Ilman sinua, olen lyijyä

On sunnuntaiaamu, ulkona on kirjaimellisesti harmaata kun koko maailma on sumun peitossa, ja mä makaan sohvalla glögimuki kädessä (ketä kiinnostaa että on aamu), syön muffinssitaikinaa suoraan kulhosta ja katon miljoonaan kertaan nähtyjä Frendien jaksoja. Nää on kaikki asioit, mitä voisin tehdä Y:n kanssa, mut tänä sunnuntaina mä aikalailla nautin siitä, et saan tehä näitä asioita yksin.

Multa usein kysytään jo valmiiks sellasella säälivällä äänellä, "No miten teillä menee?" Ihan hyvin vaan, kiitos kysymästä.

Rankinta kaikesta on ehdottomasti se, ettei pääse jakamaan toisen kanssa perusarkea. Se, että kun mä tulen pitkän päivän jälkeen kotiin, mua oottaa täällä tyhjä (ja suhteellisen kylmä) koti. Se, että mä en voi kattoo kauhuleffoja (koska en yksinkertaisesti vaan uskalla katsoa niitä yksin). Se, että kun mä kokkaan, mä kokkaan vaan yhdelle, joten tuloksena on se, etten kokkaa (tylsää). Se, että kun telkkarista tulee se koirien tekohammasmainos, mä nauran sille yksin. Ja luonnollisesti se, että nukkuu yksin, se on kyl kaikkein pahinta. Mutta härreguud, tätä paskaa on jo suoritettu neljäsosa! Siis ihan tosissaan, NEL-JÄS-OSA!

Mikä on sitten kivaa? Se hopeakehys jokaisella pilvellä. Musta on kiva et mun ei tarvi selitellä mun menoja, vaan saan lähtee kaheksalta aamulla (juuuuuu, en ikinä lähe kaheksalta aamulla) ja tulla 12 tunnin päästä takaisin kotiin, eikä mun tarvi soittaa siinä välissä kellekään, että hani en tuukaan tässä välissä syömään niinku aamulla sanoin. Jälleennäkeminen viikon erossa olon jälkeen on kans aika mukavaa. Mä haluisin laittaa tähän, että onhan se kivaa kun molemmat kehittyy ihmisinä, mut musta kyllä kovasti tuntuu vaan siltä, että mä oon taantunu ja Y kehittyny. :D

koko maailmankaikkeuden paras kuva! :D

Musta on mielettömän ihanaa, miten mun lääkiskaverit on ottanu Y:n vastaan. Se ei välttämättä oo mikään supliikkimies, mut täällä se on viihtyny aika hyvin ja tulipa raukka ihan meiän Pseudollekin asti. :D Meiän parisuhde on kestäny kohta jo puol vuosikymmentä, ja eiköhän se jaksa viel toisen puolikkaan. Sitten lääkis on paketissa, ja joko toi tyyppi tulee insineröimään tänne (not gonna happen) tai sit mä lähen lääkislöimään pääkaupunkiseudulle (todellaki!). Sitä odotellessa, keskityn vaan siihen hopeareunukseen ja siihen hetkeen kun mä astun junasta ulos ja Y oottelee mua siin edessä. <3

tykkään sust tosi paljon. <3
kuvat we heart it

Talking seems so overrated

Huhheijaa ja hellät tunteet. Paitsi että täällä ollaan ihan kirjaimellisesti lihakset hellinä, musta myös tuntuu että mun aivot on suhteellisen hellinä. Viime viikolla taakse jäänyt YLPAn tentti jätti sellaisen jäljen mun aivoihin, ettei hetkeen tarvi taas päällään ajatella. Thank god seuraavan kerran mikroskopoidaan vasta joskus ensi vuonna ELPAn (ELinPAtologian) merkeissä. Saanpahan olla päänsäryttömänä hetken, mikroskooppiin tuijottelu kun tuntuu aiheuttavan mulle poikkeuksetta voimakasta ohimontykytystä.

Viime viikon tiistain 10-19 pituisen päivän aikana tuli useammankin kerran ajateltua että "Mihin minä näitä tarvitsen?" Patologia musta ei tule, se jos jokin on varmaa (se, ja se että psykologia musta ei myöskään tule), niin kyllähän sitä sitten miettii, että a) katsonko mä enää ikinä näitä marjapuuroja b) jos katsonkin joskus 10 vuoden päästä, niin muistanko mä muka oikeesti jotain tästä.

Tentti meni miten meni, omasta mielestäni tunnistin kolme kuvaa oikeaksi, yhden vääräksi (älä ikinä vaihda ensimmäistä vastausta joksikin muuksi). Pläääääh.  Toinen esseistä meni ihan hyvin, toinen meni ihan päin helvettiä, ja väittämät meni silleen fiftysixty. All in all, just another brick in the wall. No, herranhuomaan ja toivottavasti emme enää tapaa patologian kanssa.

Viime viikolla tein myös parin päivän verran töitä, ja lähdin sitten Helsinkiin kohti terveyskeskuspäiviä. Sain tänäkin vuonna nauttia Itä-Helsingissä sijaitsevan terveyskeskuksen hellästä huomasta, ja olipa kyllä oikeasti hyödylliset ja paljon antaneet päivät. Muutenkin oli hurjana kaikkea ihanaa tekemistä, tämänkin postauksen kuvitukset ovat erityisen ihana kaverin järjestämiltä illalliskutsuilta... Ei varmasti kyllä ollut samantasosia sapuskoja ku toi mun sosekeitto, vieläki naurattaa. :D Lisäksi kävin myös pistäytymässä Stadin yössä (kun mä kuulemma käyn niiiiiin harvoin ulkona siellä), söin niin paljon kaikkea hyvää että nyt farkut kiristää, näin perhettä paljon, ja vietin muutenkin hyvän miniloman <3 Olipa vaikea palata taas "uudelleen" maanantaihin tänään... :D

Hyvää lyhentynyttä loppuviikkoa kaikille, mä palailen vielä ainakin ravintolapostauksen verran :))

Punajuuri-perunasosekeitto

Yleensä blogeihin laitetaan vaan kaikennäköisiä namskismumskis ruokia, ja sitten sitä kateellisena aattelee että vitsi kun koskaan ei onnistu mulla niinku noilla. No nyt kuulkaas, voin sanoa että teinpä aivan helevetin pahaa ruokaa eilen. :D Siis oikeesti, ihan järkyttävän makuista, enkä mä oikein tiiä missä tässä nyt meni pieleen. Mut jokin meni ja pahasti. Tai no, aika moni juttu tossa epäonnistu kyllä. :D

Tarkoituksena oli siis tehä punajuurisosekeittoa koska a) mä olin joskus ostanu Pirkan punajuuri-perunasosepötkylän, b) mulla oli kermaa joka oli menossa vanhaks, c) punajuuri on tosi hyvää, ja koska kaikki oli jo valmiiks sosetta, niin ei tarvinnu alkaa sotkea tehosekoittimen kanssa.

