Mä pohdin viime vuonna viellä 15.50 Kuopion ja Tampereen välillä, mutta olin valmiiksi laittanut haun Kuopioon, jotta hätätilanteessa olisi kuitenkin joku paikka. Sen voi aina muuttaa. :)
Eli kaikki klikkaa sinne yliopistohakuun NYT!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakeminen. Näytä kaikki tekstit
2. huhtikuuta 2012
Tärkeä muistutus!
Tärkeänä muistutusluontoisena asiana: onhan JOKAINEN hakija muistanut laittaa paperinsa vetämään johonkin lääkikseen/koulutukseen! Huomenna kello 16.15 loppuu aika, joten suosittelen lämpimästi että viimeistään tänään varmistatte hakunne menneen läpi. Huomenna palvelu on luultavasti ruuhkautunut, eikä kukaan varmastikaan halua alkukevään pänttäämisen menevän reisille sen vuoksi, että haku jumiutui/jäi tekemättä.
Mä pohdin viime vuonna viellä 15.50 Kuopion ja Tampereen välillä, mutta olin valmiiksi laittanut haun Kuopioon, jotta hätätilanteessa olisi kuitenkin joku paikka. Sen voi aina muuttaa. :)
Eli kaikki klikkaa sinne yliopistohakuun NYT!
Mä pohdin viime vuonna viellä 15.50 Kuopion ja Tampereen välillä, mutta olin valmiiksi laittanut haun Kuopioon, jotta hätätilanteessa olisi kuitenkin joku paikka. Sen voi aina muuttaa. :)
Eli kaikki klikkaa sinne yliopistohakuun NYT!
15. maaliskuuta 2012
Lusikkainen pääsykoesoppaa
Joo-o, pahoittelen suhteellisen kamalaa otsikointia. :D Kohta alkavat ylppärit olla takanapäin, mutta vielä ei liene myöhäistä laittaa muutama neuvo teille hakijoille, toivottavasti näistä on teille edes jonkinnäköistä hyötyä ja apua. Niin kuin sanottu, olen itse lukenut useamman kerran pääsykokeeseen, kokeillut vaikka minkälaisia valmistautumismekanismeja, ja todennut että loppujen lopuksi jokainen keksii omat toimivansa. :D Mekanismini saattavat olla jonkin verran vanhentuneita, Galenoshan on nyt kokeesta poistunut, tilallaan lukion fykebi. Luulen, että pääsykoe tulee muuttumaan hieman, mutta epäilen sen tekevän mitään täysikäännöksiä - eivät he halua vanhoja hakijoita ihan ulalle jättää, näin uskoisin. Haluan nyt vahvasti painottaa, että kaikki tässä sanomani on pelkkää spekulaatioita ja mielipiteitä, älkää herranjumala ottako tästä mitään kultaisia ohjenuoria itsellenne. Mutta kuitenkin, tässä minun "ohjeeni" :)
1. Tee lukusuunnitelma
Mun mielestä tätä kohtaa ei voi tarpeeksi painottaa. Lukusuunnitelma auttaa pysymään järjissään silloin, kun tuntuu että omaksuttavaa määrää on enemmän kuin kukaan voisi käsittää. Lukusuunnitelma auttaa hahmottamaan. Lukusuunnitelma on minusta oltava. Parasta on kun tekee lukusuunnitelman ihan rehellisesti paperille. Mulla oli tapana tehdä jokaiselle kuukaudelle "tavoitteet". Valmennuskurssi auttoi tässä huomattavasti, mutta ei se nyt ole ongelmana tehdä ilman sitä. Lisäksi tein jokaiselle viikolle oman tarkan lukusuunnitelman, jopa ihan päiväkohtaisen. Näin pystyt myös hahmottamaan vapaapäivien tarpeen ja mahdollisuuden. Tee siitä mahdollisuuden mukaan hauskaa; värittele eri aineet eri väreillä, kirjoittele myös vapaapäivien ohjelmat ja laita ne ihan omilla väreillä... Jotain sellaista :)
Näin jälkiviisaana suosittelen pitämään vapaapäiviä. Monet teistä on varmasti töissä ohessa. Varsinkin näin alkukeväästä, muistakaa tämä: työpäivä EI OLE vapaapäivä. Stressi ei pääse kasaantumaan, kun välillä voi ripustaa aivot narikkaan!
2. Älä lykkää huomiseksi tän päivän hommia
Tätä ei nyt sitten saa tulkita sellaiseksi, että siellä kirjastossa on oltava väenvängällä vaikka itkua vääntäen. Tässä mulla meni yli jokaikinen kerta. Viime toukokuussa, kun rannekipu oli pahimmillaan, mä itkin ja kirjoitin muistiinpanoja endokriinisistä rauhasista. Tämä mielikuva seuraa mua jatkuvasti, ja uskokaa tai älkää, välillä näen vieläkin painajaisia aiheesta. :D Älkää olko tyhmiä kuten minä. However. Aikaa on rajatusti, ja se päivä tulee nopeammin kuin uskottekaan. Pitäkää sopimuksistanne kiinni edes summittaisesti. Pointtina on se, että ne hommat on luultavasti kummiskin tehtävä, joten ne on parempi tehdä tänään. Ja tärkeintä kaikesta, aloita! Tämä ohje on suunnattu erityisesti tosissaan hakeville abeille. Aloittaminen heti kirjoitusten jälkeen tuntuu vaikealta, mutta tuossa vaiheessa tiedot ovat vielä tuoreessa muistissa, ja rautaa kannattaa takoa niin kauan kun se on kuumaa. (muistakaa kuitenkin hoitaa kirjoitukset kunnialla kotiin!)
Ja tähän väliin sanottakoon että varsinkin alussa, kokeile mikä on sinun kannaltasi sopivin opiskelupaikka. Onko se kirjasto, ja jos on niin mikä kirjasto? Se hiljaisin kaikista kirjastoista, ja siellä hiljaisin nurkka lukusalista? Vai hieman hälyisämpi kirjasto? Vai kenties oma koti? (tähän en pystynyt koskaan, koti oli mulle pyhä lepopaikka) Kokeilemalla se selviää. :)
3. Vertaistuki
Musta tätäkään ei voi tarpeeksi korostaa. Jos olet valmennuskurssilla, hyvä. Älä ajattele muita kilpailijoina, vaan kanssakärsijöinä. :D Vertaistuki on musta kaiken a ja o, koska vaikka kuinka selittäisit parhaalle kaverillesi, tai kotikullallesi vaikeuksia, kukaan ei ymmärrä sinua samalla tavalla kuin ihminen, joka on täsmälleen samassa jamassa. Suosittelen lämpimästi myös lukuporukkaa. Tämä pitää järjissään silloinkin kun haluaisi vaan luovuttaa ja itkeä, ja ainakin vaikeat kohdat tulee käytyä läpi eri tahoilta ja eri pointeista. Itseäni auttoi paljon nimenomaan se, että oma lukukaverini hallitsi suuret kokonaisuudet, kun taas minä pikkuyksityiskohdat. Ja muistakaa; jos et osaa selittää sitä, et ymmärrä sitä. Muiden "tyhmät kysymykset" ovat mielettömästi hyödyksi! Ja jos et jostain syystä halua lukea ryhmässä, käytä tätä:
Älä keskity tähän liikaa; myös täällä on trolleja ja ihmisiä, jotka nauttivat muiden provosoimisesta ja ärsyttämisestä!
