Punajuuri-perunasosekeitto

Yleensä blogeihin laitetaan vaan kaikennäköisiä namskismumskis ruokia, ja sitten sitä kateellisena aattelee että vitsi kun koskaan ei onnistu mulla niinku noilla. No nyt kuulkaas, voin sanoa että teinpä aivan helevetin pahaa ruokaa eilen. :D Siis oikeesti, ihan järkyttävän makuista, enkä mä oikein tiiä missä tässä nyt meni pieleen. Mut jokin meni ja pahasti. Tai no, aika moni juttu tossa epäonnistu kyllä. :D

Tarkoituksena oli siis tehä punajuurisosekeittoa koska a) mä olin joskus ostanu Pirkan punajuuri-perunasosepötkylän, b) mulla oli kermaa joka oli menossa vanhaks, c) punajuuri on tosi hyvää, ja koska kaikki oli jo valmiiks sosetta, niin ei tarvinnu alkaa sotkea tehosekoittimen kanssa.

Noh, tuloksena oli aluks aivan järkyttävän makeeta ja epämiellyttävän koostumuksellista keittoa. No aattelin et tää kaipaa jonkinnäköistä happamuutta ja suolaisuutta. Kokeilin ihan kaikkee mahollista, aina sitruunamehuun asti. Se vaan pysy öklön makeena. Lopulta mä kyllästyin ja kaadoin joukkoon balsamicoa. :D

Juuh, no ei se maku sillä todellakaan parantunu. Tuloksena vieläkin ällöttävää vaaleanpunajuttukeittoa. Nyt mä taistelen mielihalua vastaan kaataa koko ällöttävän moskan pois (jotenki must tuntuu et tos lauseessa on jotain vikaa). Mut ruokaa ei sais heittää pois.

Älkää antako ulkonäön pettää. Se oli helvetin pahaa. Siltä varalta että haluutte yrittää tehä parempaa, tässä kuitenki resepti:

Punajuuri-perunasosekeitto:

1 tuubi punajuuri-perunasosetta (Pirkka

2,5 dl kermaa

vähän puristettua valkosipulia

vähän voita

suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Purista valkosipuli kattilaan (tässä vaiheessa mä poltin ne. eiku uudet perään). Töräytä perään tuubi (tässä vaiheessa mä leikkasin tän auki niin että puolet meni minne sattuu). Lisää kerma (käytin Mustapekkaa, vissiin ei ois kannattanu). Ja tässä vaiheessa laitoin sit menemään kaikkee mahollista.

Tehkää paremmin ja kertokaa et miten te sen teitte. :D

PS: Juuh, lensi viemäriin ja lohdutin itteäni Oton Karpalolonkerolla.

By the way, I made it through the day

Kaikki tietävät nää päivät (ja heti alkuun kuulostaa tyyliin menkoilta :D). Aamulla nukuin pommiin, vaikka poikaystävä on ostanut hienon herätyskellon. Tai noh, nukuin just niin pitkään, että ehtisin kouluun ajoissa jos kiirehtisin tositosi paljon. Mutta sit jäis Hesari lukematta. Ja aamiainen syömättä. Joten "aamuluennot" - skip. Once again. Tyhmätyhmätyhmä. Ulkona hiton harmaa sää, taivas riippuu just ja just talon yläpuolella, ja illalla kuulemma viel sataakin.

Aamiaisen tekoon. Eiliseltä jäänyt suodatinpussi menee rikki tiputtaen kaikki kahvipurut lattialle. Puuro räjähtää mikrossa. Hesari on repeytynyt, eikä siellä edes ole oikein mitään luettavaa. Sarjakuvatkin oli ihan tyhmiä, edes ikisuosikki Fingerpori ei hauskuta. Vilkasen kelloa, taas tulee kiire. Voi mömmö! Edessä vaatekriisi; oon pessy mun sortsit vahingossa liian korkeessa lämpötilassa ja ne on kivasti kutistunu, joten hirvee kiemurtelu et saisin ne päälleni. Tässä vaiheessa mä kiroilin ku merimies ja jopa tein kaikkien animaatioiden/komedioiden pyhän liikkeen, eli potkasin sängynkulmaa niin, et hetken luulin et mun varvas murtu. Mut hei, kiva päivä edessä!

