Ensin hausta. Kuten voi käydä täältä lukemassa alkaen sivulta 126, painotetaan Kuopiossa YO-pisteitä suht paljon. Yhteensä pisteitä voi saada 84, tämän taulukon avulla ne lasketaan. Ällärivi ei siis ole pakollinen (vaikkakin tietty suositeltava :D), itselläni ylppäreiden keskiarvosanaksi taisi muodostua E, omat laudaturini kirjoitin tosin kielistä. :D Hakiessani tänne viime keväänä sain lähtöpisteitä 72/84, ja yhteispistekiintiössä mut tänne sisään otettiin. Kyseisessä kiintiössä otetaan sisään 60% hakijoista, vain 40% pääsee siis pelkällä pääsykokeella. Haluankin painottaa teille ylppäreitänne nyt kirjoittaville, että kyllä, se on vain yksi koe eikä kukaan tulevaisuudessa tule niitä teiltä kyselemään. Mutta samaan aikaan kyllä ne kannattaa hoitaa kunnialla kotiin tätä yhtä kertaa varten, se helpottaa hakua jonkin verran. Jos YO:t meni kuitenkin penkin alle, se ei tarkoita että kannattaa heittää toivon kirves kaivoon. Sinä voi olla yksi niistä 40%, jotka otetaan siinä pääsykoekiintiössä. :)
Mitä tulee Kuopion helppouteen, se on kyllä ihan faktaa. Miksi? Hakijamäärät versus sisäänotetut. Virallisesti Kuopioon otetaan 132, tänä vuonna meitä vissiin aloitti 138 (tietty muutama tuli intistä, muutama mammalomalta ymsyms), hakijoita 2011 oli 945 ja kokeessa käyneitä 746. Se on 17,7 % todennäköisyys päästä sisään verrattuna esim. Helsingin 9,7 % todennäköisyyteen. Oma teoriani on, että tänä vuonna pääsykokeen uudistuttua hakijoita tulee olemaan HUOMATTAVASTI enemmän. Abien on helpompi hakea, kun Gallemörkö ei enää kummittele. Teekkareiden on helpompi hakea, kun bilsaa on luettavana vain 5 kurssin verran. Nyt on myös helpompi eri lähtökohdista olevien tyyppien lähteä "vain koittamaan". Plus päälle kaikki vanhat hakijat. Huhu, jonka mukaan Kuopiossa on tarkemmat tarkastajat (ja sen vuoksi myös matalemmat pisterajat) tuli osittain kumottua, kun erään tarkastajan kanssa juttelin. Hän tosin myönsi, että täällä ollaan monien asioiden kanssa pikkutarkkoja, mutta huomautti, että niin sen pitäisi olla kaikkialla. Saman ohjeen mukaan kaikkialla tarkastetaan.
Millainen paikka Kuopio sitten on opiskella? No kiva. :) Täällä ei ole paljon arvosteltua PBL-opiskelumallia (tosin allekirjoittaneelle se sopisi oikein hyvin) vaan hyvin perinteiset massaluennot. Meillähän ei ole vielä ollut muuta käytännön opiskelua kuin dissektiot. Iso juttu kuitenkin on, että lääkkä kaikki pääsevät (joutuvat) dissekoimaan. Joka kerta. Asia ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Helsingissä kurssin sisäänottomäärä on superpieni, ja muut seuraavat vierestä. Oulussa kurssi on vapaaehtoinen ja myös pieni, eli vierestäkään ei seuraamaan pääse kuin osa, vaihtoehtona on sitten dissekoida possua, joka kuitenkin on vähän eri juttu. Tampereen ja Turun tilanteista en tiedä, joka viisaampi voisi tietonsa jakaa jos sellaista on. Ylipäätänsäkin oma mielipiteeni on, että opetus on mielenkiintoista ja innostavaa, jos vaan itse on messissä. Tietyissä kursseissa en itse ainakaan ollut, LBK1 kröhöm ja FLO kröhöm. Opettajat jaksaa innostaa ja innostua omasta aineestaan, mikä on musta äärimmäisen tärkeää. Yhden syksyn kemman laitoksella vietettyäni sain todella elävästi kokea mitä tarkoittaa, kun opettajaakaan ei kiinnosta. Opetus on muuallakin arvostettua ja käytännönläheistä. Typerät teoriat hiuksista helvettiin, mutta sanotaan, että Kuopiosta valmistuu parhaat kliiniset lääkärit... ;) Tiedä häntä. Omia opintoja voi lisäksi painottaa linjavalintojen mukaisesti, vaihtoehtoina Public Healt Program, tutkijalinja, kliinisteoreettinen ja kliininen linja. Meistä opiskelijoista myös pidetään hurjan hyvää huolta, ensimmäisenä päivänä sain eteeni lukujärjestyksen koko vuodeksi ja meidän HOPS-ohjaaja jatkuvasti muistuttelee meitä olemassaolostaan. :D Täällä on todella vaikeaa tippua kelkasta!