1. Tee lukusuunnitelma
Mun mielestä tätä kohtaa ei voi tarpeeksi painottaa. Lukusuunnitelma auttaa pysymään järjissään silloin, kun tuntuu että omaksuttavaa määrää on enemmän kuin kukaan voisi käsittää. Lukusuunnitelma auttaa hahmottamaan. Lukusuunnitelma on minusta oltava. Parasta on kun tekee lukusuunnitelman ihan rehellisesti paperille. Mulla oli tapana tehdä jokaiselle kuukaudelle "tavoitteet". Valmennuskurssi auttoi tässä huomattavasti, mutta ei se nyt ole ongelmana tehdä ilman sitä. Lisäksi tein jokaiselle viikolle oman tarkan lukusuunnitelman, jopa ihan päiväkohtaisen. Näin pystyt myös hahmottamaan vapaapäivien tarpeen ja mahdollisuuden. Tee siitä mahdollisuuden mukaan hauskaa; värittele eri aineet eri väreillä, kirjoittele myös vapaapäivien ohjelmat ja laita ne ihan omilla väreillä... Jotain sellaista :)
2. Älä lykkää huomiseksi tän päivän hommia
Tätä ei nyt sitten saa tulkita sellaiseksi, että siellä kirjastossa on oltava väenvängällä vaikka itkua vääntäen. Tässä mulla meni yli jokaikinen kerta. Viime toukokuussa, kun rannekipu oli pahimmillaan, mä itkin ja kirjoitin muistiinpanoja endokriinisistä rauhasista. Tämä mielikuva seuraa mua jatkuvasti, ja uskokaa tai älkää, välillä näen vieläkin painajaisia aiheesta. :D Älkää olko tyhmiä kuten minä. However. Aikaa on rajatusti, ja se päivä tulee nopeammin kuin uskottekaan. Pitäkää sopimuksistanne kiinni edes summittaisesti. Pointtina on se, että ne hommat on luultavasti kummiskin tehtävä, joten ne on parempi tehdä tänään. Ja tärkeintä kaikesta, aloita! Tämä ohje on suunnattu erityisesti tosissaan hakeville abeille. Aloittaminen heti kirjoitusten jälkeen tuntuu vaikealta, mutta tuossa vaiheessa tiedot ovat vielä tuoreessa muistissa, ja rautaa kannattaa takoa niin kauan kun se on kuumaa. (muistakaa kuitenkin hoitaa kirjoitukset kunnialla kotiin!)
Ja tähän väliin sanottakoon että varsinkin alussa, kokeile mikä on sinun kannaltasi sopivin opiskelupaikka. Onko se kirjasto, ja jos on niin mikä kirjasto? Se hiljaisin kaikista kirjastoista, ja siellä hiljaisin nurkka lukusalista? Vai hieman hälyisämpi kirjasto? Vai kenties oma koti? (tähän en pystynyt koskaan, koti oli mulle pyhä lepopaikka) Kokeilemalla se selviää. :)
3. Vertaistuki
Musta tätäkään ei voi tarpeeksi korostaa. Jos olet valmennuskurssilla, hyvä. Älä ajattele muita kilpailijoina, vaan kanssakärsijöinä. :D Vertaistuki on musta kaiken a ja o, koska vaikka kuinka selittäisit parhaalle kaverillesi, tai kotikullallesi vaikeuksia, kukaan ei ymmärrä sinua samalla tavalla kuin ihminen, joka on täsmälleen samassa jamassa. Suosittelen lämpimästi myös lukuporukkaa. Tämä pitää järjissään silloinkin kun haluaisi vaan luovuttaa ja itkeä, ja ainakin vaikeat kohdat tulee käytyä läpi eri tahoilta ja eri pointeista. Itseäni auttoi paljon nimenomaan se, että oma lukukaverini hallitsi suuret kokonaisuudet, kun taas minä pikkuyksityiskohdat. Ja muistakaa; jos et osaa selittää sitä, et ymmärrä sitä. Muiden "tyhmät kysymykset" ovat mielettömästi hyödyksi! Ja jos et jostain syystä halua lukea ryhmässä, käytä tätä:
 |
| http://epione.fi/alyvuoto/index.php |
4. Muista elämä kirjaston ulkopuolella
Varsinkin vielä näin suhtalkukeväästä, muistakaa hengähtää välillä ja etsiä oma henkireikänne. Onko se urheilu, hengailu kavereiden kanssa vai esimerkiksi telkun katseleminen. Jos se motivoi, katso Housea, Greyn anatomiaa, Tuho-/Teho-osastoa... Mua lääkärisarjat ainakin motivoi hurjasti, yritin ajatella että minäkin voin olla tuossa, tekemässä tuota! Mulle myös liikunta oli äärimmäisen tärkeää, heräsin mielummin vaikka vähän aiemmin ja menin ammun BodyPumpiin, kun jätin liikkumatta. Ja herran tähden, älkää nipistäkö aikaa unesta!!! Yrittäkää kerätä voimia toukokuulle jo etukäteen, se tulee olemaan rankin kuukausi. Muista kuitenkin pitää läheisesi mukana prosessissa, edes tekstiviestein, heidän tukensa on mittaamattoman arvokasta.
Varsinkin vielä näin suhtalkukeväästä, muistakaa hengähtää välillä ja etsiä oma henkireikänne. Onko se urheilu, hengailu kavereiden kanssa vai esimerkiksi telkun katseleminen. Jos se motivoi, katso Housea, Greyn anatomiaa, Tuho-/Teho-osastoa... Mua lääkärisarjat ainakin motivoi hurjasti, yritin ajatella että minäkin voin olla tuossa, tekemässä tuota! Mulle myös liikunta oli äärimmäisen tärkeää, heräsin mielummin vaikka vähän aiemmin ja menin ammun BodyPumpiin, kun jätin liikkumatta. Ja herran tähden, älkää nipistäkö aikaa unesta!!! Yrittäkää kerätä voimia toukokuulle jo etukäteen, se tulee olemaan rankin kuukausi. Muista kuitenkin pitää läheisesi mukana prosessissa, edes tekstiviestein, heidän tukensa on mittaamattoman arvokasta.
Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä: kun fysiikantehtävät kaatuvat päälle, biologia ei suju ja kemianlaskut ovat ylitsepääsemättömiä. Laita silmät kiinni. Hengitä. Pari kertaa sisään ja pari kertaa ulos. Juo huikka vettä. Kävele hetki. Istu sitten takaisin alas, ja yritä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Kyllä se siitä. :)
7. maaliskuuta 2012
Miten minä pääsin tähän?
Tässä se vihdoin on. Paljon toivottu tarina mun hakemisista, ja siitä kaikesta kamaluudesta, mitä joutuu käymään läpi matkalla unelmaansa.