Pääsen vihdoin ulos ovesta ja tajuu et mulla on noin 15 minuuttii aikaa 20 minuutin matkaan. Ehdin kävellä noin 100 metriä ku iPod ilmoittaa et aku lopa. Totta kai. Aikaa säästääkseni meen oikoreittiä. Mulla on mun uudet Converset, sellaiset matalat. Enkös mä siis luonnollisesti uppoa reiteen asti lumeen. Ja samalla ku mä yritän pyristellä sieltä pois niin mun toinenkin jalka uppoaa lumeen. Tässä vaiheessa mietin, et jos mä vaan jään makaamaan siihen, niin kauankohan joltain menis löytää mut ja jaksaisko se joku kantaa mut sit takas kotiin. :D Päätin kummiskin pyristellä itseni irti lumisesta loukosta (Helsingissä oli enää tositosi vähän lunta ku viime viikonloppuna olin siel, ja täällä niin paljon että siihen voi UPOTA) ja matkata kouluun. Jossa oli pahaa ruokaa. Tietty. Seuraavana oli supertylsä histologian luento. Aihe on mielenkiintoinen, mutta voi luoja ne luennot saa mut repimään mun hiuksia. Ja lukemaan H&M:n kuvastoa. Ja koristelemaan kalenteria.

Mulla on ollu viimeiset pari päivää vaihtelevasti kipee olo. Eilisen BodyAttackin aikana sykkeet oli ihan älyttömän korkealla tasolla, vaikka yritin tehdä rauhallisesti, joten päätin et tän päivän jumppa jää nyt kyllä väliin. Pohdin, et mitä muuta mä voisin tehdä. No hei, en vittu mitään pardon my french. Kuopio on totaalisen surkea paikka tekemisille, joihin ei liity urheilu tai kotona makaaminen. Ainakin tällaiselle mörrimöykylle. Ensin ajattelin mennä ihan vaan kävelemään, mutta toi harmaa, vettä tihuttava taivas vesitti mun suunnitelmat. Sit ajattelin mennä leffaan. No mutta, täällä Kuopiossahan on Finnkinon Star-elokuvateatteri. Jossa menee noin 5 elokuvaa. Joista kaksi on piirrettyjä, kahta en halua edes nähdä ja yhden oon luvannu käydä katsomassa kaverin kanssa Helsingissä. Oh well. Päätin siis mennä kotiin, hautautua kolmen peiton alle piiloon maailmaa, ja kuunnella surullista musiikkia. Kurkistan täältä aina välillä vain moikatekseni lempimiehiäni, eli Beniä ja Jerryä.

Voi onneksi tän päivän loppumiseen on enää 3,5 tuntia. Huomiseksi on luvassa kaikkea hauskaa, saanhan tuijottaa lähes neljä tuntia mikroskooppiin, oi jee! Ai niin, oon saanu muutaman viestin sähköpostiin että miks oon niin negatiivinen vaikka elän monen unelma-arkea. Haluan vakuuttaa, että ensinnäkin mä oon totaalisen epä-negatiivinen ihminen. Mutta kukaan ei voi aina olla täynnä auringonpaistetta, eikä kukaan voi aina syödä perhosia ja kakkia sateenkaaria. Mä voisin kirjottaa tänne, kuinka käyn jokaikisellä luennolla ja kuinka sen jälkeen viel aktiivisesti kotona opiskelen ja kuinka ihanaa tää onkaan. Mut musta on kivempi, niin teille lukijoille ku mulleki, olla vaan rehellinen. Huomenna on uus, toivottavasti parempi, päivä. :)

PS: Ainut positiivinen asia on Embryn läpipääsy suhteellisen hyvällä arvosanalla. :)

Paha mieli netistä ostettuna

Mä oon suhteellisen huono pitämään mun puolia. Y tuppaa sanomaan, että jos mä oisin puu, ja joku törmäis muhun, niin mä silti pyytäisin anteeksi. Tää ei tarkota, ettäkö mun yli vois kävellä ihan miten sattuu, mutta mun on esimerkiks vaikee sanoo kellekään ei, ja jos joku tekee mulle pientä vääryyttä, niin mä yleensä oon tullu siihen tulokseen, että pääsen helpommalla kun vaan hyväksyn kohtaloni.