Noh, tuloksena oli aluks aivan järkyttävän makeeta ja epämiellyttävän koostumuksellista keittoa. No aattelin et tää kaipaa jonkinnäköistä happamuutta ja suolaisuutta. Kokeilin ihan kaikkee mahollista, aina sitruunamehuun asti. Se vaan pysy öklön makeena. Lopulta mä kyllästyin ja kaadoin joukkoon balsamicoa. :D

Juuh, no ei se maku sillä todellakaan parantunu. Tuloksena vieläkin ällöttävää vaaleanpunajuttukeittoa. Nyt mä taistelen mielihalua vastaan kaataa koko ällöttävän moskan pois (jotenki must tuntuu et tos lauseessa on jotain vikaa). Mut ruokaa ei sais heittää pois.

Älkää antako ulkonäön pettää. Se oli helvetin pahaa. Siltä varalta että haluutte yrittää tehä parempaa, tässä kuitenki resepti:

Punajuuri-perunasosekeitto:

1 tuubi punajuuri-perunasosetta (Pirkka

2,5 dl kermaa

vähän puristettua valkosipulia

vähän voita

suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Purista valkosipuli kattilaan (tässä vaiheessa mä poltin ne. eiku uudet perään). Töräytä perään tuubi (tässä vaiheessa mä leikkasin tän auki niin että puolet meni minne sattuu). Lisää kerma (käytin Mustapekkaa, vissiin ei ois kannattanu). Ja tässä vaiheessa laitoin sit menemään kaikkee mahollista.

Tehkää paremmin ja kertokaa et miten te sen teitte. :D

PS: Juuh, lensi viemäriin ja lohdutin itteäni Oton Karpalolonkerolla.

Mä oven avaan, en henkeä saa

Sunnuntai. Masentaa seuraavan viikon varsin tiukka aikataulu, johon lisäksi kuuluu YLPAn tentti ja kaiken lisäksi Y:kin lähti. Tosin onneksi mies tietää mistä naruista se mua vetää, käytiin nimittäin kaupassa aamupäivällä (tai siis Apsilla, herranjestas miten paljon ihmisiä siellä oli! Isänpäivänä kaupat kiinni ja jengi ihan sekasin) ja haettiin mulle glögiä ja jätskiä. Glögi on käytännössä ainut joulufiilistelyjuttu, jonka mä sallin jo lokakuussa (toinen on mahdollisesti joulutortut, mut vaan koska ne on niin hyviä!).

Anysay, sen lisäksi että katoin Olipa kerran -sarjaa (nyt puhutaan siis siitä satusarjasta, suosittelen lämpimästi), katsoin myös suomalaisen Sooloilua -leffan. Siinä on niin nerokkaita reploja, varsinkin Kristiina Elstelän esittämän Lea Abrahamssonin suusta kuultuna. Ehdottomasti kaikkien aikojen paras on kuitenkin Lean elämänneuvot. Miehille se on suhtyksinkertainen "Älä koskaan petä vaimoasi", mutta naisille se on aivan loistava: "Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku." Noh, pannukakkua ei tullu enää paistettua (olihan mulla purkillinen jätskiä jo valmiiks edessä, ja kuka perhana sitä pannaria sitten söis), mutta neuvon ideana on tehdä jotakin, eikä jäädä lamaantuneena paikoilleen.

Tuloksena sängyssä uudet, puhtaat Ivana Helsinki for Luhta Home -lakanat. Astianpesukone ja pyykinpesukone pyörimässä ja kynttilät sytytettyinä, sekä Patologian prujut nenän edessä (onpa rakeisia kuvia...).

Olin viime viikolla perjantaina ja lauantaina töissä, ja kun mietiskelin että mitä hurjaa me puuhattais lauantaina saapuvan Y:n kanssa illan ratoksi, niin kävin sitten hakemassa palapelin. :D Kyllä siinä vierähti sellaset viitisen tuntia (paloja oli 500 ja se oli oikeesti aika vaikee!), ja totuuden nimissä viimoinen tunti meni jo hieman kiroillessa, mutta valmiiksi se tuli. Meidän perheessä ei luovuteta!

Samalla kun kävin Suomalaisesta Kirjakaupasta hakemassa palapelin, hain myös Safkaa -kirjan. Kyseessä on siis Alexander ja Hanna Gullichenien kirjoittama kirja (tässä myös niiden aika ihana blogi), josta oon lukenu ihan hirveesti positiivista vaikka mistä keskustelupalstoilta ja blogosfääreistä. Nopealla selailulla ohjeet vaikutti kivoilta, ja erityisesti muhun vetos sellaset vähän käsinkirjoitetunolomaiset kommentit osassa resepteistä, koskien vaikkapa tarjoiluvinkkejä tai vaikka avokadon "kuorimisen" helpottamista.

Erityisesti tota ylläolevaa avokadopastaa on kehuttu ja parjattu, joten onhan sitä nyt kokeiltava. Seuraavan kerran siis kun teemme Y:n kanssa ruokaa (tosin sitten tähän on lisättävä lihaa... pohdin maustamattomia kanasuikaleita, mutta saas nähä mitä laitetaan), on tämä agendalistalla.

Sellasta sunnuntai-iltaa. Aluksi se oli tyhmä ja kurja, koska niinkuin Y:lle sanoin, aina kun se lähtee "Mulla jää käteen vaan sotkuinen koti ja tyhjä kolo sydämessä", mutta positive thinking! Perjantaina nähdään jo, kun lähden kohti pääkaupunkiseutua terveyskeskuspäiville harjoittelemaan (kuuntelemista), ja kynttilät on kivoja.

PS: Ja se välitenttikin meni ihan kiitettävän hyvin... :)

The world is not enough, but it's such a perfect place to start

Viime aikoina blogisfääreissä on pyöriny aika paljon tekstejä koskien onnellisuutta, hyvää oloa ja henkistä tasapainoa. Yksi toisensa jälkeen tuntuu julistavan, kuinka on löytänyt onnen juuri tässä ja nyt, ja kuinka pitäisi arvostaa hetkeä. Mä lueskelin muun muassa Sansun ja Xenian tekstiä, ja mietin et vitsi  miten hienoa! Sit aloin miettiä asiaa omalta kantiltani: oonko mä samassa pisteessä?

