellakaan olla erityisen fiksuja (siis pois se harhaluulo, että vain FIKSUT ihmiset pääsisi joskus lääkikseen). Totuus on aivan muuta. Eli sen sijaan että olisin aloittanut  viikko alle viikko sitten kunnolla, olisi koko kurssi pitänyt hoitaa kunnialla kotiin. Siis kuulkaa oi arvon lukijat kun teen suuren lupauksen: EAN:n (ElinANatomian) kanssa en samaa mokaa tee, vaan olen ahkera kuin majava. Jotta tenttiä edeltävänä iltana olisi KERRANKIN sellainen fiilis, että kyllä se hyvin menee, sen sijaan että on sellainen fiilis, että toivottavasti se yksi kriittinen piste riittää siihen, että pääsisin läpi. :D

Huomenna on meillä Dentinan (eli hammaslääkisläisten) ja KuoLon (eli meidän oman ainejärjestön) järjestämät Halloween-sitsit. Oma asu on viimeiseen asti hieman auki (eli ei siis salaisuus, vaan en ole varma miksi pukeudun :D), mutta ideoita on heitelty. Sanotaanko näin, että iso nenäni tulee luultavasti sopimaan asuuni. Opiskelijan köyhyys ei ole salaisuus, joten yritän vaan olla hankkimatta yhtään mitään uutta. Lisäksi viikonloppuna on kuuluisa KuoLon Pseudosymposium, eli Tukholmaan käy tie (selittää kyllä miksi olen viime aikoina lukenut tällaisia postauksia paljon enemmän kuin oli tarkoitus :D). Lisää Tukholmavinkkejä saa laittaa! Nyt palaillaan vielä viimeisiksi hetkiksi lihasten insertioiden ja origoiden, articulatio genuksen ja coxaen, sekä membara perinein pariin. Jos ei mitään muuta, niin ainakin mä osaan liudan hienoja sanoja!

Pitäkää siis pollexit ja hallukset pystyssä ja digitukset ristissä huomenna kaikki!
kuvat: we heart it ja google

Toinen pala kuulumisia, eli tehdyt harkat sekä eka (oikea) tentti!

Noniin, otetaas sitten seuraava pala tätä erinomaisen herkullista täytekakkua. :D pyydän jo etukäteen anteeksi tulevaa, hieman levotonta tekstiä. Voisi kuvitella että reilut 8 tunnin yöunet (normaalisti kun nukun maksimissaan 6 tuntia) riittäisi pitämään allekirjoittaneen pirtsakkana, mutta ilmeisesti ei noinkaan.

Tavallisista harkoista ei sen enempää, koska ne on oikeesti loppujen lopuksi aika tylsää kerrottavaa; meillä on monistenipulla erilaisia ”tehtäviä” joiden avulla kokeilemme toisiltamme lihastenkiinnittymiskohtia, jänteitä, pulssia ymsyms. Viimeinenkin on tehty jo, ja TLA:n kurssista on jäljellä enää tentti. Mainittakoon tähän kuitenkin, että tosiaan kokeilemme niitä toisiltamme, eli kun meillä oli alaraajan harkka, oli luokassa runsaasti housuttomia lääketieteen opiskelijoita. Vaikka tässä iässä alkaa jo olemaan suht sinut oman kroppansa kanssa (aka nykyään sellaisia hyiolenrumaläskipulla-päiviä tulee jonkin verran harvemmin kuin sillon, kun oli pahimmassa teini-iässä :D) oli se silti aika kova paikka, ja laittoi miettimään myös potilaiden kokemuksia (ja valitsemaan alusvaatteensa aamulla suht tarkkaan). Koska itse olen kahden, jopa käytännössä kolmen, lääkärin kasvattama, olen aina mennyt riisuutunut lääkärin edessä suht ongelmitta, koska no, sehän on lääkäri. Mutta tällä tavalla itse ”lääkärinä”, kyllähän siinä oli totuttelemista että toinen siinä hyppelehtii ilman housuja. :D pointtina ei siis ole, että sitä jotenkin tuijottelisi tai arvioisi toisen kroppaa, vaan lähes alastomaan kehoon koskeminen on aina vähän, no jos ei vaikea niin hassu tilanne, varsinkin kun siinä pitäisi vaan rohkeasti ottaa kiinni ja koskettaa. Noh, mutta sellaista pohtimista.