2008
Keväällä 2008 aloin ensimmäisen kerran lukea pääsykokeisiin yo-kirjoitusten ohessa. Lukion ekalla vois sanoa että olin vielä kunnollinen. Arvosanat oli suht hyvät, kiinnostus samoin. Pikkuhiljaa se kiinnostus alko kuitenkin valua joihinkin ihan muihin asioihin. Silloiseen poikaystävään. Uusiin kavereihin ja ihmissuhteisiin. Yleisesti ottaen hauskanpitoon. Koko lukion läpi kiinnostukseni, ja korreloiden arvosanani, laskivat kuin lehmän häntä. Abivuonna yritin ryhdistäytyä, kun tajusin, että tää on kohta tässä. Tammikuussa alkoi Valmennuskeskuksen Takuu-kurssi, jolle oli "pääsykokeet". Pääsin ne rimaa hipoen läpi, mikä kertonee jotain fysiikan ja kemian osaamisestani. Varsinkin fysiikan osalla se oli aika puhdas nolla. En aikonut kyseistä inhokkiainettani kirjoittaa, ja monesti lukion aikana meinasin sen lukemisen lopettaa. Kiitos vaan kaikille ihanille kavereilleni, jotka hieman painostaen saivat mut jatkamaan. Vaikka mä olin kurssilla, mun lukemiset oli sanalla sanoen säälittävät. Luin ajatuksella ehkä yhden tunnin päivässä, pidin hurjasti lepopäiviä ja tein kaikkea muuta. Samaisena keväänä tapasin Y:n ja totta kai sydän vei useammin kuin kerran hänen sohvalleen katsomaan leffaa esimerkiksi kurssilla käymisen sijasta. Mua hävettää uskomattoman paljon, että mun vanhemmat oli maksanu kurssista ja mä vaan lööbailin sen. Jos pitäisi veikata, sanoisin että skippasin lähes puolet. Toukokuussa, jonka pitäisi tietty olla se tsemppikuukausi, aloitin kaiken hyvän lisäksi työt. Ei hjuva. Ainoana positiivisena puolena tuosta kevään lukemisestä voin sanoa, että sain jonkinnäköisen käsityksen Galenoksesta. Että se on oikeasti vaikea. Että vaikka mä aikoinani olin oikeasti fiksu ja filmaattinen (en lihaksinen enkä atleettinen), niin se kaikki oli gone baby gone. Tämän tajuaminen oli aikamoinen vesipläjäys naamalle, mutta oli erinomaisen HYVÄ, että sen sain. Ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään, kaikkein vähiten minulle, etten päässyt sinä vuonna sisään. Yhteensä olin lukenut tuntimäärinä ehkä parin viikon verran, Galenoksen biologioista en olisi osannut sanoa hölkäsen pöläystäkään ja pääsykokeessa unohdin, että elektroni on negatiivinen. Sinä päivänä kun tulokset tulivat, en itkenyt yhtään kyyneltä, koska tuota nyt ei voinut laskea miksikään. Nöyränä menin kemman laitokselle, jonne olin saanut suoraan paikan kemian eximialla.
2008
Keväällä 2008 aloin ensimmäisen kerran lukea pääsykokeisiin yo-kirjoitusten ohessa. Lukion ekalla vois sanoa että olin vielä kunnollinen. Arvosanat oli suht hyvät, kiinnostus samoin. Pikkuhiljaa se kiinnostus alko kuitenkin valua joihinkin ihan muihin asioihin. Silloiseen poikaystävään. Uusiin kavereihin ja ihmissuhteisiin. Yleisesti ottaen hauskanpitoon. Koko lukion läpi kiinnostukseni, ja korreloiden arvosanani, laskivat kuin lehmän häntä. Abivuonna yritin ryhdistäytyä, kun tajusin, että tää on kohta tässä. Tammikuussa alkoi Valmennuskeskuksen Takuu-kurssi, jolle oli "pääsykokeet". Pääsin ne rimaa hipoen läpi, mikä kertonee jotain fysiikan ja kemian osaamisestani. Varsinkin fysiikan osalla se oli aika puhdas nolla. En aikonut kyseistä inhokkiainettani kirjoittaa, ja monesti lukion aikana meinasin sen lukemisen lopettaa. Kiitos vaan kaikille ihanille kavereilleni, jotka hieman painostaen saivat mut jatkamaan. Vaikka mä olin kurssilla, mun lukemiset oli sanalla sanoen säälittävät. Luin ajatuksella ehkä yhden tunnin päivässä, pidin hurjasti lepopäiviä ja tein kaikkea muuta. Samaisena keväänä tapasin Y:n ja totta kai sydän vei useammin kuin kerran hänen sohvalleen katsomaan leffaa esimerkiksi kurssilla käymisen sijasta. Mua hävettää uskomattoman paljon, että mun vanhemmat oli maksanu kurssista ja mä vaan lööbailin sen. Jos pitäisi veikata, sanoisin että skippasin lähes puolet. Toukokuussa, jonka pitäisi tietty olla se tsemppikuukausi, aloitin kaiken hyvän lisäksi työt. Ei hjuva. Ainoana positiivisena puolena tuosta kevään lukemisestä voin sanoa, että sain jonkinnäköisen käsityksen Galenoksesta. Että se on oikeasti vaikea. Että vaikka mä aikoinani olin oikeasti fiksu ja filmaattinen (en lihaksinen enkä atleettinen), niin se kaikki oli gone baby gone. Tämän tajuaminen oli aikamoinen vesipläjäys naamalle, mutta oli erinomaisen HYVÄ, että sen sain. Ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään, kaikkein vähiten minulle, etten päässyt sinä vuonna sisään. Yhteensä olin lukenut tuntimäärinä ehkä parin viikon verran, Galenoksen biologioista en olisi osannut sanoa hölkäsen pöläystäkään ja pääsykokeessa unohdin, että elektroni on negatiivinen. Sinä päivänä kun tulokset tulivat, en itkenyt yhtään kyyneltä, koska tuota nyt ei voinut laskea miksikään. Nöyränä menin kemman laitokselle, jonne olin saanut suoraan paikan kemian eximialla.