Omana positiivisena asiana voisin mainita myös koulukaverit. Tänne tulee ihmisiä ympäri Suomen, suurin osa muuttaa Kuopioon max. kuukautta ennen opiskelujen alkua. Lähes kaikki ovat "yksin", joten tilaisuus saada kavereita on mieletön. Porukkaa on paljon, ikähaitari iso. Todennäköisyys löytää ainakin yksi samanhenkinen tyyppi on iso. :) Yhtään mustamaalaamatta, olen kuullut asian olevan varsin toisin Helsingissä. Itsekin voisin kuvitella, että jos sinne oisin päässyt, niin varmasti olisin ystävystynyt, mutta eri tavalla, kun niitä kavereita on muutenkin siellä. :D Tietysti kaikki on kiinni itsestä ja omasta asenteesta!
Kuopio asuinpaikkana... Faktahan on se, että Kuopio on suhteellisen vähälukuinen kaupunki (noin 100 000) ja mukavuudet sen mukaiset. Kyllä täältä löytyy ne samat rättikaupat kuin muualtakin, kahviloita ja ravintoloita ja baarejakin on. Valinnanvara vaan on pienempi. ja vaikka valitankin aina bussien puutetta, niin pyörällä pääsee kaikkialle (talveen nää on tottunu HIEMAN eri tavalla ku Helsinki. Täällä aurataan ja hiekoitetaan melkein saman tien) tai sitten voit kävellä. Välimatkat ei oo pitkät, ja puolessa tunnissa olet jo perillä. Kunhan huolehtii siitä, että asuu omia tarpeitaan vastaavalla paikalla, on elämäkin lepposampaa. :) Negatiivisina puolina voisin mainita niiden rättikauppojen, tai no osan niistä, aikaisen sulkeutumisen, joidenkin erikoiskauppojen vähyys/puute täällä (Yritä ite löytää täydellistä lampaanjauhelihaa kreikkalaisiin lihapulliin. Ai sitä olikin siellä YHDESSÄ kaupassa. Jeps) ja hiton kovat vuokrat. Täällä jos missä on ymmärretty kysynnän ja tarjonnan laki: se ei oo tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Asuntoja on vähän, ne on opiskelijabudjetille liian kalliita, kaukana yliopistosta ja keskustasta tai kamalassa kunnossa. Asunnonostajalle taas päänvaivaa tuottaa se, että nää kaikki näyttäis menevän samaan aikaan putkiremppaan! Kannattaa vissiin valmistuu LVI-insinööriks tai putkimieheks. :D Tietysti, niinkuin kaikkialta, joitain helmiä löytyy, mut siinä saa olla mukana myös vähän tuuria.
Kaiken tämän saarnan jälkeen kommenttia omasta viihtyvyydestäni. Valitettavasti itse en viihdy täällä niin hyvin kuin olin toivonut/toivoisin. Kaipuu Helsinkiin on kova monestakin syystä. Y niistä ehdottomasti suurin. Mulle ei oo helppo ajatus, että asuttais seuraavat viis ja puol vuotta erillään. Siinä meni suunnitelma jos toinenkin uusiks. Naimisiinmeno ja lapsien saaminen nuorena... Jos mä valmistun aikataulussa, oisin 28 kun koulu loppuu. En siis omiin silmiini mikään nuori. Asuminen yhdessä, ehkä asunnon osto. Mitä mä teen asunnolla, joka on 400 km päässä musta? No en niin mitään.
Mun kaverit Helsingissä on mulle äärettömän tärkeitä. Ne tietää kuka mä oon ja mistä mä tuun. Osa on tuntenu mut yli 13 vuotta. Niiden seurassa mun ei tarvitse sanoa sanaakaan, ja silti ne tietää mitä mä yritän sanoa. Joka kerta kun siellä kokoonnutaan yhteen ilman mua, harmittelen asiaa 400 km päässä.
