Tavallista sairautta

Mun vanhemmat (ja mummi, jonka lähes miellän toiseksi vanhemmakseni) aina naureskelee, että olen mätä. Tällä he tarkoittavat sairastelun määrää. Jotkut vitsit menee vähän ohi, kun ne joutuu kääntämään. Myönnettäköön, ettö viime aikoina tää sairastelun määrän meidän taloudessa on ollut hurja! Onkohan sanonta "suutarin lapsella ei ole kenkiä" vihdoinkin saanut minut kiinni... 

Karhunpoika sairastaa, Häntä hellikäämme

Mulla on kuudetta viikkoa yskä. Inhoittavaa. Matkallakin joutui välillä menemään ihan kippuraan yskimään, oli aika mielenkiintoista samalla yrittää kävellä koko päivän. Lisäksi yskä on vielä inhottavan limaista ja no, yksinkertaisesti ällöttävää. Mutta kaiken päälle olen saanut tähän suurkylkikivun. Koko tyhmä yskä on kärjistynyt siihen, että jokaikisenä hetkenä saa pelätä yskäisevänsä, koska kipu joka seuraa siitä on uskomaton. Kuin joku laittaisi puukkoa kyljestä läpi. Viime yönä täällä ukkosti ja heräsin uskomattomaan ryminään ulkona, ja koska pelkään ukkosta mielettömästi (vaikka se onkin Luontoäidin voimannäyttönä samalla myös uskomattoman hieno) jäykistyin ihan laudaksi. Valitettavasti tämä sai samalla kylkikivun siirtymään ihan uusii sfääreihin. 

Aikani kärsittyäni pääsin lääkäriin ja röntgeniin, missä kuvattiin poskiontelot ja keuhkot. Ja se oli JÄNNÄÄ! :D en oo ikinä ollut noissa röntgeneissä, vaikka muuten mua on kyllä kuvattu suunnasta jos toisestakin. varsinkin poskionteloiden kuvaus oli hassu; piti nojata leualla siihen levyyn (VIELÄ oikeat termit hakusessa) ja avata suu. Ja keuhkokuvassa piti vetää keuhkot täyteen ilmaa ja olla hengittämättä, ihan niin kuin Gallessa lukikin. Aikamoista. Keuhkot olivat puhtaat ja vain toisessa poskiontelossa jo ilmeisesti pois-menossa-oleva -tulehdus, joten eipä voi muuta kuin syödä kipulääkkeitä pieni hurraahuuto Buranalle ja muulle ibuprofeiiniperheelle ja toivoa että kaikki menisi nopeasti ohi.

Eilen kiusasin itseäni katsomalla mitä kaikkea kivaa Helsingissä tapahtuu tulevaisuudessa, niin kaveripiirissä kuin kaupungilla. Onneksi monet superhyperkivat tapahtumat ovat ihan lähitulevaisuudessa, ennen muuttoa.  Tulossa on muutama kahvitteluhetki sellaisten kavereiden luona, joiden uutta kotikoloa ei ole vielä tullut nähtyä. Mahdolliset luistelut Oulunkylässä hame päällä keskellä kesäsäätä. Ja paljon kotikulmista nauttimista kävelyn ja puistoilun merkeissä. Lisäksi Helsingissä on tulossa ihana Ravintolapäivä, joka keräsi viimeksi suuren suosion. Edellisen missasin pääsykokeen vuoksi, buu, mutta nyt pääsee osallistumaa (http://ravintolapaiva.com) Juuri ennen muuttoa on Kallion puistokirppis, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata jos vain on mahdollisuus! Kun ei ole pöytävuokraa, itse aion ainakin myydä kaiken niin halvalla kuin vain kehtaan (puhutaan muutamasta eurosta ja senteistä). Lisäksi on tietysti surullisenkuuluisa Taiteiden yö, tosin saa nähdä jääkö yö lyhyeksi kun seuraavana päivänä on MUUTTO! Toivottavasti viimeisinä päivinä Helsingissä meininki on tällainen.

-aurinkoisia ja kaverintäytteisiä päiviä, jolloin voi vain nauttia elämästä                             

-unettomia, auringonlaskuisia öitä, joiden ei ikinä haluaisi päättyvän      

-kaunista musiikkia, joka aaltoilee yli sellaisella voimalla, että lähes tuntee hukkuvansa

kuvat we heart it ja googlen kuvahaku

25 päivää jäljellä... mihin?