No en. Varmasti jokaikinen toivoisi, et vois sanoa olevansa ihminen, joka ei kaipaa muuta kuin tätä hetkeä. Välillä musta jopa tuntuu, että sellasia ihmisiä jotka haluaa vaan enemmän, paheksutaan vähäsen tai jopa enemmänkin. "Miks toi ei voi vaan olla onnellinen, kun sillä on noinkin paljon?" Mä en tiedä, johtuuko tollanen ajatusmalli kateudesta, vai yksinkertaisesti sellaisesta suomalaisesta sanonnasta kuin "Se kellä onni on, se onnen kätkeköön." Että jos näyttää siltä, että asiat on hyvin, ei saisi vaatia enempää. Sitä paitsi paljon on aika suhteellinen käsite.

Mä voin rohkeasti sanoa, että vaikka mä tiedän että mun pitäis olla onnellinen, mä en sitä varsinaisesti oo. Mä kaipaan jatkuvasti lisää, enemmän, suurempaa. Periaatteessa, mullahan on aika tosi hyvä paketti kasassa: ihana opiskelupaikka, superi poikaystävä, muutenkin paljon ihania ystäviä ja vielä useammassa kaupungissa, oma asunto, rahatilanne suht tasapainossa ja muutama matka takataskussa. Mut jos mä oon aivan rehellinen itelleni, mä ajattelen silti koko ajan että sitten kun.

Sitten kun mä pääsen tästä tentistä läpi, sitten kun mä saan syvärit valmiiks, sitten kun mä valmistun. Sitten kun mä muutan takaisin Helsinkiin ja taas saman katon alle Y:n kanssa. Sitten kun mulla on enemmän rahaa, sitten kun mä oon matkustanu maailman ympäri. Sitten kun mä oon laihtunu, sitten kun mä oon treenatumpi.

Luonnollisesti on ihan normaalia asettaa itselleen tavoitteita, koska muuten ei koskaan kehittyisi. Paikoilleen jämähtäminen on tosi helppoa, eteenpäin puskeminen helvetin vaikeeta. Mun ongelma nimenomaan on se, että jos mä pysähdyn, mun on vaikeeta lähtee taas eteenpäin. Sen takia mä oon jopa oikeesti pitäny kiinni tästä mun piirteestä, että mä en oo koskaan tyytyväinen mihinkään. Mä tiedostan, että tän takia mulla menee ohi monta kaunista hetkeä, koska en osaa tai ehkä jopa uskalla pysähtyä kunnolla nauttimaan niistä. Toisaalta esimerkiksi eilen mä nautin suuresti al dente -pastasta (kerrankin onnistu täydellisesti!) ja älyttömän hyvästä bolognesekastikkeesta. Samalla mä myös koen hirveesti hyviä juttuja matkalla kohti jotakin.

Mä korostan kyllä, että toisaalta mä oon hurjan tyytyväinen moneen asiaan. Mun läheiset on terveitä, oon ite suhteellisen terve, ja kaikki noi ylläolevat asiat jotka mainitsin, on tietty ihan superhienoja ja mä oon kiitollinen niistä. Mä tiedostan että kaikilla ei todellakaan ole asiat näin hyvin. Mut ainakaan vielä, mä en osaa nauttia hetkestä niinku mun pitäis, tai niinku ois toivottavan. Kiitollisuus ei oo onnellisuutta, ja mä en oo onnellinen tässä ja nyt, ja tunnustan sen rohkeasti, mut mulla on tässä aika hyvä alku. Ehkä sitten kun...

kuvat kaikki täältä

All I want is to be home

Mun mielestä sisustus on superihanaa, mut mä en oo siinä mitenkään kauheen hyvä. Tai mun luonnollinen tapa on täyttää koko kolo pienillä ja suurilla tavaroilla, ja loppujen lopuks mua alkaa ahistaa se että mun koti on niin täynnä juttuja. :D Ongelmana varmaan on se, että tykkään niin monenlaisesta tyylistä. Tavallaan musta on ihanaa jos kaikki on kliinistä ja valkoista, puhdasta ja minimalistista, ja esimerkiks mun kaverin Vernan kotia joka on vähän tähän suuntaan mä suorastaan rakastan. Ja samaan aikaan mä tykkään sellaisista rennon retkeistä, vähän sotkuisista ja tavaroita täynnä olevista kodeista. Ja sit mä yritän sovittaa näitä molempia mun kotiin, niin no eihän siitä tuu mitään. Mun koti ei oikein valmistu just tän takia. :D Tässä kuitenkin jotain inspiraatiokuvia mulle ja teille.

samanlainen lamppu ku mikä mun olohuoneeseen tulee!

tykkään tässä kaikesta: sohvasta, pöydästä (paitsi et vihaan lasipöytien pyyhkimistä) ja ennen kaikkea taas toi lamppu!

samalla myös tällainen olis ihana, siis toi kirjahylly on pelkkää rakkautta

mut eikä toi tiiliseinä! ja siihen pariks sellanen ihana avoin loft-asunto... ah.

söpöjä ja epäkäytännöllisiä pikkuesineitä ripoteltuna pitkin poikin...

taulusommitteluja seinälle

Point being, mä haluisin molempia. Senpä takia mun makuuhuone on nyt tummaa puuta, syviä vihreitä ja puumaisia lamppuja. Ja olohuone on vähän kaikkea sekaisin. :D Tällaista inspiraatiota pimenevää keskiviikkoiltaan. :)

kuvat Stadshem ja Alvhem

I said hey, what's going on!

Aattelin tehä vähän tällaisen "päivä Anitan kanssa" -postauksen. Näitä pyydetään aina välillä, mut koska mun päivät on melkein aina suht samanlaisia, niin turhaahan niitä on liian usein postailla :D Mutta, pidemmittä puheitta. Suht tavallinen torstai mun kanssa.

klo 7:00

Normaalisti, jos mä meen kasiin niin mun on pakko herätä jo puol seittemän. Vaikka mun aamutoimiin menee vaan vähän päälle vartti, syynä aikaiseen herätykseen on yksinkertaisesti tämä: joka ikinen aamu on saatava lukea Hesari. Mun aamiainen on joka ikinen päivä puuro (joo, oon jämähtäny kurppa :D), jonka kanssa juon motillisen kahvia mun Taika-mukista (nyt oli ollu maito loppu jo joku kaks päivää ja olin liian kiireinen käymään kaupassa, niin ei kahvia mulle :/).

klo 7:50

Yön aikana oli satanu useempi sentti lunta. Mä olin suht järkyttyny tästä jutusta, vaik oikeesti onhan se nyt hitosti kivempi että on lunta kuin että on räntää... Mut voisko olla olematta kumpaakaan! Muutenki mua stressaa ku kaikkialla on joulujuttuja ja sellasia. Musta joulufiilistelyn (lukuunottamatta glögin juontia, koska glögi on maailman parasta) voi alottaa vasta joulukuussa.

klo 9:00

Koulupäivä alkoi BIS:n eli BIoStatistiikan harkalla, jossa käsiteltiin jotain... No en todellakaan oo yhtään varma että mitä! :D Nää asiat ei oo mulla ihan handussa, koska a) vihaan todennäköisyyslaskentaa b) olin varma että sitä ei enää ikinä tarvita c) histogrammit ynnä muut ei vaan puhuttele mua. :D

klo 11:15

Mun koulupäivä jatkui LYF:llä, josta tosin ehdin istua vain ekan puolikkaan, joka käsitteli hampaita. Luennoitsija kertoi, että koko lääketieteen curriculumissa hampaita ja niiden terveyttä käsitellään parin hassun luennon verran. Kuuden vuoden aikana! Musta se on aika jännä, koska hampaat on kuitenki suussa, joka on olennainen osa päätä. :D tai et, vähän enemmän vois olla! Puolikkaan jälkeen kävin kaverin kanssa syömässä ennen kuin suuntasin bussiin kohti töitä.

klo 12:30

Bussissa mä yritin vähän paneutua BIS:n ihmeelliseen maailmaan, jotta en olis ihan aina näin pihalla. Mä kaipaan julkisia myös tässä mielessä: mä hirveesti tykkään lukea niissä, jotenki se tärinä tai jokin saa mut keskittymään paremmin.

klo 13:15

Mun vuoro Jack&Jonesilla alkaa. Tää kuva on tosin oikeesti otettu mun kotoota, ja alla on mun muutama viikko sitten ostettu Ivana Helsinki for Luhta Home -kaitaliina, mikä on ihan superkiva! Oon tykänny hurjasti olla tuolla töissä, ja vaikka vaatemyyjän työ onkin mulle vaan väliaikaista, niin täytyy kyl sanoa että tällaisissa töissä mä viihdyn ja jos en olis halunnu lääkikseen, niin luultavasti oisin yrittäny jossain vaiheessa kivuta hieman ylöspäin vaatebisneksessä. Mut kivaa näin väliaikaisestikin!

klo 18:00

No pitihän sitä uutta Hanko Sushia kokeilla. Musta ihan ok sushia, vähän kuivakkaa ehkä, mut toi oli avajaistarjouspaketti, niin mä nyt luotan siihen, että se oli ainoostaan siitä syystä. Lisäks mä en yhtään tykkää tost vähän makeemmasta soijasta, mitä Hanko Sushi käyttää. Musta sen pitää olla silleen kunnolla suolasta ja wasabia pitää sekoittaa sinne joukkoon runsaasti!

klo 21.45

Tää kuva on oikeesti mun kaverin Hennan, ja otettu keskiviikkona Matkuksen ilta-avajaisten jälkeen. Mut herranjestas, tollanen se nyt on! Upee juttu, ja vielä kerran suosittelen lämpimästi kaikkia kuopiolaisia, ja lähellä asuvia, tutustumaan Matkukseen (ja tietty käymään Verkussa ja Jäkkärissä ;D). Mut leikitään et tää on torstailta, jolloin mä pääsin töistä 21:45 (eka sulkukassanlasku on aina bitch). Mentiin työkavereiden kanssa oottelemaan bussia.

klo 22:50

Ja sitten venaillaan toista bussia, joka armollisesti lähti yli vartin myöhässä. Kiva. Venasin sitä siis sellaiset mukavat puol tuntia, ja oli suhteellisen kylmä ja mulla aivan liian vähän päällä (kuten yleensäkin). Kävin tässä välissä myös ostamassa vääriä pattereita paristoja, jonka luonnollisesti huomasin vasta kotona. Kotona olin siinä puol kahentoista aikaan, jolloin piti jo aloittaa pakkailu Helsinkireissua ja Pseudoa varten, todella kivaa.

No mut tällainen on suht normaali päivä mulla. Oliko hyvä/kiva postaus, vai ihan täyttä kukkua, eikä tällaista haluta enää nähdä? :D

kaikki kuvat lukuunottamatta iltakuvaa Matkuksesta, on mun ottamia. :)

Let the sky fall

Käväsin Y:n kanssa katsastamassa uuden Bond-pätkän ihan ensi-illassa viime viikon perjantaina. Haluan nopsasti todeta tähän, että vitsi Adele mikä ääni ja biisi ääää. Ihan melkein tän biisin perusteella olin valmis leffan katsomaan.



Mun suhde Bondeihin on vähän ristiriitainen. Toisaalta ne on suhteellisen varmaa "viihdettä", koska ne on aina tehty samalla sabluunalla, joten niissä ei sinäänsä tuu liikaa yllätyksiä. Aivot saa varmasti narikkaan, ja yleensä rahoilleen jonkinlaista vastinetta. Vanhempia Bondeja en oo kauheesti kattonu (mut jösses et nuori Sean Connery on kuuma!), mut Pierce Brosnanin Bondit on jo niin sanotusti mun aikakautta, ja niistä oon varmaan nähny jokaisen, ku ne on tullu telkkarista vissiin kerran tai kaks tai viis. ;D Toisaalta mua on aina ärsyttäny suunnattomasti nimenomaan se, et jokanen on tehty samalla sabluunalla. Noissa olis tavallaan aineksia ihan hyviinkin rainoihin, eikä aina vaan siihen bangbang skitskit niggah. Ja sitten kuvioihin astui Daniel Craig.