HUOMATTAVASTI näitä kaikkia harkkoja mielenkiintoisempi oli meidän ihkaoikea ensimmäinen dissektio. Dissektio on sivistyssanakirja mukaan ”Leikkely, erityisesti lääketieteelle testamentatun ruumiin leikkely anatomian opiskelun yhteydessä.” Niin pitkälle emme sentään ole vielä päässeet (vasta tammikuussa, wiii!) vaan tässä leikeltiin lehmän polvea, joka on yllättävän paljon samanlainen ihmisen polven kanssa. Ja se oli HUISIA! Vaikka kuinka tuijottelisi kaksiulotteisia kuvia Grayn anatomian, Sobottan tai Netterin sivuilta, on se ihan eri asia kuin nähdä ja tuntea polvi kolmiulotteisessa muodossa, kaivaa sieltä esiin nivelkierukat (noloa sanoa, mutta jouduin googlaamaan meniscusten suomenkielisen nimen, näinkö se tulee olemaan tulevaisuudessakin...) ja katsoa mitä tapahtuu polven stabiliteetille, kun sieltä leikataan sivusiteet ja ristisiteet (terkkuja vaan tiedät-kyllä-kenelle, tolta sunkin polvi varmaan näytti sisältä päin!!). Olihan se aikamoisen mieletöntä. Tää kuuluu näihin hassuihin asioihin, joita ei ajattele ennen kuin alkaa aihetta opiskelemaan (koska normaalin ihmisen ei tarvitse). Miltä sunkin polvi oikeesti näyttää? Miltä sun luun pinta tuntuu? Millaista on se nivelneste, joka liukastaa niitä pintoja? Teille, jotka opiskelette nytten niitä lukiokirjoja (tohon tekis niin LUONNOSTAAN mieli laittaa Galenosta) siinä toivossa, että ensi vuonna olette lääketieteen ylioppilaita, olen sanonut tämän aiemminkin, mutta it will ALL be worth it in the end.

Tosiaan, kuten otsikossa lukee, myös ensimmäinen oikea tentti on takana (oikea, koska en laske sitä enkun tasokoetta tentiksi, kun sinne vain meni ja sitten pääsi vahingossa läpi). Elikä LBK1:n (eli Lääketieteellinen BioKemia 1) tentti oli tämän viikon maanantaina. Aiemmin asenteeni on ollut, että kaikista tenteistä on päästävä läpi huippuarvosanoin. Tiedän kyllä että minussa on perfektionistin vikaa (kiitos vaan vanhemmilleni tästä, se nimittäin ON periytyvää). Kuitenkin, kuten Y on sanonut, olen ehkä kasvanut viime aikoina hieman ihmisenä, ja todennut, että kaikkeen ei vaan pysty. Tentti oli suhteellisen helppo, mutta koska olin edellisen viikonlopun Helsingissä, jäi lukeminen huomattavasti vähemmälle kuin olisi pitänyt. Olen aiemminkin todennut, että minä en ole fiksu luonnostani (mikä selittää myös sen miksi en todellakaan päässyt ensimmäisellä, enkä edes toisella kerralla), vaan minun on oltava uuttera. Asiat ei jää mulla päähän parin kerran lukemisella, vaan mun on toistettavatoistettavatoistettava kaikkea. Se, että olen voinut myöntää tämän itselleni ja oikeasti ymmärtämään mitä se tarkoittaa, on ollut mulle iso askel. Joten, vaikka uskonkin vakaasti, että tentti meni läpi, ei ”hyvästä” arvosanasta ole tietoakaan. Olen myös toisaalta päätynyt siihen, että jos asia jää minua häiritsemään, uusinta on aina avoinna. Tuloksia odotellessa... (uskoisin silti että meni paremmin kuin allaolevassa kuvassa vastanneelle...)

Tällaista nyt. Käytännössä kuulumisissa on päästy lähes nykyhetkeen asti, jeeee! :) Haluan sanoa, että teen kyllä paljon muutakin kuin opiskelen, eli en ole täysi nörä. Tämä on itse asiassa käytännössä ensimmäinen viikonloppu, kun olen Kuopiossa, koska kaikki muut olen ollut Helsingissä (esim. viimeiset kolme viikonloppua putkeen!), mutta en oikein tiedä että kertoako niistä vai ei, kun yritän kuitenkin ensisijaisesti pitää tätä kavereille ja lääkisopiskelusta kiinnostuneille, joita tuskinpa kiinnostaa kuulla, mitä olen Helsingissä tehnyt. Mutta ehkä ensi kerralla puhutaan sitten siitä, mitä olen viikonloppuisin puuhannut, ottakaa sitten halutessanne kantaa siihen, että puhutaanko tästä myös tulevaisuudessa. :) Nyt taas takaisin sänkyyn, ja unta palloon. Öitä teille. <3

kuvat we heart it

Pieni pala kuulumisten kakkua, eli TK-päivät

Miksi otsikkoja on näin vaikea keksiä, haha. :D Mutta ylläolevan mukaisesti mennään...