Otsikko tietysti viittaa koulun alkuun. Kyllä, olen nyt jo lääketieteen ylioppilas, ja voisin ehkä jopa kutsua itseäni lääketieteen opiskelijaksi (teenkin niin aina silloin tällöin, hihi), mutta en silti osaa yhtään kuvitella miltä koulun alku tuntuu oikeastioikeastiOIKEASTI. Se kun astuu Snelmannian (?) ovista sisään toivottavasti ajoissa, ensimmäisen koulupäivän vaatteet päällä (jos joku väittää ettei ekana päivänä tarvitse olla ensimmäisen koulupäivän vaatteet päällä, niin noh, se valehtelee) ja istuu alas auditorioon numero X ja kuuntelee ensimmäistä luentoaan.

Monet mun kaveri on kerta toisensa jälkeen sanonut et "SINÄ pääsit lääkikseen ja aloitat opiskelut, no miltä nyt tuntuu?" Onko normaalia jos ei osaa sanoa mitään tuohon. Tällä hetkellä elän niin tässä hetkessä mikä on käsillä, etten usko koskaan eläneeni samalla tavalla. Kun tulevasta ei tavallaan tiedä vielä mitään, ei sitä pysty suunittelemaankaan, ja tällöin tuntuu kyllä hieman siltä että on hukassa. Normaalisti mun kalenteri on täynnä kaiken maailman kissanristiäisiä ynnä muita tapahtumia, nyt en osaa edes sanoa olenko ensimmäisen "opiskelijaviikonloppuni" Helsingissä vai Kuopiossa.



Tiedän kyllä ainakin yhden syyn (tosin tämä yksi syy sisältää miljoona syytä) miksi en ajattele pidemmälle. Jos ajattelen pidemmälle, ajattelen eroa kaikesta tutusta ja rakkaasta. Ystävistä. Y:stä. Vanhemmista. Helsingistä. Metrosta. Omista kotikulmista. Kaikki se eroaminen tuntuu ihan käsittämättömän raskaalta. Ymmärrän kyllä ettei tässä ole kyse hyvästeistä vaan näkemisiin -sanomisista, mutta ottaen huomioon, ettei ikinä aiemmin ole ollut tarvetta sanoa edes näkemiin, tuntuu vaikealta kuvitella hetkeä. Tuntuuko se samalta kun silloin, kuin lähetin rakkaan ystäväni au pairiksi Englantiin? Vai tuntuuko se samalta kun lähetin toisen rakkaan ystäväni pitkälle matkalle Aasiaan? En tiedä. Pian saan ottaa selvää asiasta. Puhumattakaan muutosta. Hyi. Vihaan muuttamista, ja nyt muutetaankin piiiiiiitkälle, ei saman kadun varrelle kuten viimeksi.

Tunnelmat ovat iloisenkatkerat. Olen saavuttanut monen vuoden yrittämisen jälkeen mitä haluan, mutta samalla joudun lähtemään meren taakse kalaan. Siltä se tuntuu. Toivottavasti kukaan ei nyt luule, ettenkö olisi suunnattoman onnellinen myös opiskelupaikastani, koska sitä kyllä olen. Oheisasiat vaan ovat ihan mömmöö.

Nöyrin toive lähtee nyt teille, lukija(t), jos teitä on, varsinkin Kuopion lääketieteellisen opiskelijat/aloittavat. Mitä tunteita te läpikäytte koulun alun lähestyessä? Muuttaessa? Ja te jotka olette tulevia vanhempia opiskelijatovereita, kertokaa, mitä tapahtuu koulun alkaessa.

Matkoilla ja lomilla

Blogihiljaisuudelle (vaikka enhän tiedä lukeeko tätä kukaan muu kuin minä ja avokki Y) on syynsä. Kaksi viime viikkoa olin matkoilla, ensin viikon Berliinissä ja sitten viikon Pariisissa. Berliini oli molemmille uusi kokemus, kun taas Pariisissa olin kolmatta kertaa, Y ensimmäistä. Kokonaisuutena matkasta on yli 850 kuvaa, joita en tietystikään kaikkia aio tähän ladata, muutaman voisin ehkä laittaa selailun ja muokkailun jälkeen. "Parilla lauseella ja lyhyesti" vois kuvailla tässä hotelleja.