Casino Royal oli aivan jäätävän hyvä. Siis olihan se, eikä ees niinku Bond-leffaks, vaan ihan leffaks. Ja Craig oli niin erilainen ku Brosnan, pelkästään positiivisessa mielessä, et mä ainakin panisin. Eiku siis, piti sanomani että loistava näyttelijä... :D Mut sit tuli se leffa ton jälkeen, jonka nimeä en ees muistais jos en olis just googlettanu sitä, eli Quantum of Solace. Blaah, en todellakaan ees muista mitä siin tapahtu, niin turha se oli. Ja nyt tää viimonen. Mä en tiiä kuinka moneks vuodeks Craig on vielä kiinnitetty (jostain kuullu huhua et viel kolmeks, eli tekis viel yhen leffan, mut tää on tällainen rumour has it), mut raukka ei oo kyl nyt jotenki ollu edukseen. Onhan se jotenki herkempi ku edeltäjänsä, en olis koskaan voinu kuvitella Piercea esim. kyynelihtimässä, mut no. Ehkä ohjaajat tai käsikirjottajat on jotenki painanu sen rakoon, koska onhan se nyt hiton hyvä näyttelijä jumalauta!

Eli itse leffa. No mulla ei ollu parhaat maholliset edellytykset lähteä sitä katsomaan, koska olin hiton väsyny koulupäivän, työpäivän ja viiden tunnin junamatkan jälkeen (leffa alko 23:15). Joten ensimmäisen tunnin tai jotain jälkeen, mä nukahdin. :D Ja vissiin aika kriittisessä kohassa, koska jouduin muunmuassa kysymään Y:ltä siitä pääpahiksesta, et miks tää mies on näin pirun vihainen? :D Sen perusteella mitä näin, mulle tuli sellanen ääääääh -olo.

Se ei ollu huono. Huomattavasti parempi ku edeltäjänsä, mutta hitosti huonompi ku eka. Jotenkin juoni jäi ohueks ja vähän hataraks, ja muutama juttu totaalisen epäselväks (eikä toi johdu pelkästään siitä et nukuin sen kakskyt min!) Hienoja tappelukohtauksia, upeita aseita ja hienosti toteutettuja räjähtämisiä, sekä tietty ihan jepaa panemista (:D), mutta kyl se nyt vähän jäi sellaseks lättänäks. Ja oli ihan älyttömän pitkä, 2h45 min. Musta siitä ois voinu karsii kolmasosan pois, ja tiivistää leffan alta kahden tunnin. Ehkä sit se ois ollu jo parempikin, koska loppua kohden aloin kattelemaan kelloa ja miettimään uusia unosia. All in all, kyllä mä ton kävisin varmaan katsomassa, mutta toisaalta varmaan oma kotitelkkari riittäis kyllä. Antaisin sille arvosanaks kolme/viisi. :)

Loppuun vielä päivittely leffalippujen älyttömän korkeesta hinnasta. Herranjumala 12,50€ per lippu! Mä oon ehkä kurppana, mut just puhuttiin kavereiden kanssa, et sillon kun oli markat niin sai joku 50 markkaa ku meni leffaan, eikä toi enää ees riitä leffalippuun! Musta kympissä menee kipuraja, senpä takia ostan yleensä noita sarjalippuja kun ostan, vaik niit joutuukin sitten ostaa kerralla enemmän.

kuvat googlen kuvahaku

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista

Myönnetään, että tulee vain kymmenen kaunista. Nää saa nyt toimia jälleen kerran siis syysiltojen kaunistajina ja piristäjinä, ja palaan ihmettelemään näitä sitten kun Kuopiossa on lunta miljoona metriä ja pakkasta kuin Siperiassa. Tässä, hieman blogisfääreissä jo kiertäneessä, haasteessa on siis ideana mainita kymmenen lempiasiaansa, tasan siinä järjestyksessä kun ne pulpahtavat mieleen. Tää oli niin elämäniloinen juttu, et halusin kyllä ehdottomasti tehdä tän ja suosittelen kaikille samaa. :) So... (drummroll)

1. Aamupuuro

Mä en vois elää niin, että aamuisin söisin jotain kylmää. Se idea, että hyppäisin pois ihanasta sängystäni lämpimän peiton alta, vetäisin Y:n totaalisen liian isot villasukat jalkaani ja istuisin pöytään syömään jääkaappikylmää jugurttia, tuntuu päässäni hieman absurdilta. Leipääkin (huom! ruisleipää TAI vaihtoehtoisesti itsetehtyjä sumpuloita) voin syyä, kunhan sen voi paahtaa. :)

2. Läheiset

No joo, joku vois sanoo ettei läheiset oo varsinaisesti asioita, mut ihan sama, tämä ei ole vakavaa. Tähän kuuluu kaikki: kaverit, Y, perhe... Läheiset ihmiset on aina niitä, jotka laittaa mut jaksamaan vielä hieman eteenpäin, kannustaa sillon ku mä luulen jo olevani kaatunut ja nostaa ylös silloin kun mä oikeesti kaaduin. Ilman Y:tä tuskin olisin tässä nyt, koska olisin jo luovuttanut hakemiseni suhteen. Ilman perhettäni en olisi tässä, koska kukaan ei olisi tukenut prosessiani rahallisesti, ja noh, onhan ne nyt kultaakin kalliimpia. Ja kaverit... no tarvitseeko sitä edes sanoa. Kiitos että olette olemassa, te ihanat <3

3. Urheilu

Tekopyhää tai ei, urheilu on vaan niin ihanaa! Monesti musta tuntuu, et urheilu on mainittava, koska muuten sä oot joko huono ihminen, laiska tai muuten vaan typerä. Se fiilis, kun sä oot just vetäny BodyPumpissa kyykyt tavallista isommilla painoilla, tai Combatin tavallista kovempaa, tai venyt Balancessa vähän aiempaa paremmin... Voi vitsi, ja muutenkin se urheilun jälkeinen mieletön hyvänolonfiilis. Oi että. Se yksin riittää syyksi lähteä salille.

4. Lukeminen

Vaikka nykyään tää koostuukin ihan liikaa lukemisen pakoilemisesta, kun puhutaan luentoslaideista ja vaihtoehtoisesti tenteistä. Mutta onhan se nyt ihanaa, kun voi sytyttää kynttilöitä, laittaa jotain ihanaa fiilistelymusiikkia ja lukea hyvää kirjaa. Pitääkin lukea jotain, onhan mulla pitkiä junamatkoja ja välillä vois olla ihan hyvä aktivoida aivojaan sen sijaan, että tuijotain Sex and the Citya miljoonatta kertaa. Mistä päästäänkin...