Meidän JOL:n kurssiin (eli Johdatus Lääketieteen Opiskeluun, pahoittelen että käytän näitä lyhenteitä, mutta helpompi kirjottaa noi kuin koko litania) kuului kahden päivän tutustuminen terveyskeskuksen toimintaan. Omani suoritin Helsingissä Herttoniemen terveyskeskuksessa. Paikan järjestin itse soittamalla ja selittämällä asiani ja kysymällä, ottaisivatko he minut tarkkailemaan terveyskeskuslääkärin työtä. Yliopistolla oli myös valmiina opetuspaikkoja, mutta koska samalla tämä oli loistava tilaisuus käydä Helsingissä, ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tosin ensi TK-päivinä (jotka ovat meillä vasta ensi vuonna, buhuu!) voisi kyllä mennä johonkin pienempään paikkaan. Kun aivan nurkan takana on hyvänkokoinen sairaala, ei kukaan tule terveyskeskukseen näyttämään mitään mielenkiintoista (verrattuna monien kurssikavereiden mielenkiintoisiin tapauksiin).

Lyhyesti sanottakoon tähän, että myös meitä lääketieteen opiskelijoita sitoo samanlainen ehdoton vaitiolovelvollisuus kuin jo valmiita lääkäreitä. Sosiaalinen media kun nykyään on mikä on, kerran nettiin laitettua ei enää ikinä saa sieltä pois, ei sillä että potilaita koskevista asioista saisi jutella sen enempää edes kurssikavereiden kanssa. Tietenkin toimenpiteistä mitä kukin on saanut suorittaa saa puhua, ja tietoisuutta voi jakaa, mutta itse potilaat ovat salaista tietoa joihin saa sisällyttää kollegan vain siinä tapauksessa, että häneltä kysytään neuvoa tms. You get the point.

Terveyskeskuspäivät olivat mielettömät! Ideanahan meillä oli, että seuraisimme terveyskeskuslääkärin työtä; tavallista vastaanottoa, potilas-lääkärikohtaamisia, erilaisten potilaiden hoitamisia, puhelinreseptien antamista, kokoustamista... Ihan kaikkea tavallista, mitäänhän me ei osata vielä käytännössä itse tehdä tai tutkia. :D Tämä oli kuitenkin alku tulevalle lääkärinuralle, ja hyvä mielihän siitä tuli.

TeLA:n professori sanoikin meille, että mitä luultavammin vastaanotolla olisi ainakin yksi lonkka- tai olkanivelpotilas. Noh, minulla oli MOLEMMAT! Olihan se siistiä, kun oikeasti ymmärsin jotain mitä se lääkäri siellä puhui! Saipa sitä vähän ehkä kosketella ja tunnustellakin, hihi. Muitakin suhteellisen mielenkiintoisia tapauksia oli, suurimmaksi osaksi kyllä tietysti aivan tavallisia terveyskeskuskävijöitä. Siisteintä ekassa päivässä oli kuitenkin (no ei nyt oikeasti) kun lääkäri sanoi kutsuessaan potilaan sisään: "Minulla on tässä nuorempi kollega seuraamassa vastaanottoa." Nuorempi, kollega eli MINÄ! Herttoniemen terveyskeskuksessa on myös päivystys, mihin lähetetään ne potilaat, jotka eivät samalle päivälle enää akuuttiaikaa saa, mutta joiden tilanne on sellainen, että se hoitamista vaatii. Siellä oli sitten jo hieman enemmän häppeninkiä. Mutta tällaista ensimmäisenä päivänä.

