Planning out her life

Tän mun hakijaurakan aikana useampi mun tutuista ja kavereista on kysyny multa sen yhen ja saman kysymyksen: "Ootsä nyt IHAN varma et toi on se mitä sä haluat?" Uskoisin, että kysymys johtuu siitä, että niin sanotusti kaikki mun kolme vanhempaa (meaning äiti, isä ja isäpuoli) on lääkäreitä, joten ulkopuoliset automaattisesti ajattelee, että meillä jotenkin painostettais sitten lääkikseen. No tilanne ei todellakaan ollut tämä, vaan mun vanhemmat on tosiaan aina painottanu, että on ihan sama mitä ammattia mä harjotan, kunhan se tekee mut onnelliseks ja ruokkii niin mut kun tulevaisuudessa myös mahdolliset lapset.

Kuitenkin oon huomannu, että mun vanhemmilla on tapana ajatella mun puolesta mun elämä valmiiks. Yritin pohtia, että onks tää joku kulttuurijuttu (niille jotka ei ole vielä tajunnut, olen siis syntynyt Venäjällä, mutta asunut melkein koko elämäni Suomessa. Luonnollisesti mun vanhemmat on venäläisiä, mutta mulla on suomalainen isäpuoli) vai johtuuko tää siitä, että nuorempana olin vähän villi, josta varsinkin äidille on jäänyt suojeluvietti päälle. Pienissä asioissa tää on ihan söpöä ja totaalisen kestettävää, mut kun se ei koskaan jää niihin pieniin asioihin.

Kun mä olin yläasteella ja mietin lukiota, mä olisin kovasti halunnut jatkaa Kallion ilmaisutaidon lukioon. Mun vanhemmat oli niin totaalisesti tätä vastaan, enkä oikein vieläkään tiedä varsinaisesti et miks. Lukio ku lukio, ja yläasteella mä tykkäsin ihan hulluna äikästä ja kirjoittamisesta. Ajattelin, että musta tulee lääkäri, joka sivubisneksenä kirjoittelee kirjoja ja runoja. :D No, aika pitkään ajattelin mennä ihan porukoiden kiusaks sinne Kallioon, mutta päädyin sitten muualle. Jälkeenpäin ajatellen en tiedä olisko lukiolla nyt varsinaisesti ollut mitään väliä, tosin mun lukiossa porukka oli todella motivoitunutta ja opettajat loistavia. Ja tapasinpa siellä niin mahtavia tyyppejä, ettei mitään rajaa! <3

Elämän etukäteissuunnittelu ei kuitenkaan rajoitu tällaisiin juttuihin. Esimerkiks ku puhuin vaihtoon lähtemisestä, mikä on mun ehdoton suunnitelma, mun vanhemmat oli taas totaalisesti sitä vastaan. "Valmistut vaan mahdollisimman nopeasti ja pääset sitten oikeisiin töihin ja elämään oikeaa elämää" Hyvä kun perään ei tullut vaatimukset lasten hankkimisen ajankohdista ja tulevasta asuinkaupunginosasta (ja voi kyllä, niistäkin on ollut kädenvääntöä! :D). Sama juttu kun puhuin halustani lähteä Ausseihin. "Sit ku oot valmistunu, niin oot eka noin puoli vuotta terveyskeskuksessa töissä ja lähdet sitten kiertämään 3 kuukaudeksi Australia, kato tässä sulle reitti valmiina!" Öööööö...?

Tiedän, että mun vanhemmat ajattelee vaan mun parasta ku ne suunnittelee mun elämää. Tiedän, ettei ne luultavasti itsekään usko, että mä toteuttaisin niiden suunnitelmat. Ja tiedän, ettei mun missään nimessä tarvitse niitä toteuttaa, mä olen kuitenkin suht itsenäinen yksilö, joka luultavasti loppujen lopuks tekee just niinkuin haluaa. Pointtina on se, etten mä oo ihan tajunnu niiden suunnittelun funktiota. Pitkällisen pohdinnan jälkeen oon kuitenkin päätynyt siihen, että mun äidille tää on keino pitää mua vielä "lähellä". Mä kuitenkin vietän suurimman osan ajastani Kuopiossa, ja senkin mitä Helsingissä oleilen, tapaan kavereitani ja Y:tä. Oon myös päättäny, että antaa niiden suunnitella niin kauan ku tää pysyy hyvänmaun rajoissa. (ja niin kauan ku ne suunnitelmat menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ;D)

Tuntuuko teistä koskaan tältä?