5. Elokuvat/ sarjat

Mä oon totaalisen koukuttunu niin moneen sarjaan, et siin ei oo mitään järkee. Ikuiskoukuttajat on SATC, Grey's Anatomy, How I met your mother ja Frendit. Nyt mä oon myös onnistuneesti koukuttunu tohon Olipa kerran -sarjaan, se on niin söpö. :D No okei, toi ei kuulosta kauheen pahan monelta, mut ihan liikaa tulee kyl tapitettua liikkuvaa kuvaa. Ja leffat nyt vaan on ihania ja hyviä, näin suurimmaks osaks. (mistä tulikin mieleeni, et piti kirjottaa tänne juttua uusimmasta Bondista ja Woody Allenin Rooma-leffasta)

6.  Matkustelu ja sen suunnittelu

No tää on vissiin tullu täällä jo pari kertaa selväks. :D Paitsi et luonnollisesti tykkään ite matkustelemisesta, mä rakastan suunnittelua, ei herranjestas. Tykkään oikeesti miettii kaikkea, jopa kävelyreittejä valmiiks. Tää ei nyt tarkota, et ne ois lukkoonlyöty ja et saisin ahistuskohtauksia, jos mun suunnitelmia ei seurattais pilkuntarkkaan. Mä vaan tykkään suunnitella, koska silleen saan musta matkasta eniten irti. Tietty joku vois kysyy, et tarviiks suorittaa myös lomalla...

7. Nauraminen

Musta se olo, kun naurattaa ihan hallitsemattomasti eikä vaan oikeesti yksinkertaisesti pysty lopettamaan, on hurjan ihana. Ei muuta sanottavaa.

8. Arki

Mä joskus tästä puhuinki jo Kuopiotytöilleni, et mä oisin ihan valmis jo asettumaan arkeen. Saan itestänu eniten irti, ku mulla on suhttiukka aikataulu, ja mun pitää olla vähän menossa ja tekemässä koko ajan. Jos mulla on liian vähän tekemistä, niin mä laiskistun. Liiasta tekemisestä mä puolestani ahdistun, ja jätän tekemättä jotain pientä, mikä kasaantuu sit lopulta jättiläismäiseks. Mut suurimmaks osaks, mä haluisin jo olla elämässäni siinä vaiheessa et tietäisin koko ajan mitä tapahtuu. Haluisin jo vakiintuu.

9. Ruoka

Miks ruoka on niin hyvää. Ja kaunista ja ihanaa. Jos mä saisin päättää, mä kävisin joka viikko ulkona syömässä (harmi ettei täältä Kuopiosta ihan paikat siihen riittäis) ja söisin kaikkee erilaista ja kivaa. Just nyt mä haaveilen Klaus K:n brunssista, ravintola Postresin maistelumenusta sekä kaikista niistä ihanista New Yorkin herkuista, mitkä mua odottaa. Mums. <3 Musta on myös ihan mielettömän ihanaa tehdä ruokaa ite! Toivottavasti huomenna kerkeisin tekemään ihanaa porkkanasosekeittoa, mums.

10. Kauniit asiat

Ihan yleisesti. Kauniit auringonnousut ja laskut, kauniit maisemat ja kauniit rakennukset. Kauniit sisustusasiat ja astiat ja lasit. Kauniit kynttilät ja muutenkin kaunis valo. Kauniit kukat, varsinkin tuoreena. Kauniit vaatteet. Ja ehdottomasti ja eniten, kauniit hetket sisäisesti kauniiden ihmisten kanssa.

Tästä jäi nyt miljoona asiaa pois, kuten ensimmäiset lämpimät kesäyöt, asiakaspalvelu, koulu, hierojalla käynti, äidin kanssa juttelu (vielä näin oikein erikseen mainittuna), pitkään nukuttujen aamujen jälkeinen olotila, vadelmat, puhelin ja sitä kautta puhelut ihanien ihmisten kanssa, valmiiseen pyötään istuutuminen, yksityiskohdat... Miljoonamiljoona juttua, joista voisin vielä sanoa, ja hyvä niin!

Ihanaa viikkoa, ja tulkaa kaikki kuopiolaiset huomenna 19-22 Matkuksen kauppakeskukseen shoppailemaan, ja erityisesti tietysti Vero Modaan ja Jack and Jonesiin! Pus. <3

Ja kunpa lounaalla olisin syönyt jälkiruokaa

tänään saatiin lounaalla Fazerin kakkua jälkkäriks koululla, ihan muuten vaan! parasta <3

Laittakaa tämä vaikka taustalle soimaan kun lueskelette. En muuten Heli Kajosta oikein välitä, mut tää biisi jaksaa innostaakiinnostaa mua kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa oli oikein kunnon korvamatokin. :)

Vaikka kuinka mä yritin sanoa että elämässäni on positiivisia asioita, niin totuushan on se, että ne helposti unohtuu kun stressaa. Jo tuo maanantai meni vähän hupsusti vihaten Kuopiota, sadetta, pölyä, bussittomuutta ja ruuan tekemistä. Kuitenkin mikään ei kestä ikuisesti, ja pakkohan tuostakin oli lähteä nousuun.

En ole muistanu täällä varmaan mainitakaan, että tällä viikolla (tai no käytännössä viime viikolla) mä aloitin uudessa työpaikassa! Ihan supersiistiä. Saanen siis esitellä: Anita, VeroModa/Jack&Jones:n myyjä. Palaan siis "juurilleni" ja alan myymään vaatteita. Ihan mahtavaa oikeesti, tykkäsin tollasesta työstä jo Spirit Storen aikana, ja nyt oon kyllä taas innoissani. Rankkaahan toi tulee olemaan, sitä en kiellä, mutta näin aika kuluu nopeammin enkä mä voi jäädä möömöttämään kotona (koko maailman paras sana: möömöttää). Matkukseen aukeaa siis ensi viikon torstaina, 1.11 uusi ja upea myymälä (tai siis kaksi), sinne vaan kiertelemään kaikki kynnelle kykenevät. Muutenkin koko kauppakeskus näytti näin pikasilmäyksellä (ja remonttireiskojen peitossa) hiton hienolta, toivottavasti sellainen se on myös kun kaikki on valmista ja viimeisetkin teipit poistettu. Tällä viikolla ollaan muutamana päivänä laitettu liikettä kuntoon, hälytelty vaatteita ja putsattu puupöytiä (ei muuten oo helppoo hommaa!). Päivät on ollu pitkiä, mut onhan se siistiä nähdä, kun tyhjä liike pikku hiljaa täyttyy ja alkaa yhä enemmän ja enemmän näyttämään myymälältä, kun aiemmin se oli vain tyhjä paikka. Viime viikolla sen sijaan kävin harjottelemassa yhden vuoron verran Aapelin Verkku/Jäkkärissä, ja ensimmäisen totaalihukkaisen puolituntisen jälkeen se rutiini siihen hommaan tuli selkärangasta. Siistiä päästä jo ens viikolla kuitenkin tositoimiin!