2009
Syksyllä tosiaan aloitin kemian opiskelut. Ja ne ei tosiaankaan maittanu. :D Musta koko paikka oli ärsyttävä, 75% opiskelijoista olivat minun "kilpailijoitani" ja opettajat olivat tylsiä. Omalla asenteellani vaikeutin paljon opiskeluani, ja jos voisin palata tähän syksyyn, sanoisin itselleni että skarppaa nainen! Tuosta syksystä olis voinu olla mulle älyttömän paljon hyötyä, mutta pelkän asennevamman takia heitin sen kaiken helkuttiin. Syksyllä aloitin työt ensin kaupan kassalla, ja alkukeväällä puolestaan vaatekaupassa. Tammikuussa alkoi jälleen kerran Valmennuskeskuksen Takuu-kurssi, koin sen hyvänä kurssina enkä edes harkinnut muita. Monta kaveria edellisvuoden kurssilta oli samassa tilanteessa, ja jatkoivat kanssani. Meillä muodostui hyvä lukuporukka. Kevään luin ja olin töissä, eikä minulla paljon sosiaalista elämää ollut. Panostin kaikkeni, olin tajunnut, että jos haluan oikeasti tätä niin töitä on tehtävä. Paljon auttoi myös se, että Y oli intissä ja suurin osa kavereista samassa jamassa, kuka mihinkin pyrkien. Luin orjallisesti, tunteja päivässä ja vapaapäiviä lähes pitämättä. Kokeeseen mennessäni ajattelin, että tämä oli tässä, mä pystyn tähän mennen tullen. Istuin eturiviin hyvälle paikalle. Paperi oli edessäni. Käskystä "Paperit saa kääntää" kaikki mun ympärillä kääns paperinsa. Minä en. Se uskomaton stressi laukesi elämäni ensimmäisellä ja toivottavasti viimeisellä jonkin sortin paniikkikohtauksella. Koko ensimmäisen tunnin ajan odotin vain, milloin kello näyttäisi 10.00 ja pääsisin lähtemään pois. Millään muulla ei ollut väliä, kunhan vaan pääsis pois. Viittä vaille valvojat huomauttivat, että muistakaa laittaa kaikkiin papereihin nimi, myös niihin tyhjiin. Pakkohan munkin oli siis paperit kääntää ja tärisevin käsin kirjoittaa ensimmäiselle sivulle nimi. Ja toiselle. Kunnes jokin tehtävä sai mun huomion kiinnittymään. "Täähän on ihan samanlainen, ku se jonka tein pari päivää sitten, mä teen tän nopsaan. Noloa palauttaa kokonaan tyhjä paperinivaska." Ja siitä se lähti. Seuraavat viisi tuntia ahersin kynä sauhuten kokeen parissa. Viimeisillä sekunneillakin kirjoitin vielä kaavoja. En ehtinyt tarkistaa mitään. Suurimmaksi osaksi en ehtinyt ajattelemaankaan mitään, kunhan kirjoitin. Salista poistuessani avasin lonkerotölkin ja aloin itkemään. Kaikki ne kulutetut tunnit olivat menneet hukkaan, vain typeryyden takia. Jälkeenpäin tajuan kyllä, ettei typeryydellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, vaan kyseessä oli rehellinen stressireaktio. Kesä meni odotellessa ja toivoessa; josko ne pisteet olisi kuitenkin riittäneet. Eiväthän ne riittäneet. Melkein. Jäin muistaakseni 2,0 raakapisteen päähän, josta valittamalla sain 1,0 pistettä. Kaikki jäi kiinni yhdestä ainoasta pisteestä. Ruoskin itseäni tosi pahasti, eikä löydy sellaista haukkumasanaa, mitä ne olis itsestäni käyttänyt sinä kesänä. Ongelmaa ei varsinaisesti auttanut se, että lukuporukastani suurin osa pääsi kirkkaasti sisään. Kesän lopussa ajattelin että kerran vielä tunteella.
2010
Varsinaisesti toisesta oikeasta hakukerrastani mulla ei ole paljoa sanottavaa. Kuten edellisellä kerralla, tein paljon töitä. Osallistuin tällä kertaa Kandidaattikustannuksen Pitkälle kurssille (tässä vaiheessa vaan mietin, että voi rakkaita vanhempiani, kuinka he ovat jaksaneet kannustaa ja maksaa tästä mun "harrastuksestani". Onneksi VK:n Takuu-kurssisi oli epäonnistumisista johtuen ilmainen... ;D) ja omasta mielestäni tein kaiken oikein. Tasokokeissa pärjäsin erinomaisesti ja seikkailin jokaisessa siinä top25, joka lähes 200 "kisailijasta" oli oikein hyvin. Ei sillä että tommoiset välikokeet jotain merkkaisi. Mulla oli erinomaiset opettajat kurssilla, hyvä lukuporukka jälleen kerran ja muutenkin kaikki avaimet onneen. En oikein osaa sanoa mitä siinä pääsykokeessa kävi. Omasta mielestäni mun osaamisen olis pitäny riittää mennen tullen. Tunnustaudun valtaluokan koejännittäjäksi, varsinkin tuon edelliskerran pääsykokeen jälkeen, mutta. No, en tiedä. Täytyy kyllä sanoa, etten ollut ainoa jonka mielestä sillä kerralla mulla oli hyvät mahdollisuudet saada ovet auki. Noh, eiväthän ne auenneet, ja tällä kertaa jäin muistaakseni 5,0 pisteen päähän. Kurssikaverini kanssa pykättiin valitusta, vaikka tiesin kyllä että minulle ei paikka tällä tavalla irtoaisi. Onneksi kurssikaverini sen sijaan pääsi. :) Pääsemättömyys ei tällä kertaa ollut niin kamalaa, varmaankin koska tiesin tehneeni kaikkeni. En olisi tältä keväältä muuttanut hakutavastani mitään.
2011
Aloitin kevääni makoilemalla Thaimaassa ja nauttimalla elämästäni. Olin päättänyt hakea vielä yhden ainoan kerran (vähän kuulostaa jotenkin alkkikselta. Yksi vielä, no yksi vielä kiellon päälle.) Kevääni aloitin lukemalla fysiikan ylppäreihin, enhän ollut koskaan kyseistä ainetta kirjoittanut. Ajattelin, että näin pääsisin möröstä yli. Maaliskuuhun asti tankkasin siis itse läpi fyssat 1-8. Jälkeenpäin en voi sanoa itselleni kuin hyvin tehty. Tyttö, joka aiemmin oli vierastanut fysiikkaa kaikin mahdollisin tavoin kävi ne itse läpi. Tein melkein jokaisen tehtävä joka kirjasta. Tein itsenäisesti kaikki vanhat YO:t jotka sain käsiini. Treenasin, treenasin, ja treenasin vähän lisää. Ja kirjoitin fyssasta eximian. :) Tästä olen erityisen ylpeä, koska jos olisin sen kirjoittanu keväällä 2008, olisin tuskin päässyt edes läpi tai sitten kirjoittanut siitä A:n, sitä tasoa osaamiseni oli. Tällä kertaa osallistuin Kandidaattikustannuksen lyhyelle kurssille, joka oli tarkoitettu jo (vähintään) kerran hakeneille. Tällä kertaa hain kurssilta enemmän rutiineja ja aikatauluja, kuin varsinaista hakuapua. Tiedän, kallis aikatauluttaja, mutta sitä mä tiesin tarvitsevani. Biologia ja kemia minulla olivat hallussa, ja kirjoituksiin lukemisen myötä fysiikkakin paremmin. Mutta sainpahan kurssilta myös paljon irti, nimittäin fysiikan opettaja sai minut suorastaan pitämään aineesta. Hän avasi minulle fysiikan kaavat ja tiedot niin, että minä jopa koin sen mielenkiintoiseksi, enkä pelkästään pakolliseksi aineeksi kahden muun joukossa. Saatuani hyväksyvän kirjeen Itä-Suomen yliopistolta, lähetin hänelle sähköpostia, jossa kiitin häntä sydämeni pohjasta. Tässä keväässä oli erilaista se, että suuren lukupiirin sijaan minulla oli yksi lukukaveri. Tästä en voi sanoa kuin positiivista. Opiskelijoina me täydensimme toisiamme; minulla on pahana tapana opetella pieniä yksityiskohtia, hänellä taas liian suuria yleiskuvia. Yhdessä teimme hyvin. Hän myös "pakotti" minut pitämään vapaapäiviä silloinkin, kun olisin halunnut vielä painaa. Myös lukutahtini oli aivan muuta kuin ennen. Kyllä, luin paljon, mutta pidin vapaapäiviä vähintään kerran viikossa. Poikeuksetta. Koen tämän erinomaisena asiana, sillä luulen, että muuten stressi olisi saanut minusta taas otteen, olihan tämä aidosti viimeinen kerta kun olin hakemassa. Hyvät tulokset Kandidaattikustannuksen välikokeista antoivat paljon tarvitsemaani itseluottamusta ja samoin suhteellisen hyvät tulokset itse tehdyistä vanhoista valintakokeista. Pääsykokeen lähestyessä tiesin, että tämän valmiimmaksi en ikinä tule. Jos ei nyt, niin ei koskaan.