parit superkivat kehykset kavereiksi jo olemassaoleville

sisällä olevat kuvat ostin Taikin joulumyyjäisistä toissajouluna

Tilasin helmikuun alussa Urban Outfittersilta paketin. Odotin sitä vaikka kuinka pitkään saapuvaksi, ja sitten huomasin linkin sähköpostissani, josta pystyi seuraamaan paketin kulkua. Huppista, se oli tullut Kuopioon 14. helmikuuta, ja nyt elettiin jo maaliskuun alkua. Mitään ilmoitusta asiasta ei ollut tullut. Yritin ottaa yhteyttä Urban Outfittersiin. Sieltä ei tullut mitään vastausta. Kävin postissa. He eivät tienneet mitään paketista. Sitten tajusin lähettää firmalle joka hoiti kuljetuksen sähköpostia. "Joo me ollaan lähetetty ne postin kautta, eli en tiiä miks sulle ei ole tullut postipakettia." Aha. Kävin uudelleen postissa, mutta ei ne vieläkään tienny mitään. Tässä vaiheessa mulla meni totaalisesti hermo ja nyt soitin kuljettaneelle firmalle, että MITEN voi olla, että ne ei tiedä mistään mitään. "No täällähän ne on koko ajan ollu, ja jos et tuu ylihuomiseen mennessä hakemaan, me lähetetään ne takaisin Englantiin." Aha taas. Eilen kävin paketin hakemassa, ja onneksi kaikki oli aikalailla sitä mitä haluttiin, vaikka kyllä vähän murisutti.

maailman paras ostos, maatuska-munakello!

no onhan se nyt pirun hieno! :D

Samaan aikaan helmikuussa tilasin myös seinätarran. Siitäkään ei ollut kuulunut mitään! Tiedustelin tätä samaan aikaan kun olin toista kertaa yhteydessä UO:ta kuljettavaan firmaan, ja olin aika hiilenä. Kun myös tässä tapauksessa minulle ilmoitettiin, että a) seinätarra oli lähetetty jo takaisin Saksaan b) jos haluan että se laitetaan uusiksi Suomeen pitäisi minun maksaa 20 euroa, mulla musteni silmissä. :D Miten voi tällä lailla kusettaa asiakasta?! Lähetin vastaussähköpostissani lyhyen ja ytimekkään viestin, jossa ilmoitin, että koska en ole saanut minkäännökäistä ilmoitusta heiltä tai DHL:ltä, jonka olisi pitänyt tarra toimittaa, en aio maksaa senttiäkään ja haluan että tarra toimitetaan minulle ovelle. Takaisin tuli anteeksipyytelevä viesti, jossa minulle luvattiin toimittaa tarra mahdollisimman nopeasti.

vuosipäivälahja Y:lle: maailman hienoin teeppari, myös sen mielestä!

Mä harvoin tilaan yhtään mitään netistä, koska nimenomaan tällaiset tapahtumat mua pelottaa; joku voi kusettaa, tuote voi hävitä, mennä rikki... Ja nyt kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin jotain tilaamaan, saan kaksi huonoa kokemusta kerralla. :D Jäänee siis viimeiseksi kerraksi ainakin ulkomaisten firmojen kanssa, möyh. Nyt vielä kun saan tuon allaolevan kuvan ripustettua seinälleni, niin sitten voin rauhassa hengähtää. :D

Tämän päivän valitukset tarjosi Urban Outfitters, dpd, k&l Wall Art ja DHL.

kuvat: memyselfandI ja Wall Art

The Haarukka

Haluan jakaa kanssanne tarinan. Teitä se ehkä naurattaa, niin muakin nyt. Tänään aiemmin ei naurattanu. Tämän tarinan keskiössä on haarukka.

Matkasin tänään Helsingistä takaisin Kuoppalaan. Olin siellä pikavisiitillä, kävin katsomassa KY:n speksin Luojan tähden, paetkaa (sallittakoon pikku mainostus myös kavereiden ainejärjestöjen hyväksi). Speksi itsessään oli musta ihan hyvä, tanssijoilta olisin kaivannut mielenkiintoisempia koreografioita ja näyttelijät olisivat voineet keksiä parempia omstartteja, ja Gloria paikkana ei ollut  mikään maailman paras. All in all, olin kyllä silti tyytyväinen. :) Samaan syssyyn haluan mainostaa KuoLO:n omaa speksiä: ID eli Sigmund Freudin viimeiset lipsahdukset (napsauttamalla pääsee suoraan speksin sivuille). Mitä pientä ennakkoa olen kavereilta, jotka ovat mukana prokkiksessa, kuullut, kyseessä on mitä loistavin esitys! Eikun lippuja ostamaan. ;D

Takaisin tarinaan. Juna-asemalla olin suhteellisen ajoissa, joten ajattelin, että käynpäs hakemassa mukaani herkullisen salaatin, jotta ei tarvitsisi pikkupennosiani käyttää junassa kolmioleipään (tähän väliin haluan huomauttaa, että junakahvion hinnat ovat hiuksianostattavia; kolmioleipä, joka on sivumennen sanoen sysipaska, maksaa samanverran kun hyvä salaatti Kotikonnusta, joka on sivumennen sanoen tosi kallis kauppa :D). Kaikessa kiireessä ja häslingissä multa jäi haarukat ja veitset siististi käärittynä lautasliinaan siihen tiskille. Ajattelin että ihan sama, otan sitten junasta haarukan. Osuin sellaiseen junaan, että matkassa oli kaksi vaihtoa, semiärsyttävää, mutta pysyypähän hereillä. Ensimmäisessä junassa ei ollut ravintolavaunua ollenkaan, vain kiertävä tarjoilukärry. Pyysin sieltä haarukkaa, jotta voisin syödä salaattini. Todella vihaisen/kännisen/aineissa-olevan oloinen mies ilmoitti, että hänellä ”Ei ole mitään mitä voisi syödä haarukalla, hence minulla ei ole haarukkaa, hence tiedätkö mihin voit salaattisi tunkea...” Istuin ja tuijotin monttu auki; mä en ole tottunut että mulle puhutaan tollaseen tapaan, varsinkin kun ottaa huomioon että tuokin on ASIAKASPALVELUAMMATTI! Siinä vaiheessa kun keksin muka-nasevan vastauksen ”No toi on kyllä todella epähygienistä”, mies oli jo kaukana tarjoilemassa muille junamatkustajille olutta ja punaviiniä. Ajattelin jälleen että ihan sama, söin päivällä ja jaksan kyllä odottaa seuraavaan junaan.

Vaihto Kouvolassa ja eikun Pikajunaan. Kyllä, siihen vanhanaikaiseen, jossa ei ole nettiä, ei esiintaitettavia pöytiä ja omaan makuuni penkit ovat helvetin epämukavia. Hetken lehtiä lueskeltuani päädyin siihen, että nyt on nälkä. Lähdin hakemaan ravintolavaunusta haarukkaa. Noh. Täti Tärkeilevä ilmoitti minulle tiskillä, että haarukka ja veitsi maksavat 20 senttiä kappale. Siis ekskusemuaa?! Ihan. Oikeasti. VR on musta käsittämättömän ylihintainen firma, joka kerta toisensa jälkeen onnistuu pettämään olemalla myöhässä/verkkokauppa kaatuneena/kuuluisa huonoista asiakaspalvelijoistaan. Mutta musta tää nousi kyllä ihan uusiin sfääreihin. Kiukkua puhisten kävelin takaisin laukulleni (ei tosiaankaan tullut mieleenikään ottaa lompakkoa mukaan) ja palasin takaisin. Vain huomatakseni että minulla on 10 senttiä käteistä. ”Haluaisin maksaa kortilla.” ”Ei käy.” Siinä se. Ei selityksiä, ei mitään. Yritin siinä sitten sanoa, että mulla ei ole Visa Electronia, vaan ihan normaali pankki-/luottokortti. ”Ei käy.” Argh, tiedättekö sen Little Britainin hahmon, joka ilmoittaa vaan kaikkeen että ”The computer says no.” Ei ollut kaukana, etten olisi ravistellut naista. Aivan tapahtumapaikan vieressä istuskeli monia ravintolavaunun asiakkaita, jotka selkeästi seurasivat kiinnostuneina keskusteluamme. Yksikään ei tarjoutunut antamaan mulle puuttuvaa 10 senttiä. En tarkoita että jonkun olisi ritarillisesti pitänyt pompata ylös ja sanoa että ah neito, ma sut pelastan. Mutta herran tähden, se on vaan 10 senttiä. Mun on vaikea uskoa, että niistä yli viidestä alle kymmenestä ihmisestä kellään ei ollut sen vertaa rahaa.

Mitä tekee tarinan tässä vaiheessa varsin raivokas päähenkilömme? Hän varastaa haarukan. Täti Tärkeilevä meni keräämään astioita pöytien puolelle, ja sillä aikaa mä nopsaan nappasin tämän tärkeän ruokailuvälineen, piilotin sen mun jakun sisätaskuun ja lähdin pikapikaa pois. Samalla ku mä söin salaattiani, olin supertyytyväinen itseeni. Mä nousin vastustamaan tätä kapitalismia, tätä vääryyttä ja ihmisten tärkeilevyyttä ja opiskelijoiden syrjintää. Barrikadeja kohti! Hihittelin siinä itsekseni ja kaivoin kännykän takin taskusta kertoakseni Y:lle suorituksestani. Samalla löysin sieltä 10 senttiä. Ne puuttuvat 10 senttiä.