Toisena päivänä pääsin mukaan vuodeosastokierrolle Herttoniemen sairaalaan. En ole koskaan ollut vuodeosastolla, en edes vierailijana (ihanaa, että rakkaani ovat pysyneet näin terveinä vuosikaudet), joten kokemuksena tämä oli ihan uusi ja varsin mielenkiintoinen. Paljon vanhoja ihmisiähän siellä oli, ja kotiin päästyäni illalla mietinkin omaa tulevaisuuttani ja omaa vanhuuttani. Toivottavasti se on onnellinen eikä pitkittynyt. Haluaisin loppuun asti pysytellä virkeänä ja toivottavasti suhteellisen kivuttomana. Eettistä pohdintaa aiheesta seuraa ehkä vähän myöhemmin, jos koskaan saan päässä pyöriviä ajatuksia koneen ruudulle.

Päivän toisessa puolikkaassa seurasin erästä terveyskeskuksen lääkäreiden kokoustamista, ja lisäksi olin vielä toisen lääkärin mukana seuraamassa vastaanottoa, ja siihen päivät jo loppuivatkin. Vain kaksi lyhyttä päivää, harmitti kovasti lähteä, tuntu että opittavaa olis vielä riittäny, ja ois sinne muutenki tehny mieli jäädä.

Tässähän ovat kuulumiset varsin lyhyeltä ajalta. Kun radiohiljaisuus on ollut näinkin pitkä (sorry for it!!) ei voi kaikkea postata kerralla, tulisi muuten historian pisin postaus. :D mutta nyt yritetään lyhyen ajan sisään päästä takaisin ajan tasalle. :) Kaikille teille hyvää yötä. <3

kuvat we heart it

Tuiki tavallinen tiistai

Haha, tää on nyt tavallaan tällainen päivä Anitan kanssa Kuopiossa, vaikka ei ollu tarkoitus tehdä tällaista. :D mutta...

Oikeasti nää kaks kuvaa on eiliseltä, kun oli mieletön sää. Siis kuinka moni pääsee opiskelemaan näin UPEISSA maisemissa?! Voi ihana.

Tänään on vedetty myös raivolenkki sateessa. Anatomia, koulu, raha, kaukosuhde ja jotkut ystävyyssuhteet alkoivat pyöriä häränpyllyä mun päässä, joten oli aika päästää mun lenkkarit tuulettumaan.

mun  ihanat Adidaksen babyt, joissa mun polvi ei kärsi. <3

Sää heijasteli tänään mielialaa vähän liiankin hyvin, varsinkin ennen lenkkiä (tosin myös lenkin jälkeen).

                 

Ja nyt takaisin lenkiltä palanneena, pää vähän puhdistuneena ja keventyneenä ja erittäin märkänä...

Että adjöö vaan. Onneks huomisillalle on huomattavasti kivempaa tekemistä. <3  Until that, näillä mennään. :D

Tähän viikkoon on mahtunut...

Edellinen kirjoitus oli 19.9. ja tänään on 28.9. Eli postaustahti ei ole hirmuinen, mutta mä en oikein tiiä miten mä täällä kirjoittelisin. Jos kirjoittaisin omista tekemisistäni täällä useammin kuin kerran pari viikossa, olisi päivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta aika samanlaisia: kouluun 8-10 aikoihin, sitten luentoja (aiheena joko anatomia, biokemma tai sitten enkkua) ja sitten normaalisti Torsolassa pari tuntia viiva ikuisuus. Sieltä kotiin ja sitten sohvalla makaamista/lenkkeilyä/lepäämistä/skypettelyä eri ihmisten kanssa... Pointtina on, etten mä täällä mitenkään hirveesti ehdi viikolla tehä, ja viikonloput oon yleensä poissa. Fiiliksistä on mahtava kertoa, ja niitä täällä tulee koettua paljon, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta kuinka mielenkiintoista on kuulla joka päivä, että tänään minua huoletti anatomian opiskelun määrä, tänään opin os ethmoidalen sijoittumisen pääkallossa, eilen paahdin taas yläraajan lihasten kanssa turhautuen täysin... Lääkiksessä opiskelu ON mielenkiintoista, mutta se ei välttämättä välity tällaisista postauksista.