Pääsykoeaamuna tunsin oloni levottomaksi. Aamulla ei ollut ruokahalua. Koko toukokuun ajan helvetisti kipuilleen ranteeni vuoksi olin napsinut särkylääkkeitä kuin namuja. (Maksa ei kiittänyt) Menin, tein sen mihin pystyin, ja tulin ulos. Kokeesta en halunnut puhua sanaakaan, kavereilleni vastasin vain että tuntui siltä kuin en olisi päässyt näyttämään osaamistani. Useampi tehtävä meni huonosti, ja olin raivoissani ensimmäisestä, ylppärityylisestä tehtävästä. Junamatka kotiin meni nukkuessa korvatulpat korvissa, sillä kaikkialla ympärillä puhuttiin pääsykokeesta. Jäätyäni Pasilassa pois junasta soitin itkien Y:n hakemaan mut ja kotiin päästyäni itkin vähän enemmän. Stressiflunssa, tai jokin muu vastaava, pamahti pahasti päälle ja kuumemittari näytti parhaimmillaan 39°C. Ajattelin, että nyt en varmasti päässyt, eihän kukaan kipeänä lääkikseen pääse. Ei näillä näytöillä. Tutkailin vastauksia, ja ajattelin kohtaloni olevan sillä sinetöity. Aloin tosissani miettimään muita ammatteja: luokanopettaja, ehkä sitä hakis sittenki kauppikseen, kyllä mua periaatteessa kiinnostaa kehitysmaantiede... Ajatuksen pyörivät ympyrää palaten aina samaan; mutta kun tää on mun unelmien ammatti.
Sinä aamuna, kun tulokset tulivat, olin käynyt käteni kanssa fysioterapiassa (voi kyllä, sanonta verta ja kyyneliä toteutui mun kohdalla aika hyvin!) josta menin lukukaverini luokse aamupalalle. Puhuimme ensimmäistä kertaa kokeen tehtävistä ja itse kokeesta. Mietimme muita vaihtoehtoja. Tartoa, tai muita ammatteja. Bussissa matkalla kotiin musta tuntui ihan siltä, että tulokset tulevat tänään, vaikka virallisesti niiden piti tulla seuraavana päivänä. Soitin Y:lle, monesti, mutta hän ei vastannut. Soitin äidilleni, joka kuittasi asiani sanomalla minua hupsuksi. Kotioveni ulkopuolella tunne kuitenkin vahvistui, ja soitin äidilleni uudelleen. Sanoin, etten uskalla mennä ovesta sisään. "Sä et voi koko loppuelämääs olla kotiovesi ulkopuolella." Avasin oven ja näin lattialla kirjeen Itä-Suomen yliopistolta. Nostin sen käteeni ja kuiskasin kyyneleet silmissäni puhelimeen äidille sen olevan ohut. Äiti alkoi heti lohduttaa mua, sanoen että muitakin vaihtoehtoja on, tai ehkä voisin hakea vielä kerran... Itkua vääntäen avasin kirjeen ja sieltä putosi Blastokysta. Mietin, että tää on tätä kieroutunutta savolaista huumoria; lähetetään myös kaikille niille, jotka jäivät ulkopuolelle tää lehtinen, joka lähetetään sisäänpäässeille. Äiti papatti puhelimessa mun vaihtoehtoja, kun kirjeestä kuoriutui kahden ensimmäisen viikon lukujärjestys, muutamia muista papereita ja viimeisenä se tärkein. "Sinut on hyväksytty opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon..." Aloin itkeä kahta kauheammin, ja äiti papattaa vain enemmän ja enemmän. Lattialla istuessani, se paperilappu kädessäni huusin puheen yli, että minä olen päässyt sisään.
Ja sillä hetkellä, sillä punaisella sekunnilla kun minä ja mun äiti itkettiin ja naurettiin, kaikki paska oli muuttunut. Se oli muuttunut sen hetken arvoiseksi. Se, kun sain soittaa parhaimmille kavereille ja kertoa heille iloiset uutiset. Kun sain Y:n kiinni ja kerroin hänelle. Kun illalla meidän luoksemme kerääntyi ystäväni juhlistamaan sitä hetkeä, vaikka oli maanantai ja kaikilla oli töitä. Silloin kaikki oli kärsimysten läpikäymisen arvoista.
Tästä kirjoituksesta tuli pitkä kuin nälkävuosi ja totaalisen kuvaton. Sellaiselta tuntui myös hakijahistoriani. :D Voin kirjoittaa myöhemmin vielä erikseen omat vähäiset neuvoni teille hakijoille, mutta tärkein on ehdottomasti: älä luovuta. Lopussa seisova palkinto on kaikkien tavoitettavissa. Ja se hetki, se on kaikkien tavoitettavissa. Ja helvetti vieköön, se on hieno hetki!
21. tammikuuta 2012
Kuopio City living
Paljon on tullut kysymyksiä, että millainen paikka se Kuopio oikein onkaan. Itsehän opiskelen tosiaan vasta ekaa vuotta, joten näiden kuukausien kokemukseen tietoni perustan (sekä jonkin verran myös vanhemmilta ja viisaammilta kuulemaani).
Ensin hausta. Kuten voi käydä täältä lukemassa alkaen sivulta 126, painotetaan Kuopiossa YO-pisteitä suht paljon. Yhteensä pisteitä voi saada 84, tämän taulukon avulla ne lasketaan. Ällärivi ei siis ole pakollinen (vaikkakin tietty suositeltava :D), itselläni ylppäreiden keskiarvosanaksi taisi muodostua E, omat laudaturini kirjoitin tosin kielistä. :D Hakiessani tänne viime keväänä sain lähtöpisteitä 72/84, ja yhteispistekiintiössä mut tänne sisään otettiin. Kyseisessä kiintiössä otetaan sisään 60% hakijoista, vain 40% pääsee siis pelkällä pääsykokeella. Haluankin painottaa teille ylppäreitänne nyt kirjoittaville, että kyllä, se on vain yksi koe eikä kukaan tulevaisuudessa tule niitä teiltä kyselemään. Mutta samaan aikaan kyllä ne kannattaa hoitaa kunnialla kotiin tätä yhtä kertaa varten, se helpottaa hakua jonkin verran. Jos YO:t meni kuitenkin penkin alle, se ei tarkoita että kannattaa heittää toivon kirves kaivoon. Sinä voi olla yksi niistä 40%, jotka otetaan siinä pääsykoekiintiössä. :)
Mitä tulee Kuopion helppouteen, se on kyllä ihan faktaa. Miksi? Hakijamäärät versus sisäänotetut. Virallisesti Kuopioon otetaan 132, tänä vuonna meitä vissiin aloitti 138 (tietty muutama tuli intistä, muutama mammalomalta ymsyms), hakijoita 2011 oli 945 ja kokeessa käyneitä 746. Se on 17,7 % todennäköisyys päästä sisään verrattuna esim. Helsingin 9,7 % todennäköisyyteen. Oma teoriani on, että tänä vuonna pääsykokeen uudistuttua hakijoita tulee olemaan HUOMATTAVASTI enemmän. Abien on helpompi hakea, kun Gallemörkö ei enää kummittele. Teekkareiden on helpompi hakea, kun bilsaa on luettavana vain 5 kurssin verran. Nyt on myös helpompi eri lähtökohdista olevien tyyppien lähteä "vain koittamaan". Plus päälle kaikki vanhat hakijat. Huhu, jonka mukaan Kuopiossa on tarkemmat tarkastajat (ja sen vuoksi myös matalemmat pisterajat) tuli osittain kumottua, kun erään tarkastajan kanssa juttelin. Hän tosin myönsi, että täällä ollaan monien asioiden kanssa pikkutarkkoja, mutta huomautti, että niin sen pitäisi olla kaikkialla. Saman ohjeen mukaan kaikkialla tarkastetaan.