Mun perhe. Meiän perheen naiset pitää yhtä äärettömän tiukasti ja ollaan myös todella läheisiä. Kun mä olin töissä samassa kauppakeskuksessa, missä mun äiti kävi jumpassa, se tuli moikkaamaan mua aina. Nyt puhutaan siis 3-5 kertaa viikossa, se lähenteli jo häirinnän rajaa. :D Me tehtiin jatkuvasti juttuja yhessä, käytiin ruokakursseilla yhessä, matkustetaan yhessä. Mun äiti on mun kallio. Ja vaikka me otetaan usein yhteen mun mummin kanssa hyvin tuliherkkien luonteidemme vuoksi, kaikki ylläolevat asiat voin sanoa myös siitä. Siskosta mun ei varmaan tarvitse edes sanoa mitään. Mutta kun sillä on esitys, jota en pääse katsomaan koska oon 400 km päässä, mua ärsyttää ja suututtaa joka kerta, koska se on pieni vaan hetken.
Puhumattakaan itse Helsingistä. Helsinki vaan on mun koti. Mä tykkään kaikista mutrunaamaisista kanssahelsinkiläisitä, mä tykkään matkustaa metrolla, bussilla ja ratikalla ja katella maisemia. Mä tykkään niistä spurguista, jotka moikkaili mua mun työmatkalla. Mä tykkään siitä et siellä tapahtuu aina jotain. Mulle tulee Hesari joka päivä, ja viimeks tänään mua harmitti et oon 400 km päässä, kun viikonloppuna on matkamessut. Joissa olis kiva käydä äidin tai Y:n kanssa, ja mennä sitten leffaan/sushille ja illalla Kutoselle tai Siltaseen bailaamaan.
Miks mä en sit hakenu/hae Helsinkiin? No en hakenu koska mulle riitti. En päässy sisään vaikka kuinka yritin, ja oli aika näyttää kaikki kortit. Koska mulle oli tärkeintä päästä opiskelemaan. Ja nyt, kun mä luen yliopiston kirjastossa anatomiaa ja kattelen, kun loossit täyttyy pääsykoelukijoista, mä olen siitä ÄÄRETTÖMÄN onnellinen. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Neuvona sanon kuitenkin, että punnitkaa todella tarkkaan minne haette. Se on 6 vuotta sun elämästä. Junalla matkustaminen on tylsempää ja rankempaa ku mitä vois kuvitella. Mut toisaalta, älkää antako oman epäilyksen seisoa teidän tiellä. Yksin voi elää. Kaveri- ja kaukosuhteet voi selvitä pitkästä välimatkasta huolimatta. Voit saada elinikäisiä ystäviä ja jokapäiväistä iloa opiskelipaikastasi. Elämä täällä voi olla aika pirun upeeta. :)
kuvat we heart it ja google.com
Mielenkiintoista pohdiskelua. Toi mitä sanoit ystävystymisestä ja sen helppoudesta verrattuna Helsinkiin, pitää varmaan paikkaansa aika hyvin. Itse olen Helsingissä aina asunut ja nyt siis täällä opiskelen. Olen kyllä tutustunut opiskelukavereihini, mutta en ole saanut varsinaisesti ystäviä, joiden kanssa viettäisin aikaa opintojen ulkopuolella. Vika ei varmastikaan ole muissa, vaan juuri siinä, että minulla on täällä oma elämä ja kaverit, ei ole mitään tarvetta luoda uusia ystävyyssuhteita. Sama pätee varmaankin moniin muihin Helsingistä kotoisin oleviin opiskelijoihin. Sen sijaan olen huomannut, että ne jotka ovat muualta tänne muuttaneet, ovat aktiivisemmin osallistuneet kaikenlaisiin aktiviteetteihin ja sitä kautta luoneet varsin tiiviitäkin porukoita.
VastaaPoistaVoisin myös suositella hakijoita punnitsemaan tarkkaan missä haluaa seuraavat (vähintään) kuusi vuotta asua. Itselleni oli alusta asti selvää, että haen vain Helsinkiin, jos en pääse tänne, minusta ei tule lääkäriä. Täällä on kotini (ihan kirjaimellisesti oman asunnon muodossa), puolisoni, perheeni ja ystäväni. Jos olisin ollut 18-vuotias abi, olisin kenties voinutkin lähteä muualle hankkimaan kokemuksia ja uusia ystäviä, mutta nykyisellä elämälläni minulle se ei ollut vaihtoehto. Punnitkaa siis pyrkimispaikkaanne sen mukaan missä haluatte elää, älkää sen mukaan mihin ehkä olisi helpointa päästä.
Heippa!
VastaaPoistaKorjaisin Helsingin dissektioista, että meillä ei ole varsinaista dissektiokurssia, vaan jokaisella elinjärjestelmä-jaksolla dissekoidaan siihen kuuluva alue. Jokainen siis pääsee dissekoimaan, jos vain haluaa, sillä osallistuminen on vapaaehtoista. Mitään sisäänottomäärää ei ole.
:)
Odile: Juuri tätä tarkoitin! Kun ihmiset heitetään uuteen tilanteeseen, niin pakostakin sitä ystävystyy. Mietin kun tota kirjoitin, että ymmärtävätköhän ihmiset tän nyt ihan väärin, mutta yritin sanoa juuri tuota. :) Missään nimessä en siis tarkoittanut, etteikö Helsingissäkin saisi ihania ystäviä, tai että helsinkiläiset olisivat jotenkin kylmempiä.
VastaaPoistaAnonyymi: Hyvä että korjasit, minulle oli jäänyt jostain syystä tuollainen mielikuva joistain kavereideni puheista. Mutta teillä ei siis dissekoida tavallaan "koko ruumista kerralla", vaan aina osissa? Tai siis esim. sydämen yhteydessä sydän jnejne?
Moi! Kiitos valaisevasta Kuopio-postauksesta :)) Olen hakemassa Kuopioon lääkikseen ensi keväänä ja on kiva kuulla kuulumisia sieltä päin! :)
VastaaPoistaMalla: Kauheasti kauheasti onnea ja jaksamisia kevään ponnistukseen, tervetuloa ensi syksynä astumaan Snellmanian ovien läpi. :)
VastaaPoistamoi! kiitti tästä postauksesta! mul on hirvee päätös edessä, ku mul on täällä poikaystävä, perhe ja oma asunto, mut epäilen vahvasti et pääsisin hki, ku oon nyt vast tänä vuonna lukenu noi kaikki fyssat ja kemmat ja haen ihan tosissaan, mut ei varmaa riitä helsinkii.. haluisin vaa nii kovasti nyt sisälle, ku oon jo kirjottanu 09 ja pitäny välivuoden ja valinnu väärän koulutusalan:( mut kiitti, tää oli valaiseva!! :)
Poistat. hanna
hanna: Ole hyvä vaan! Kyllä se pääsykoe ja oma osaaminen saattaa yllättää. Jos oikein vahvasti olet sitä mieltä, että Kuopio ei sinulle oikein sovi, niin anna mennä ja hae Helsinkiin. Jos sattuisi niin ikävästi, ettet pääsisikään, niin onneksi ensi vuonna on uusi mahdollisuus, vaikka usko mua ku sanon että mä TIEDÄN et nää sanat ei auta. Mä olin vähän samassa tilanteessa ku sä, mutta sit vaan yksinkertaisesti järjellä ajattelin että mikään tässä maailmassa ei ole tärkeämpää kuin mun opinnot ja mun onnellisuus. Näillä perusteluilla hain sitten tänne. :)
VastaaPoistaKiitoksia kauan odotetusta postauksesta, sain jo vastauksen toiseen kysymykseeni, miksi Kuopio Helsingin sijaan.. Heittäydyn ikäviksi sinua kohtaan(ja muitakin), mutta miksi lääketiede? isä/äiti lääkäri? "Hikipinko", jolle "ainut" lukio arvosanoja vastaava koulutus on lääketiede, helpommalla oisit päässyt jossain muussa ammattiin lukemisessa? Jää vähän ristiriitainen kuva itselleni, muuttaa 400km pois sieltä missä sydän on, paikkaan mikä on muuallakin? Pelataan isoilla panoksilla, jokaisen suomalaisen tosiystävä, joka ei petä odottelee miltein joka kaupungissa, ALKOssa.