Viikko meni muuten aika hiljaisissa merkeissä, mitä nyt fuksiemme järjestämissä Costajaisissa kävin "pyörähtämässä". Aika kirjaimellisesti, nimittäin nyt kävi silleen hupsusti että loppuillasta mä en pysyny pystyssä ja alkoholiannoksia tuli todellakin otettua enemmän kuin muutama. Tää ilta oli tosiaan taputeltu tähän kuntoon kyllä jo siinä vaiheessa, kun erään fuksin kanssa otin shottikisaa juoden kolme putkeen. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun mä tiskillä pohdin että otanko yhden vai kaksi Las Palmasia, ja päädyin ottamaan kolme. No hupsan. Bileet oli kuitenkin loistavat, ilta oli hauska, fuksit ovat mielettömiä ja minä kiitän mitä loistavimmista pippaloista. Oli kivaa! <3

Negauksen lisäksi viikko meni hiljaisissa merkeissä LYF:n välitentin vuoksi. Kunnolla aloin valitettavasti lukemaan vasta lauantaina (oma moka, kuka käski olla sika), ja aikamoiseksi paniikkilukemiseksihan se lopulta meni. Immuunipuolustus, hengitys ja veri jäivät melkein kokonaan lukematta (hupsansaa) ja lihaksetkin luin aika puolivillaisesti. Tentissä en siten varsinaisesti loistanut, mutta parasta toivoen. Kohtalaisetkin pisteet riittäisivät, sillä ei kauheesti kiinnostais tehdä lopussa koko aluetta. Välitenttihän on ihan "meitä" varten suunniteltu elämäämme helpottamaan. LYF:n kurssihan on iso kurssi, jossa luentoja on vissiin yhteensä sellaset 80 kappaletta ja kokonaisuudet helvetin laajat. Joten tuossa oli mahdollisuus tenttiä puolet nyt ja puolet myöhemmin, ja jos tulos ekasta välitentistä ei miellytä, niin saa tenttiä lopussa kokonaan.

Tällaista viime viikolla ja vähän tällä viikolla, eilen täällä pohjolan paikkeilla oli jo pienenpieni lumipeite kun aamulle heräsin, ja pakkastakin oli oikeesti jo muutamia asteita. Silti tämä tyttö pyöräili lauantai-aamun hieman kirpsakassa säässä salille capreissa. Joo-o, ei oo mulla kaikki ruuvit ihan tarpeeks kireellä, kas ku en sortseja laittanu...

Mitäs teiän viikkoon kuuluu? Ja oottaako kuopiolaiset Matkusta jo innolla? :D

kuvat we heart it ja googlen kuvahaku

Tio tusen meter upp i luften ser jag allt så klart

Phuh. Tässä sitä ollaan matkalla taas, tällä kertaa (ööö, aina?) välinä on Helsinki-Kuopio, ja junan lähtöaikana oli 6:06. Siis ihan oikeesti, onko ihmisen tarkoitus herätä noin aikasin. No ilmeisesti voi olla, jos ei ole nukkunutkaan...

Kuten varmaan kaikkien, myös mun äiti sanoi mulle kun olin pieni (ja ehkä vähän isompikin...) että huominen tulee nopeammin jos vaan menee nukkumaan aikasin. Siis miks ei sama voi toimia toisinpäin, eli jos et mene nukkumaan, niin aika kuluis hitaasti? Käytännössä viime yön typerät tunnit meni itkiessä kohtaloni kovuutta ja sitä, miten aina olen lähdössä kaikkialta enkä ikinä tulossa mihinkään.

No johan on perkele. Näin maanantai-aamun aikaisina tunteina, ja useamman kahvikupposen vahvistamana, mä olen täynnä taistelutahtoa. Niinkuin rakas äitikultani mua eilen muistutti, mua vain pari vuotta vanhempana hän muutti tuhansien kilometrien päähän omasta perheestään, jättäen sinne myös lapsensa, lähteäkseen tuntemattomaan maahan jonka kieltä ei puhunut, joutuen käytännössä opiskelemaan oman ammattinsa uusiksi. Joo-o, omat ongelmat tuntuu aina isommalta, mut jonkinnäköistä perspektiiviä luulis tosta saavan. Miten ton jälkeen kehtasin silti vesistellä koko yön (ja miten Y jaksoi sitä kuunnella) no, siihen en pysty vastaamaan, mutta uus päivä uudet kujeet. Hyvä hetki muistuttaa itselleen oman elämänsä loistavista jutuista.

Praha

1. Mä oon just palannu kivalta reissulta mummin kanssa (ja saanu sellasen kulttuuriähkyn ettei tosikaan, vaikkakin oikein hyvässä mielessä) ja seuraava mahtireissu on jo tiedossa.

Krakova

2. Mulla on kyllä mahtava koulu. Tällä viikolla saan harjoitella verinäytteen ottoa, saan harjoitella potilaskohtaamista näyttelijän kanssa, saan lukea tenttiin. Koska minä PÄÄSIN haluamaani kouluun, toisin kuin hemmetin monet muut.

Dubrovnik

3. Mulla on maailman mahtavimmat kaverit. Kuopiossa mua oottaa sellanen ryhmärämä naisia, että oksat pois, jotka halailee mut puhki, jos vain pyydän, ja jotka tekee siitä paikasta mulle kodin. Helsingissä mua oottaa toinen ryhmärämä ihania naisia, jotka päästää mut niille brunsseilemaan, hakee mulle takkeja kun pyydän ja osaa valita just sopivia päivämääriä illalliskutsuilleen.

4. Mun perhe on yhtenäinen ja vahva, mä olen pitkästä aikaa puheväleissä mun isän kanssa ja mun maailman paras äiti tukis mua vaikka matkalle kuuhun ja takaisin.

5. Ja ei todellakaan vähäisimpänä. Mun miekkonen, joka valvoo mun kanssa melkein läpi yön vaan koska mä en haluu et huominen tulee, joka vakuuttaa mulle että elämä jatkuu vaikka sen ei ees haluis jatkuvan ja jonka luokse on helppo palata vaikka ei nähtäis kahteen viikkoon.

Ljubljana

Eiköhän tässä oo jo aika kasa avaimia onneen. Parempaa viikkoa myös teille. <3

kuvituksena omia kuvia toissaiselta reissulta, eli reililtä <3

No school, no life! Or was it the other way around...