Millainen paikka Kuopio sitten on opiskella? No kiva. :) Täällä ei ole paljon arvosteltua PBL-opiskelumallia (tosin allekirjoittaneelle se sopisi oikein hyvin) vaan hyvin perinteiset massaluennot. Meillähän ei ole vielä ollut muuta käytännön opiskelua kuin dissektiot. Iso juttu kuitenkin on, että lääkkä kaikki pääsevät (joutuvat) dissekoimaan. Joka kerta. Asia ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Helsingissä kurssin sisäänottomäärä on superpieni, ja muut seuraavat vierestä. Oulussa kurssi on vapaaehtoinen ja myös pieni, eli vierestäkään ei seuraamaan pääse kuin osa, vaihtoehtona on sitten dissekoida possua, joka kuitenkin on vähän eri juttu. Tampereen ja Turun tilanteista en tiedä, joka viisaampi voisi tietonsa jakaa jos sellaista on. Ylipäätänsäkin oma mielipiteeni on, että opetus on mielenkiintoista ja innostavaa, jos vaan itse on messissä. Tietyissä kursseissa en itse ainakaan ollut, LBK1 kröhöm ja FLO kröhöm. Opettajat jaksaa innostaa ja innostua omasta aineestaan, mikä on musta äärimmäisen tärkeää. Yhden syksyn kemman laitoksella vietettyäni sain todella elävästi kokea mitä tarkoittaa, kun opettajaakaan ei kiinnosta. Opetus on muuallakin arvostettua ja käytännönläheistä. Typerät teoriat hiuksista helvettiin, mutta sanotaan, että Kuopiosta valmistuu parhaat kliiniset lääkärit... ;) Tiedä häntä. Omia opintoja voi lisäksi painottaa linjavalintojen mukaisesti, vaihtoehtoina Public Healt Program, tutkijalinja, kliinisteoreettinen ja kliininen linja. Meistä opiskelijoista myös pidetään hurjan hyvää huolta, ensimmäisenä päivänä sain eteeni lukujärjestyksen koko vuodeksi ja meidän HOPS-ohjaaja jatkuvasti muistuttelee meitä olemassaolostaan. :D Täällä on todella vaikeaa tippua kelkasta!
Omana positiivisena asiana voisin mainita myös koulukaverit. Tänne tulee ihmisiä ympäri Suomen, suurin osa muuttaa Kuopioon max. kuukautta ennen opiskelujen alkua. Lähes kaikki ovat "yksin", joten tilaisuus saada kavereita on mieletön. Porukkaa on paljon, ikähaitari iso. Todennäköisyys löytää ainakin yksi samanhenkinen tyyppi on iso. :) Yhtään mustamaalaamatta, olen kuullut asian olevan varsin toisin Helsingissä. Itsekin voisin kuvitella, että jos sinne oisin päässyt, niin varmasti olisin ystävystynyt, mutta eri tavalla, kun niitä kavereita on muutenkin siellä. :D Tietysti kaikki on kiinni itsestä ja omasta asenteesta!
Kuopio asuinpaikkana... Faktahan on se, että Kuopio on suhteellisen vähälukuinen kaupunki (noin 100 000) ja mukavuudet sen mukaiset. Kyllä täältä löytyy ne samat rättikaupat kuin muualtakin, kahviloita ja ravintoloita ja baarejakin on. Valinnanvara vaan on pienempi. ja vaikka valitankin aina bussien puutetta, niin pyörällä pääsee kaikkialle (talveen nää on tottunu HIEMAN eri tavalla ku Helsinki. Täällä aurataan ja hiekoitetaan melkein saman tien) tai sitten voit kävellä. Välimatkat ei oo pitkät, ja puolessa tunnissa olet jo perillä. Kunhan huolehtii siitä, että asuu omia tarpeitaan vastaavalla paikalla, on elämäkin lepposampaa. :) Negatiivisina puolina voisin mainita niiden rättikauppojen, tai no osan niistä, aikaisen sulkeutumisen, joidenkin erikoiskauppojen vähyys/puute täällä (Yritä ite löytää täydellistä lampaanjauhelihaa kreikkalaisiin lihapulliin. Ai sitä olikin siellä YHDESSÄ kaupassa. Jeps) ja hiton kovat vuokrat. Täällä jos missä on ymmärretty kysynnän ja tarjonnan laki: se ei oo tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Asuntoja on vähän, ne on opiskelijabudjetille liian kalliita, kaukana yliopistosta ja keskustasta tai kamalassa kunnossa. Asunnonostajalle taas päänvaivaa tuottaa se, että nää kaikki näyttäis menevän samaan aikaan putkiremppaan! Kannattaa vissiin valmistuu LVI-insinööriks tai putkimieheks. :D Tietysti, niinkuin kaikkialta, joitain helmiä löytyy, mut siinä saa olla mukana myös vähän tuuria.
Kaiken tämän saarnan jälkeen kommenttia omasta viihtyvyydestäni. Valitettavasti itse en viihdy täällä niin hyvin kuin olin toivonut/toivoisin. Kaipuu Helsinkiin on kova monestakin syystä. Y niistä ehdottomasti suurin. Mulle ei oo helppo ajatus, että asuttais seuraavat viis ja puol vuotta erillään. Siinä meni suunnitelma jos toinenkin uusiks. Naimisiinmeno ja lapsien saaminen nuorena... Jos mä valmistun aikataulussa, oisin 28 kun koulu loppuu. En siis omiin silmiini mikään nuori. Asuminen yhdessä, ehkä asunnon osto. Mitä mä teen asunnolla, joka on 400 km päässä musta? No en niin mitään.
Mun kaverit Helsingissä on mulle äärettömän tärkeitä. Ne tietää kuka mä oon ja mistä mä tuun. Osa on tuntenu mut yli 13 vuotta. Niiden seurassa mun ei tarvitse sanoa sanaakaan, ja silti ne tietää mitä mä yritän sanoa. Joka kerta kun siellä kokoonnutaan yhteen ilman mua, harmittelen asiaa 400 km päässä.