Kuitenkin, tähän viikkoon on mahtunut... ensimmäiset harkat. Ekoissa harkoissa päästiin kokeilemaan toisiltamme refleksejä, tuijottelemaan selkärankoja ja kattelemaan röntgen- ja magneettikuvia samaisesta aiheesta. All in all, superloistava ja havainnollistava harjoitus. Esimerkiksi ”skolioosin vääristämä selkä” näytti ihan erilaiselta kuvissa kuin aidosti luonnossa (kun toisen jalan alla oli sopivasti Duodecimin Lääketieteen termit...). Meillä oli LOISTAVA harkkaopettaja ja muutama hieno tutor, jotka opetti meille miten pienestäkin asiasta voi saada selville paljon. Esim. niinkin yksinkertainen juttu kuin selälteen makuulla ollessa jalan nosto suorana. Kyseessä ei ole harjoitus notkeudesta, vaan tarkoituksena on katsoa, onko jokin hermo painuksissa. Nostaessa jalkaa selkäranka kaartuu tavallista enemmän, ja jos jokin välilevy on huono, eikä toimi kuten sen pitää, voi hermo jäädä puristuksiin, mikä tulee esiin vihlovana kipuna jalan eri osissa (riippuen hermosta). Kaikille tää ei oo mikään erityinen juttu, musta se oli SUPERsiistiä! :D Haha. (pst, allekirjoittaneella todettiin vino selkäranka... kaikkea sitä voikin diagnosoida jo LT1, tuntuu melkein oikealta lääkäriltä, hihi)

Tähän viikkoon on mahtunut myös... toiset harkat. :D Toinen harkka sisälsi vähemmän mielenkiintoisia kallon luita ja niiden muistelemista. Harkkojen ideanahan on tosiaan se, että ensin opettelemme aiheen ns. omatoimisissa harkoissa (monisteniput, jotka näkyvät tässä) jonka jälkeen meillä on aiheesta tai aiheen vierestä luentoja, ja niiden jälkeen sitten näitä harkkoja. Harkan paras anti oli kuuluisa räjäytetty kallo, jossa näkyi jokainen luu omalla paikallaan silleen... noh, räjäytetysti. :D Ei sitä voi selittää. Toinen loistava juttu oli kallon kokoaminen ja purkaminen, sekä söhköjohtojen pujotteleminen kaikista mahollisista kallonrei'istä. :D

Tähän viikkon on mahtunut myös... hyvin paljon paaartei, mutta hyvä opiskelija ei niihin aikaa hukkaa... Lähes totta. Kolmesta juhlasta kävin loppujen lopuksi vain tukemassa LT3 Vaahtobileissä Grand Virtasessa. Ihan hyvät juhlat, ja perkeleesti vaahtoa. :D Oon ollu pari kertaa aiemmin vaahtobileissä, mut täytyy kyl ihailla tota vaahdon ja veden määrää ja sitä miten toi baari kesti sen. :DD Alkuillasta ihana KuoLo (eli meidän ainejärjestö) esittäytyi kaikkine eri osastoineen toinen toistaa hienompien PowerPoint-esitysten siivittämänä. Oli kyllä kivaa, ja hieman sitä tekis meli harkita sellaista virkaa. Ne nyt ei yleensä oo kovin vaativia, mutta silti jotain tekijälleen antavia.

Tähän viikkoon on mahtunut... myös S.U.L.L.E.-koulutusviikonloppu Tampereella. Lyhenne tulee sanoista Seksuaalisuudesta, Unelmista, LemmenLeikeistä ja Ehkäisystä. Kyseessä on projekti, jossa tarkoituksena on kouluttaa ja auttaa lääketieteen opiskelijoita kertomaan ja kiertämään kouluissa puhumassa kahdeksasluokkalaisille seksistä, seksuaalisuudesta, murrosiästä, seurustelusta jne. Kaikesta mahollisesta käytännössä. Viikonloppu sisälsi itsensä haastamista, näkökantojen laajentamista, paljonPALJON keskusteluja ja tutustumisleikkejä ja uusia tuttavuuksia muista lääkis-kaupungeista (kyseessä on tosiaan maanlaajuinen projekti).

Huomenna alkaa tämän tytön viikonloppu, sillä onnelliseen päivään jota olen tänään viettänyt sisältyi myös junalippujen osto Helsinkiin päin, jeeee!! Huomenna otetaan siis nokka kohti vanhempien täyttä jääkaappia, poikaystävän kainaloa ja kavereiden haleja. Kaikille hauskaa viikonloppua!! <3

PS: Yritän kyllä tulevaisuudessa postata useammin, jotta näistä ei tulisi näin mammuttimaisia näistä kirjoituksista. :DD

kuvat: we heart it ja S.U.L.L.E.-projektin kuvat Tampereen paikalliskoordinattorin käsialaa