Meillä (mulla) on aina matkoilla ollut hotellia valittaessa pari kriteeriä: hotellin pitää sijaita maksimissaan 10 minuutin kävelymatkan päässä (löntystelykävely) metroasemasta ja hyvällä alueella; en halua IKINÄ joutua matkalle pelkäämään kun olen kävelemässä takaisin, oli kello mitä hyvänsä. Lisäksi huone saa olla pieni, koska eihän me siellä kuitenkaan kauheasti hengata. Tärkeä asia molemmille on myös vessa- ja suihkutilat. Yleensä, kuten nytkin, www.tripadvisor.com on loistava apukeino hotellia etsittäessä. Olen viimeisen noin viiden vuoden ajan matkustellut itsekseni (tai siis aina jonkun kanssa, mutta en äidin valvovan silmän alla :D) ja suurin osa hotelleista on löytynyt ton kautta, ellei sitten kavereiden suositusten kautta.

Bradenburgin portti tuli kanssa nähtyä, eiköhän siitä Berliini tunneta. :D

Berliinissä hotelli oli Mark Apart Hotel www.markaparthotel.com, joka oli musta todella hyvä! Hotelli sijaitsi mukavalla alueella Länsi-Berliinissä, Charlottenburgin alueella. Kävelyä lähimmälle metroasemalle, Uhlandstraßelle, oli alle 5 minuutin kävelymatka ja kadulla oli paljon paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita, joissa sitten käytiin illalla syömässä. Lisäksi aivan lähellä oli Zoologischer Garten, joka oli monen metrolinjan solmukohta. Aivan vieressä oli myös Kurfürstendamm, joka on yksi pääshoppailukadusta (sitä tuli muutama kerta ravattua ees taas). Hotelli itsessään oli omasta mielestäni tosi hyvä, huoneet oli vissiin rempattu ihan vähän aikaa sitten, koska ainakin meidän huone oli ihan uutukainen! Huone oli pieni, mutta kuten yllä sanottu, eihän sillä oikeasti ole mitään väliä. :)) Lisäksi, ja näin tulevana opiskelijana (henkiset tuuletukset, wuhuuuu!) tärkeä asia oli hinta. Kuudelta yöllä kahden hengen huoneesta 259 euroa, eli oikeasti todella vähän! Ihan loistava homma siis. Kiitos kaverille suosituksesta, sen perusteella valittiin hotelli.

Tällä alueella me asuttiin, ihan ei näkynyt ikkunasta ihana valkoinen kirkko.

Pariisissa hotelli oli My Hotel In France: Montmartre. http://www.myhotelinfrance-montmartre.com/index-en.php Alueena Montmartre on ihanaa, eläväistä ja upeaa aluetta, täynnä taitelojoita (vieläkin). Hotelli oli Rue des Abesses:lla, ihan Abessesin metroaseman vieressä, joka on kuuluisa art nouveua -tyylinen metroasema. Itse hotelli puolestaan... No. Lähes aina nettisivut näyttävät yhtä ja totuus on toinen, mutta tällä kertaa ero oli todella iso. Y:n sanoin "Tämähän on pieni ja intiimi..." Lisäksi suihkussa ja vessoissa oli todella paljon toivomisen varaa, suihkun alla oleva laatoitettu osa oli rikki niin, että se oli vaan ammottava aukko. Hyvin ranskalaiseen tyyliin suihkusta tuleva vesi oli joko todella kylmää tai todella kuumaa, ei mitään väliltä. :D Huone oli muutenkin aika nuhjuinen ja vähän sotkuinen, mutta kyllä siinä kesti nukkua. Inhaa oli huoneen hinta. Vaikka Pariisi on todella kallis kaupunki , varsinkin Berliiniin verrattuna, oli silti vähän järkyttävää maksaa lähes 500 euroa hotellista, joka oli huomattavasti huonompi kuin Berliinissä. Lisäksi hotellista jäi jotenkin huono maku suuhun. Check outin aikana kävi ilmi että hotellihuone ei ollut maksettu (vaikka olin niin luullut, eli siis tietysti oma moka) ja aluksi pyysivät huoneesta 590. Onneksi olin tulostanu varauslapun, jossa luki oikea hinta ja sanoin selkeästi, että enempää en maksa. Onneksi asia selvisi sitten nopeasti.

Sellaista :) ensi kerralla sitten toivottavasti matkasta ja matkakuvia.