Mun perhe. Meiän perheen naiset pitää yhtä äärettömän tiukasti ja ollaan myös todella läheisiä. Kun mä olin töissä samassa kauppakeskuksessa, missä mun äiti kävi jumpassa, se tuli moikkaamaan mua aina. Nyt puhutaan siis 3-5 kertaa viikossa, se lähenteli jo häirinnän rajaa. :D Me tehtiin jatkuvasti juttuja yhessä, käytiin ruokakursseilla yhessä, matkustetaan yhessä. Mun äiti on mun kallio. Ja vaikka me otetaan usein yhteen mun mummin kanssa hyvin tuliherkkien luonteidemme vuoksi, kaikki ylläolevat asiat voin sanoa myös siitä. Siskosta mun ei varmaan tarvitse edes sanoa mitään. Mutta kun sillä on esitys, jota en pääse katsomaan koska oon 400 km päässä, mua ärsyttää ja suututtaa joka kerta, koska se on pieni vaan hetken.
Puhumattakaan itse Helsingistä. Helsinki vaan on mun koti. Mä tykkään kaikista mutrunaamaisista kanssahelsinkiläisitä, mä tykkään matkustaa metrolla, bussilla ja ratikalla ja katella maisemia. Mä tykkään niistä spurguista, jotka moikkaili mua mun työmatkalla. Mä tykkään siitä et siellä tapahtuu aina jotain. Mulle tulee Hesari joka päivä, ja viimeks tänään mua harmitti et oon 400 km päässä, kun viikonloppuna on matkamessut. Joissa olis kiva käydä äidin tai Y:n kanssa, ja mennä sitten leffaan/sushille ja illalla Kutoselle tai Siltaseen bailaamaan.
Miks mä en sit hakenu/hae Helsinkiin? No en hakenu koska mulle riitti. En päässy sisään vaikka kuinka yritin, ja oli aika näyttää kaikki kortit. Koska mulle oli tärkeintä päästä opiskelemaan. Ja nyt, kun mä luen yliopiston kirjastossa anatomiaa ja kattelen, kun loossit täyttyy pääsykoelukijoista, mä olen siitä ÄÄRETTÖMÄN onnellinen. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Neuvona sanon kuitenkin, että punnitkaa todella tarkkaan minne haette. Se on 6 vuotta sun elämästä. Junalla matkustaminen on tylsempää ja rankempaa ku mitä vois kuvitella. Mut toisaalta, älkää antako oman epäilyksen seisoa teidän tiellä. Yksin voi elää. Kaveri- ja kaukosuhteet voi selvitä pitkästä välimatkasta huolimatta. Voit saada elinikäisiä ystäviä ja jokapäiväistä iloa opiskelipaikastasi. Elämä täällä voi olla aika pirun upeeta. :)
kuvat we heart it ja google.com
Ensin hausta. Kuten voi käydä täältä lukemassa alkaen sivulta 126, painotetaan Kuopiossa YO-pisteitä suht paljon. Yhteensä pisteitä voi saada 84, tämän taulukon avulla ne lasketaan. Ällärivi ei siis ole pakollinen (vaikkakin tietty suositeltava :D), itselläni ylppäreiden keskiarvosanaksi taisi muodostua E, omat laudaturini kirjoitin tosin kielistä. :D Hakiessani tänne viime keväänä sain lähtöpisteitä 72/84, ja yhteispistekiintiössä mut tänne sisään otettiin. Kyseisessä kiintiössä otetaan sisään 60% hakijoista, vain 40% pääsee siis pelkällä pääsykokeella. Haluankin painottaa teille ylppäreitänne nyt kirjoittaville, että kyllä, se on vain yksi koe eikä kukaan tulevaisuudessa tule niitä teiltä kyselemään. Mutta samaan aikaan kyllä ne kannattaa hoitaa kunnialla kotiin tätä yhtä kertaa varten, se helpottaa hakua jonkin verran. Jos YO:t meni kuitenkin penkin alle, se ei tarkoita että kannattaa heittää toivon kirves kaivoon. Sinä voi olla yksi niistä 40%, jotka otetaan siinä pääsykoekiintiössä. :)
Mitä tulee Kuopion helppouteen, se on kyllä ihan faktaa. Miksi? Hakijamäärät versus sisäänotetut. Virallisesti Kuopioon otetaan 132, tänä vuonna meitä vissiin aloitti 138 (tietty muutama tuli intistä, muutama mammalomalta ymsyms), hakijoita 2011 oli 945 ja kokeessa käyneitä 746. Se on 17,7 % todennäköisyys päästä sisään verrattuna esim. Helsingin 9,7 % todennäköisyyteen. Oma teoriani on, että tänä vuonna pääsykokeen uudistuttua hakijoita tulee olemaan HUOMATTAVASTI enemmän. Abien on helpompi hakea, kun Gallemörkö ei enää kummittele. Teekkareiden on helpompi hakea, kun bilsaa on luettavana vain 5 kurssin verran. Nyt on myös helpompi eri lähtökohdista olevien tyyppien lähteä "vain koittamaan". Plus päälle kaikki vanhat hakijat. Huhu, jonka mukaan Kuopiossa on tarkemmat tarkastajat (ja sen vuoksi myös matalemmat pisterajat) tuli osittain kumottua, kun erään tarkastajan kanssa juttelin. Hän tosin myönsi, että täällä ollaan monien asioiden kanssa pikkutarkkoja, mutta huomautti, että niin sen pitäisi olla kaikkialla. Saman ohjeen mukaan kaikkialla tarkastetaan.
Millainen paikka Kuopio sitten on opiskella? No kiva. :) Täällä ei ole paljon arvosteltua PBL-opiskelumallia (tosin allekirjoittaneelle se sopisi oikein hyvin) vaan hyvin perinteiset massaluennot. Meillähän ei ole vielä ollut muuta käytännön opiskelua kuin dissektiot. Iso juttu kuitenkin on, että lääkkä kaikki pääsevät (joutuvat) dissekoimaan. Joka kerta. Asia ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Helsingissä kurssin sisäänottomäärä on superpieni, ja muut seuraavat vierestä. Oulussa kurssi on vapaaehtoinen ja myös pieni, eli vierestäkään ei seuraamaan pääse kuin osa, vaihtoehtona on sitten dissekoida possua, joka kuitenkin on vähän eri juttu. Tampereen ja Turun tilanteista en tiedä, joka viisaampi voisi tietonsa jakaa jos sellaista on. Ylipäätänsäkin oma mielipiteeni on, että opetus on mielenkiintoista ja innostavaa, jos vaan itse on messissä. Tietyissä kursseissa en itse ainakaan ollut, LBK1 kröhöm ja FLO kröhöm. Opettajat jaksaa innostaa ja innostua omasta aineestaan, mikä on musta äärimmäisen tärkeää. Yhden syksyn kemman laitoksella vietettyäni sain todella elävästi kokea mitä tarkoittaa, kun opettajaakaan ei kiinnosta. Opetus on muuallakin arvostettua ja käytännönläheistä. Typerät teoriat hiuksista helvettiin, mutta sanotaan, että Kuopiosta valmistuu parhaat kliiniset lääkärit... ;) Tiedä häntä. Omia opintoja voi lisäksi painottaa linjavalintojen mukaisesti, vaihtoehtoina Public Healt Program, tutkijalinja, kliinisteoreettinen ja kliininen linja. Meistä opiskelijoista myös pidetään hurjan hyvää huolta, ensimmäisenä päivänä sain eteeni lukujärjestyksen koko vuodeksi ja meidän HOPS-ohjaaja jatkuvasti muistuttelee meitä olemassaolostaan. :D Täällä on todella vaikeaa tippua kelkasta!
