On sunnuntaiaamu, ulkona on kirjaimellisesti harmaata kun koko maailma on sumun peitossa, ja mä makaan sohvalla glögimuki kädessä
(ketä kiinnostaa että on aamu), syön muffinssitaikinaa suoraan kulhosta ja katon miljoonaan kertaan nähtyjä Frendien jaksoja. Nää on kaikki asioit, mitä voisin tehdä Y:n kanssa, mut tänä sunnuntaina mä aikalailla nautin siitä, et saan tehä näitä asioita yksin.
Multa usein kysytään jo valmiiks sellasella säälivällä äänellä,
"No miten teillä menee?" Ihan hyvin vaan, kiitos kysymästä.
Rankinta kaikesta on ehdottomasti se, ettei pääse jakamaan toisen kanssa perusarkea. Se, että kun mä tulen pitkän päivän jälkeen kotiin, mua oottaa täällä tyhjä
(ja suhteellisen kylmä) koti. Se, että mä en voi kattoo kauhuleffoja
(koska en yksinkertaisesti vaan uskalla katsoa niitä yksin). Se, että kun mä kokkaan, mä kokkaan vaan yhdelle, joten tuloksena on se, etten kokkaa
(tylsää). Se, että kun telkkarista tulee se koirien tekohammasmainos, mä nauran sille yksin. Ja luonnollisesti se, että nukkuu yksin, se on kyl kaikkein pahinta. Mutta härreguud, tätä paskaa on jo suoritettu neljäsosa! Siis ihan tosissaan, NEL-JÄS-OSA!
Mikä on sitten kivaa? Se hopeakehys jokaisella pilvellä. Musta on kiva et mun ei tarvi selitellä mun menoja, vaan saan lähtee kaheksalta aamulla
(juuuuuu, en ikinä lähe kaheksalta aamulla) ja tulla 12 tunnin päästä takaisin kotiin, eikä mun tarvi soittaa siinä välissä kellekään, että hani en tuukaan tässä välissä syömään niinku aamulla sanoin. Jälleennäkeminen viikon erossa olon jälkeen on kans aika mukavaa. Mä haluisin laittaa tähän, että onhan se kivaa kun molemmat kehittyy ihmisinä, mut musta kyllä kovasti tuntuu vaan siltä, että mä oon taantunu ja Y kehittyny. :D
 |
| koko maailmankaikkeuden paras kuva! :D |
Musta on mielettömän ihanaa, miten mun lääkiskaverit on ottanu Y:n vastaan. Se ei välttämättä oo mikään supliikkimies, mut täällä se on viihtyny aika hyvin ja tulipa raukka ihan meiän Pseudollekin asti. :D Meiän parisuhde on kestäny kohta jo puol vuosikymmentä, ja eiköhän se jaksa viel toisen puolikkaan. Sitten lääkis on paketissa, ja joko toi tyyppi tulee insineröimään tänne
(not gonna happen) tai sit mä lähen lääkislöimään pääkaupunkiseudulle
(todellaki!). Sitä odotellessa, keskityn vaan siihen hopeareunukseen ja siihen hetkeen kun mä astun junasta ulos ja Y oottelee mua siin edessä. <3
tykkään sust tosi paljon. <3
kuvat we heart it
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti