21. marraskuuta 2012

Talking seems so overrated

Huhheijaa ja hellät tunteet. Paitsi että täällä ollaan ihan kirjaimellisesti lihakset hellinä, musta myös tuntuu että mun aivot on suhteellisen hellinä. Viime viikolla taakse jäänyt YLPAn tentti jätti sellaisen jäljen mun aivoihin, ettei hetkeen tarvi taas päällään ajatella. Thank god seuraavan kerran mikroskopoidaan vasta joskus ensi vuonna ELPAn (ELinPAtologian) merkeissä. Saanpahan olla päänsäryttömänä hetken, mikroskooppiin tuijottelu kun tuntuu aiheuttavan mulle poikkeuksetta voimakasta ohimontykytystä.


Viime viikon tiistain 10-19 pituisen päivän aikana tuli useammankin kerran ajateltua että "Mihin minä näitä tarvitsen?" Patologia musta ei tule, se jos jokin on varmaa (se, ja se että psykologia musta ei myöskään tule), niin kyllähän sitä sitten miettii, että a) katsonko mä enää ikinä näitä marjapuuroja b) jos katsonkin joskus 10 vuoden päästä, niin muistanko mä muka oikeesti jotain tästä.

Tentti meni miten meni, omasta mielestäni tunnistin kolme kuvaa oikeaksi, yhden vääräksi (älä ikinä vaihda ensimmäistä vastausta joksikin muuksi). Pläääääh.  Toinen esseistä meni ihan hyvin, toinen meni ihan päin helvettiä, ja väittämät meni silleen fiftysixty. All in all, just another brick in the wall. No, herranhuomaan ja toivottavasti emme enää tapaa patologian kanssa.

Viime viikolla tein myös parin päivän verran töitä, ja lähdin sitten Helsinkiin kohti terveyskeskuspäiviä. Sain tänäkin vuonna nauttia Itä-Helsingissä sijaitsevan terveyskeskuksen hellästä huomasta, ja olipa kyllä oikeasti hyödylliset ja paljon antaneet päivät. Muutenkin oli hurjana kaikkea ihanaa tekemistä, tämänkin postauksen kuvitukset ovat erityisen ihana kaverin järjestämiltä illalliskutsuilta... Ei varmasti kyllä ollut samantasosia sapuskoja ku toi mun sosekeitto, vieläki naurattaa. :D Lisäksi kävin myös pistäytymässä Stadin yössä (kun mä kuulemma käyn niiiiiin harvoin ulkona siellä), söin niin paljon kaikkea hyvää että nyt farkut kiristää, näin perhettä paljon, ja vietin muutenkin hyvän miniloman <3 Olipa vaikea palata taas "uudelleen" maanantaihin tänään... :D

Hyvää lyhentynyttä loppuviikkoa kaikille, mä palailen vielä ainakin ravintolapostauksen verran :))

4 kommenttia:

  1. mä haluun noit kuviiiii!

    -pablo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pauli ystäväiseni, saat kuvia. <3 Mäki haluun sun footot. :))

      Poista
  2. Oii ihana kattaus, vaikka tossa yhessä kuvassa huomio kiinnittykin tohon Tikru-lasiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen kaksosen lasi, sit vaan arvaamaan kumman. ;D

      Poista