Omana positiivisena asiana voisin mainita myös koulukaverit. Tänne tulee ihmisiä ympäri Suomen, suurin osa muuttaa Kuopioon max. kuukautta ennen opiskelujen alkua. Lähes kaikki ovat "yksin", joten tilaisuus saada kavereita on mieletön. Porukkaa on paljon, ikähaitari iso. Todennäköisyys löytää ainakin yksi samanhenkinen tyyppi on iso. :) Yhtään mustamaalaamatta, olen kuullut asian olevan varsin toisin Helsingissä. Itsekin voisin kuvitella, että jos sinne oisin päässyt, niin varmasti olisin ystävystynyt, mutta eri tavalla, kun niitä kavereita on muutenkin siellä. :D Tietysti kaikki on kiinni itsestä ja omasta asenteesta!
Kuopio asuinpaikkana... Faktahan on se, että Kuopio on suhteellisen vähälukuinen kaupunki (noin 100 000) ja mukavuudet sen mukaiset. Kyllä täältä löytyy ne samat rättikaupat kuin muualtakin, kahviloita ja ravintoloita ja baarejakin on. Valinnanvara vaan on pienempi. ja vaikka valitankin aina bussien puutetta, niin pyörällä pääsee kaikkialle (talveen nää on tottunu HIEMAN eri tavalla ku Helsinki. Täällä aurataan ja hiekoitetaan melkein saman tien) tai sitten voit kävellä. Välimatkat ei oo pitkät, ja puolessa tunnissa olet jo perillä. Kunhan huolehtii siitä, että asuu omia tarpeitaan vastaavalla paikalla, on elämäkin lepposampaa. :) Negatiivisina puolina voisin mainita niiden rättikauppojen, tai no osan niistä, aikaisen sulkeutumisen, joidenkin erikoiskauppojen vähyys/puute täällä (Yritä ite löytää täydellistä lampaanjauhelihaa kreikkalaisiin lihapulliin. Ai sitä olikin siellä YHDESSÄ kaupassa. Jeps) ja hiton kovat vuokrat. Täällä jos missä on ymmärretty kysynnän ja tarjonnan laki: se ei oo tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Asuntoja on vähän, ne on opiskelijabudjetille liian kalliita, kaukana yliopistosta ja keskustasta tai kamalassa kunnossa. Asunnonostajalle taas päänvaivaa tuottaa se, että nää kaikki näyttäis menevän samaan aikaan putkiremppaan! Kannattaa vissiin valmistuu LVI-insinööriks tai putkimieheks. :D Tietysti, niinkuin kaikkialta, joitain helmiä löytyy, mut siinä saa olla mukana myös vähän tuuria.
Kaiken tämän saarnan jälkeen kommenttia omasta viihtyvyydestäni. Valitettavasti itse en viihdy täällä niin hyvin kuin olin toivonut/toivoisin. Kaipuu Helsinkiin on kova monestakin syystä. Y niistä ehdottomasti suurin. Mulle ei oo helppo ajatus, että asuttais seuraavat viis ja puol vuotta erillään. Siinä meni suunnitelma jos toinenkin uusiks. Naimisiinmeno ja lapsien saaminen nuorena... Jos mä valmistun aikataulussa, oisin 28 kun koulu loppuu. En siis omiin silmiini mikään nuori. Asuminen yhdessä, ehkä asunnon osto. Mitä mä teen asunnolla, joka on 400 km päässä musta? No en niin mitään.
Mun kaverit Helsingissä on mulle äärettömän tärkeitä. Ne tietää kuka mä oon ja mistä mä tuun. Osa on tuntenu mut yli 13 vuotta. Niiden seurassa mun ei tarvitse sanoa sanaakaan, ja silti ne tietää mitä mä yritän sanoa. Joka kerta kun siellä kokoonnutaan yhteen ilman mua, harmittelen asiaa 400 km päässä.
Mun perhe. Meiän perheen naiset pitää yhtä äärettömän tiukasti ja ollaan myös todella läheisiä. Kun mä olin töissä samassa kauppakeskuksessa, missä mun äiti kävi jumpassa, se tuli moikkaamaan mua aina. Nyt puhutaan siis 3-5 kertaa viikossa, se lähenteli jo häirinnän rajaa. :D Me tehtiin jatkuvasti juttuja yhessä, käytiin ruokakursseilla yhessä, matkustetaan yhessä. Mun äiti on mun kallio. Ja vaikka me otetaan usein yhteen mun mummin kanssa hyvin tuliherkkien luonteidemme vuoksi, kaikki ylläolevat asiat voin sanoa myös siitä. Siskosta mun ei varmaan tarvitse edes sanoa mitään. Mutta kun sillä on esitys, jota en pääse katsomaan koska oon 400 km päässä, mua ärsyttää ja suututtaa joka kerta, koska se on pieni vaan hetken.
Puhumattakaan itse Helsingistä. Helsinki vaan on mun koti. Mä tykkään kaikista mutrunaamaisista kanssahelsinkiläisitä, mä tykkään matkustaa metrolla, bussilla ja ratikalla ja katella maisemia. Mä tykkään niistä spurguista, jotka moikkaili mua mun työmatkalla. Mä tykkään siitä et siellä tapahtuu aina jotain. Mulle tulee Hesari joka päivä, ja viimeks tänään mua harmitti et oon 400 km päässä, kun viikonloppuna on matkamessut. Joissa olis kiva käydä äidin tai Y:n kanssa, ja mennä sitten leffaan/sushille ja illalla Kutoselle tai Siltaseen bailaamaan.
Miks mä en sit hakenu/hae Helsinkiin? No en hakenu koska mulle riitti. En päässy sisään vaikka kuinka yritin, ja oli aika näyttää kaikki kortit. Koska mulle oli tärkeintä päästä opiskelemaan. Ja nyt, kun mä luen yliopiston kirjastossa anatomiaa ja kattelen, kun loossit täyttyy pääsykoelukijoista, mä olen siitä ÄÄRETTÖMÄN onnellinen. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Neuvona sanon kuitenkin, että punnitkaa todella tarkkaan minne haette. Se on 6 vuotta sun elämästä. Junalla matkustaminen on tylsempää ja rankempaa ku mitä vois kuvitella. Mut toisaalta, älkää antako oman epäilyksen seisoa teidän tiellä. Yksin voi elää. Kaveri- ja kaukosuhteet voi selvitä pitkästä välimatkasta huolimatta. Voit saada elinikäisiä ystäviä ja jokapäiväistä iloa opiskelipaikastasi. Elämä täällä voi olla aika pirun upeeta. :)
kuvat we heart it ja google.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)