VastaaPoistaAnonyymi: Ai miksi lääketiede? Kun kerrot minulle, mikä toinen ammatti vastaa seuraavia toiveita: mielenkiintoinen, ei samaa joka päivä, jotain jossa voi jatkuvasti kehittyä, auttaa muita konkreettisesti, paljon ihmiskontakteja, kansainvälinen, monipuolinen. Jos mä valitsen ammattia, jonka parissa mun ois tarkoitus puuhata seuraavat vähintään 40 vuotta (jos eläkeikää nostetaan tätä tahtia niin taitaapi olla pikemminkin kohta 60 vuotta...) niin musta siinä saa olla nirso. Enpä kovin montaa kriteerejäni vastaavaa ammattia keksinyt. Äiti ja isä lääkäreitä ovat kyllä, mutta heiltä olen vain saanut paremman kuvan lääkäriyden negatiivisista puolista; pitkät päivystykset, kiittämättömät potilaat, ainainen kiire ja painostus muiden taholta... Täten koen olevani paremmin valmistautunut realiteetteihin. Muutin 400 km pois sieltä missä sydän on ammatin ja koulutuksen perässä, koska musta _mikään_ ei ole yhtä tärkeää. Kaikki voi hajota käsiin sekunneissa, enhän mä edes tiedä olenko loppuelämäni Y:n kanssa. Jos olisin hänen vuoksi jäänyt ja jättänyt hakematta, olisin varmasti katunut, puhumattakaan siitä jos tiemme eroaisivat joskus. Nyt olen kyllä välillä onneton, mutta toisaalta koen jokapäiväistä iloa koulustani. Ja jos vikalla lauseellasi viittaat viinaan, se ei ole koskaan ratkaisu, vain asioiden siirtämistä.
VastaaPoistaMoi Anita!
VastaaPoistaTää sun blogi on aivan uskomattoman hyvä! Oon lukenu joka postauksen ja tuun lukemaan jatkossakin :)
Mä oon ihan samaa mieltä Kuopion ja Helsingin eroista! Mustakin on ihana katsella fillarin satulasta ohikiitävää keskuspuistoa ja lopulta keskustassa tuntea olevani yksi pieni osa sitä isoa kotoisaa härdelliä jossa kaikki kuitenkin toimii. (Vaikka eihän Helsinki edes loppujen lopuksi ole iso, se on SOPIVA!) Perhe ja kaverit siellä, ihan sattuu ajatella! Sulla vielä Y siellä kaukana. Hei onneks on puhelimet ja juna!
Ja hei, miks lääketiede? NO MIKS EI?! :D Mulle ja varmaan sullekin se on aina ollut se juttu. Kun pääsin sisään, musta tuntui että jes, nyt se oma paikka löytyi. En tuntenut itseäni enää irralliseksi "hakijaksi" vaan kuuluvani nyt johonkin! Ja mä mietin kans Helsinkiin hakemista, mut tärkeämpää oli opiskella, ei asua Helsingissä. Siksi mäkin oon nyt täällä! Kotiin pääsee takaisin opintojen jälkeen.
Opiskelu ja kurssikaverit on kyllä vastannu odotuksia ja enemmänkin, mutta kaupunki ihan ei. En mä itse asiassa edes ajatellut mitä mä Kuopiolta odotan kun olin lääkiksestä niin mehuissani :D Ajattelitko sä? Yks nimeltä mainitsematon liikuntakeskus ainakin jaksaa mua sapettaa, kun ei oo valinnanvaraa. Muissa tän kokosissa kaupungeissa (esim. jyväskylässä) on kyllä hirveesti paremmat palvelut ja muut. Mun tulkinta on se että Savo on aika periferiaa ja pysyy sellaisena..
Mut joo, arvaat varmaan, että terkut ja tsempit lähettää se kirjastossa vieressäsi nukkuva (kirjojen päälle kuolaava) kurssitoverisi S :)
S: Kiitos kehuista, mä meen aina ihan hämilleni ku joku koulukaveri tänne löytää. :D on niin hassua, ku tarkotus oli alunperin vaan A) pitää päiväkirjaa elämästä B) kätsysti informoida kaikki kavereita muualta.
PoistaMä en kyllä hirveesti ajatellu millainen se Kuopio, olin vaan todella fiilareissa sisäänpääsystä. Hakiessani ajattelin vaan, että millään ei ole mitään väliä. :D Kyllä mä vähän mietin, et onhan se pieni ja sellainen kotikutoinen, mut en varsinaisesti odottanu mitään. Mut täytyy myöntää, et musta on ollu todella jännää, että kaupunkina tää on jotenkin niin VÄHÄN kehittynyt! Toivottavasti tässä pikkuhiljaa myös meidän opintojen aikana. :))