Toi ensimmäinen lause oli Prahassa isona plakaattina erään yliopiston edessä. Silloin olin tavallaan samaa mieltä, nyt olen ehkä vähän... eri mieltä. :D

No jospa sitä kertois vähän että mitäs kaikkea tässä elämässä on meneillään... Ja tällä tietty tarkoitan koulunkäyntiä (kröhöm) ja kursseja. Mulla oli jo etukäteen tiedossa että kakkosen syksy tulee olemaan iisi, paljon helpompi kuin fuksivuoden, mut jotenkin tuli silti yllätyksenä tää koulun vähyys. Tietysti tää ois nyt tarkoitettu siihen, että me ahkerat kakkospalleroiset luettaisiin aivot ruvella, tehtäis valmiiksi syväreitämme tai muulla tavoin osoittaisimme ahkeruutta. Nooooo... Not my style :D Tosin oon yrittäny vähän parantaa tapojani!

Meillä pyörii tällä hetkellä siis käytännössä kolme kurssia, ensimmäisenä kerrottakoon mielenkiintoisimmata eli Lääketieteellisestä YleisFysiologiasta. LYF aiheuttaa mulle kuitenkin jonkin sortin kakomisrefleksiä paristakin syystä. Ensinnäkin kurssi kestää ikuisuuden, lopputentti on vasta joulukuun alussa (herranjumala). Onneks väliin on kuitenkin tajuttu iskeä välitentti. Toinen syy on kurssin Galenosmuistuttavuus. Aktiopotentiaali, sydämen toimintakierto ja tehtävät, hermoston rakenne ja toiminta... Yök. Aiheena mielenkiintoisia joo, mutta heti tulee mieleen ne kaikki kaameet päivät, jolloin istuin milloin missäkin kirjastossa tankkaamassa noita asioita päähäni. Mielenkiintoisinta antia tällä kurssilla on ehdottomasi ollut kyllä harkat: tähän mennessä ollaan kuunneltu toisiltamme sydänäänet, katseltu istuma-asennon kuormittavuutta selälle EMG-harkassa ja otettu toisiltamme EKG:t (alla minun, todiste siitä etten ole sydämetön, hehhehheh luoja miten huono vitsi). Tulevaisuudessa päästään vielä ainakin ottamaan toisiltamme verinäytteitä!

Samaan aikaan meillä on tässä menossa YLeisPAtologiaa. YLPA muistuttaa mun silmiinkorviin liikaa histologiaa ollakseen oikeesti mielenkiintoista. Hirveet traumat keväältä. Just kun mä kuulin päässeeni marjapuurosta, niin jännästi asiaan palattiin nyt syksyllä. Kun keväällä opeteltiin tunnistamaan terveitä kudoksia, olis nyt tarkoitus tunnistaa sairastuneita kudoksia ja ilmeisestiehkä niiden sairauksia...? Näin hyvin oon messissä. :D Valitettavasti tää tuottaa päänvaivaa, koska en vieläkään tunnista kudoksia terveenä, puhumattakaan että se onnistuis sairaina :D tää kurssi on tosin jääny jotenkin LYF:n varjoon (kappas, eihän meillä oo ollu YLPAn luentoja yli kahteen viikkoon...) mut ei kyllä oo tähän mennessä vakuuttanut. Tosin musta paremmat luennoitsijat kuin histologiassa, tai jotenkin itselleni sopivammat.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on VPL. Mitäs tästä kurssista nyt sanois... Mulla oli alussa vähän valitettava asenneongelma tän kanssa. Ideana on siis harjoitella potilaskohtaamisia erilaisissa tilanteissa ensin kurssitoveriparin kanssa, ja myöhemmin näyttelijän kanssa. Tosin musta tää kurssi tulee vähän liian aikaisin. Kakkosella tähän asennoituu vielä vähän pilipalikurssina, kun potilaskohtaamiset tuntuvat olevan hämärässä tulevaisuudessa. Mä myös jotenkin kuvittelin kaikkivoipaisesti omaavani loistavat potilaankohtaamistaidot, eli musta tää harjoitus oli totaaliturha. Kunnes edellisessä harkassa tuli tilanne, jossa piti lääkärinä kysellä "raskaana olevalta potilaalta" hänen liiallisesta alkoholinkäytöstä. Itse seurasin sivusta kun kurssitoverit kävivät tilannetta läpi ja täytyy kyllä sanoa että hienosti hoitui homma kotiin. Musta ihan järkyttyvän vaikea tilanne, enkä oikein olisi tuossa osannut toimia. Tai että. Miten kysyä ja neuvoa nätisti, liikoja syyttelemättä ja samalla kuitenkin painokkaasti, onhan kyse sikiön terveydestä, ja tietysti myös äidin. En ehkä olekaan niin loistavan osaava tässä kuin aluksi ajattelin... Lääkärin kuitenkin tulee olla paljon muutakin kuin vaan ihmisläheinen ja sosiaalinen; lääkäri on tietysti asiakaspalvelija, mutta hänellä on myös aimoannos tietoa, jota potilaalla ei ole, ja hän on velvollinen huolehtimaan potilaan hyvinvoinnista. Toinen, luennolla käyty esimerkki, oli miten toimia tilanteessa jossa potilas on jo käytönnössä päättänyt oman diagnoosinsa ja "tietää jo hoitonsa". Nykyajan netti ja palvelut tarjoavat hurjasti tietoa, josta kuitenkin kaikki ei ensinnäkään ole oikein (Wikipedia ei tiiättekö aina kerro totuutta) ja toisekseen lääkäri näkee asiayhteydet eri tavalla kuin potilas ja netti - siihen hänet on  koulutettu. Magneetti- tai muu kuvaus ei ole ilmaista, ja esim. röntgenkuva lisää tarpeettomana turhaan säteilyannosta. Joten, miten toimia? No siihen tässä nyt avaimia haetaankin.

Phuh, lauantaina jätän kuitenkin kaiken tämän taakseni ja suuntaan moikkaamaan Iso-Britannian kuningatarta ja hänen pihvinsyöjiään, onhan tässä oltu koto-Suomen kamaralla jo melkein kuusi viikkoa. Aika paeta.

PS: edellisyönä en saanut unta ja pyörinhyörin sängyssä vaikka kuinka pitkään. Tuloksena Nelly.comista ostettu kaheksankympin mekko. Onneks sen jälkeen alkoi unettamaan.

PPS: Onks väärin ottaa Lontoon matkalle mukaan mun uus ja upea New Yorkin opas? :D

toisiksi viimeinen kuva googlen kuvahausta