Tio tusen meter upp i luften ser jag allt så klart

Phuh. Tässä sitä ollaan matkalla taas, tällä kertaa (ööö, aina?) välinä on Helsinki-Kuopio, ja junan lähtöaikana oli 6:06. Siis ihan oikeesti, onko ihmisen tarkoitus herätä noin aikasin. No ilmeisesti voi olla, jos ei ole nukkunutkaan...

Kuten varmaan kaikkien, myös mun äiti sanoi mulle kun olin pieni (ja ehkä vähän isompikin...) että huominen tulee nopeammin jos vaan menee nukkumaan aikasin. Siis miks ei sama voi toimia toisinpäin, eli jos et mene nukkumaan, niin aika kuluis hitaasti? Käytännössä viime yön typerät tunnit meni itkiessä kohtaloni kovuutta ja sitä, miten aina olen lähdössä kaikkialta enkä ikinä tulossa mihinkään.

No johan on perkele. Näin maanantai-aamun aikaisina tunteina, ja useamman kahvikupposen vahvistamana, mä olen täynnä taistelutahtoa. Niinkuin rakas äitikultani mua eilen muistutti, mua vain pari vuotta vanhempana hän muutti tuhansien kilometrien päähän omasta perheestään, jättäen sinne myös lapsensa, lähteäkseen tuntemattomaan maahan jonka kieltä ei puhunut, joutuen käytännössä opiskelemaan oman ammattinsa uusiksi. Joo-o, omat ongelmat tuntuu aina isommalta, mut jonkinnäköistä perspektiiviä luulis tosta saavan. Miten ton jälkeen kehtasin silti vesistellä koko yön (ja miten Y jaksoi sitä kuunnella) no, siihen en pysty vastaamaan, mutta uus päivä uudet kujeet. Hyvä hetki muistuttaa itselleen oman elämänsä loistavista jutuista.

Praha

1. Mä oon just palannu kivalta reissulta mummin kanssa (ja saanu sellasen kulttuuriähkyn ettei tosikaan, vaikkakin oikein hyvässä mielessä) ja seuraava mahtireissu on jo tiedossa.

Krakova

2. Mulla on kyllä mahtava koulu. Tällä viikolla saan harjoitella verinäytteen ottoa, saan harjoitella potilaskohtaamista näyttelijän kanssa, saan lukea tenttiin. Koska minä PÄÄSIN haluamaani kouluun, toisin kuin hemmetin monet muut.

Dubrovnik

3. Mulla on maailman mahtavimmat kaverit. Kuopiossa mua oottaa sellanen ryhmärämä naisia, että oksat pois, jotka halailee mut puhki, jos vain pyydän, ja jotka tekee siitä paikasta mulle kodin. Helsingissä mua oottaa toinen ryhmärämä ihania naisia, jotka päästää mut niille brunsseilemaan, hakee mulle takkeja kun pyydän ja osaa valita just sopivia päivämääriä illalliskutsuilleen.

4. Mun perhe on yhtenäinen ja vahva, mä olen pitkästä aikaa puheväleissä mun isän kanssa ja mun maailman paras äiti tukis mua vaikka matkalle kuuhun ja takaisin.

5. Ja ei todellakaan vähäisimpänä. Mun miekkonen, joka valvoo mun kanssa melkein läpi yön vaan koska mä en haluu et huominen tulee, joka vakuuttaa mulle että elämä jatkuu vaikka sen ei ees haluis jatkuvan ja jonka luokse on helppo palata vaikka ei nähtäis kahteen viikkoon.

Ljubljana

Eiköhän tässä oo jo aika kasa avaimia onneen. Parempaa viikkoa myös teille. <3

kuvituksena omia kuvia toissaiselta reissulta, eli reililtä <3