Voi niitä tunnontuskia joita mä siinä vaiheessa kärsin. Mietin puolet loppumatkasta (ennen seuraavaa vaihtoa) että pitäiskö mun käydä tunnustamassa pahantekoni Täti Tärkeilevälle. Laitetaanko mut junan putkaan, vai heitetäänkö suoraan ulos. Mitä jos se olikin huomannu mun varastavan haarukan, ja konduktööri tulee kohta kyselemään sitä multa. Vielä viimeisinä hetkinä ennen junanvaihtoa mä olin kahdenvaiheilla että vienkö rahat vaan anonyymisti tiskille. Loppujen lopuksi päädyin siihen, että no en kyllä vie. Mua oltiin kohdeltu matkalla kahdesti todella töykeästi ja törkeästi, olkoon toi raha korvaus siitä.

Ja muuten, oli kyllä hemmetin hyvä salaatti!

Kuvat we heart it, googlen kuvahaku ja se hiton haarukka

Shoulda Woulda Coulda

Mitä pyörii lääkisopiskelijan päässä pari päivää ennen tenttiä? Yllä oleva lausahdus sopinee tilanteeseen aika hyvin. Tenttipaniikki on meille tuttu sairaus, vaikka muuten ensimmäiset kaksi vuotta me käsitelläänkin tervettä kroppaa, ennen kuin päästään kremppaan asti.

Ongelmanahan ei ole se, etten olisi aloittanut. Tai että olisin koko kurssin ajan vain lööbannut (krhm, LBK, krhm), mutta materiaalia vaan on HULLUNA. Kuvitelkaa, että opettelette uutta kieltä. Ja ennen kuin olette kielen oppinut, teidän pitäisi osata kyseisellä kielellä sellaiset tsubauttirallaa 1000 termiä. Ja termien lisäksi missä termi sijaitsee. Ja miltä se näyttää. Ja mihin se loppuu ja mistä se alkaa. Jännittävää. :D 

Siis mikä on ongelma. No jo edellisessä postauksessa puhuin, että täällä päässä ei todellakaan olla erityisen fiksuja (siis pois se harhaluulo, että vain FIKSUT ihmiset pääsisi joskus lääkikseen). Totuus on aivan muuta. Eli sen sijaan että olisin aloittanut  viikko alle viikko sitten kunnolla, olisi koko kurssi pitänyt hoitaa kunnialla kotiin. Siis kuulkaa oi arvon lukijat kun teen suuren lupauksen: EAN:n (ElinANatomian) kanssa en samaa mokaa tee, vaan olen ahkera kuin majava. Jotta tenttiä edeltävänä iltana olisi KERRANKIN sellainen fiilis, että kyllä se hyvin menee, sen sijaan että on sellainen fiilis, että toivottavasti se yksi kriittinen piste riittää siihen, että pääsisin läpi. :D

Huomenna on meillä Dentinan (eli hammaslääkisläisten) ja KuoLon (eli meidän oman ainejärjestön) järjestämät Halloween-sitsit. Oma asu on viimeiseen asti hieman auki (eli ei siis salaisuus, vaan en ole varma miksi pukeudun :D), mutta ideoita on heitelty. Sanotaanko näin, että iso nenäni tulee luultavasti sopimaan asuuni. Opiskelijan köyhyys ei ole salaisuus, joten yritän vaan olla hankkimatta yhtään mitään uutta. Lisäksi viikonloppuna on kuuluisa KuoLon Pseudosymposium, eli Tukholmaan käy tie (selittää kyllä miksi olen viime aikoina lukenut tällaisia postauksia paljon enemmän kuin oli tarkoitus :D). Lisää Tukholmavinkkejä saa laittaa! Nyt palaillaan vielä viimeisiksi hetkiksi lihasten insertioiden ja origoiden, articulatio genuksen ja coxaen, sekä membara perinein pariin. Jos ei mitään muuta, niin ainakin mä osaan liudan hienoja sanoja!

Pitäkää siis pollexit ja hallukset pystyssä ja digitukset ristissä huomenna kaikki!
kuvat: we heart it ja google