Ei mitään uutta itärintamalla

Opiskelujen 4 viikko pärähti tänään käyntiin. Puhuttiin parin muun kanssa, että jotenkin tuntuu siltä, kuin olisi ollut tuolla koulussa jo ikuisuuden, eikä kolme viikkoa (ja käytännössä itse asiassa vain kaksi ja puoli). Uusi ja mielenkiintoinen on muuttunut pikkuhiljaa jo, noh, rutiiniksi. En tarkoita tällä etteikö olis kiva lukea uusista luista ja lihaksista (NOT! no ei, on se oikeasti aika mukavaa, niitä on vaan tooooooosi paljon), mutta sen sijaan että on joka ikisestä jutusta onnipallo, sitä pikemminkin vain huokailee Netterin huonoja kuvia tai Sobotan puutetta Torsolassa, tai yleisesti Torsolan täyttyneisyyttä. Ei oo lääkisopiskelijalla helppoa.

Yritin varata itselleni tänään ajan YTHS:ltä hammaslääkärille. Noh, ei ollut helpoimmasta päästä. Meillä Kuopiossa ei varsinaisesti ole paljon pakollisia läsnäoloja; luennot ovat vapaaehtoisia, biokemian pienryhmätehtävien purkutilaisuudet vapaaehtoisia ja kieltenkin pakollinen läsnäolo taisi olla vain 50%. Ei siis paha. Mutta kun meillä on pakollisia opintoja, ne ovat PAKOLLISIA. TLA:n harkat ovat pakollisia (niistä enemmän kunhan ensimmäinen harkka on huomenna tehty, huiiiiii!) samoin LBK1:n harkat. Näistä harkoista ei tosiaankaan lintsata. Ryhmiä saa vaihtaa, mutta käytännössä vain päittäin. Jos yhdenkin harkan jättää väliin, you can kiss your course goodbye. Tällaista meillä. :D

Viikonloppu tuli ja meni ja hurahti kuin siivillä. Oma ex-avokki (jota tosin ajattelen nytkin vielä avokkina, sellaisena se aina pysyy! (tänään opimme enkun tunnilla että työhakemukseen ei saa ikinä kirjoittaa open marriage... huumori se on vähäinenkin huumori)) Y opiskelee Helsingissä alaa, jota ei Kuopiossa opeteta, eli muutto ei ole mahdollinen. Vaikka olenkin häntä niin leikilläni kuin lähes tosissaankin jopa anellut muuttamaan luokseni, en oikeasti voisi koskaan vaatia toista jättämään kaikkea ja muuttamaan kaupunkiin, jonka asukasluku on 500 000 pienempi. Käytännössä suhde elää nyt Skypen välityksellä ja kompromissien myötä. Y ajoi lauantaina tänne 400 kilometriä ollakseen luonani maanantai-aamuun asti. Se on oikeasti jo aikamoista. Kaukosuhde on perseestä, varsinkin kun ollaan asuttu ensin yhdessä, mutta tilanne on mikä on, ja siitä on vain otettava kaikki irti. Viikonloppu sisälsi kuitenkin kaksi elokuvaa, itsetehtyä pizzaa, kävelyä kauniissa syysauringossa, pannaria ja paljon yhdessäoloa. Jo se, että toista saa pitää kädestä, saa ihan uuden merkityksen kun tietää, että seuraavan kerran kädestä pidetään vasta viikon tai kahden päästä.

mun ja Y:n tekemä pannari kuorrutettu mummin tekemällä hillolla

Tällä viikolla olisi paljon paaartei, mutta ahkera opiskelija ei niistä välitä! Pyh sanon minä. Tosin huomenna ehkä sittenkin piipahdan siellä Kauppakadulla katsastamassa Kauppakadun Impron... Ja ylihuomiset Cursus 2009 järjestämät Vaahtobileet ovat ehdottomat... Ja kai se poikkitieteellinen risteilykin olis ihan kiva kokea... Haha!

PS: suurenmoiset onnittelut ihanalle Katarinalle uudesta työstä!!!! pus <3


PPS: Ensimmäiset nopat tähän tutkintoon näkyvät jo Oodissa, eli 2/361, wippii! :D


kuvat we heart it ja memyselfandI.

Karu paluu

Viime viikonloppu kului Helsingissä kaiken maailman riennoissa, ja oli ihanan kamalaa. Oli IHANAA nähdä kavereita, perhettä, Y:tä... Mutta rentouduttua ei oikein tullut. Onhan se vaikeaa, kun haluaisi nähdä kaikkia ja tehdä paljon jajaja. Maanantaina sen kyllä heti huomasi, ja valittelin äidille väsymyksen määrää. Taitaa vaan olla niin, että joka toinen viikonloppu Helsingissä on turhan kovVa tavoite, koska lepäämään on tällä opiskelutahdilla pakko päästä, enkä siellä sitä oikein kykene tekemään. Ja tietysti sitä missaa paljon, kun opiskelukaverit viettää aikaa täällä ja tekee kaikkee kivaa yhessä ja ite jää tavallaan siitä ulkopuolelle. Oma valintahan se on, mut vaikeeta ku tuntuu että revitään kahtaalle, tai oikeastaan useampaan paikkaan. Kaiken lisäksi sunnuntain kotiinpaluu oli sellaisten vaikeusten takana, ettei hetkeen tee mieli matkustaa junalla. :D Vaikka onhan siellä porukoilla ihanaa, kävellä niiden puutarhassa ja ottaa tällaisia kuvia.

Paluu kotiin oli tarpeeksi vaikeaa, mutta maanantaina alkoi kaiken lisäksi vielä OIKEA anatomian opiskelu. TLA:n kurssi oli alkanut vauhdilla, ja kuvailinkin yhdelle kaverille, että tuntui siltä, kun olisi vaan heitetty jokeen ja siellä sä sitten pyristelit pysyäkses pinnalla. Ymmärrän, ettei anatomiaan voi oikein johdatella, mutta huhhuh. Omat tutorit varoittelivat, että usko saattaa tämän kurssin kanssa loppua kesken, mutta että näin PIAN. Ei mitä odotin. Tarkoituksena olisi kuitenkin oppia termistö mahdollisimman hyvin, niin että päässä kolisisi kohta muutakin kuin kaksi pähkinää. Niinpä yhtäkkiä huomasin olevani maanantaina lähdössä Torsolasta vasta puoli yhdeksän. Hupsista. (koulu oli tosiaan alkanut kahdeksalta) Tuli uusi päivä ja uusi Torsolan visiitti ja mitä, tiistaina olin taas siellä puoli yhdeksään, viimeisenä sulkemassa ovia. Tänään sentään pystyi lähtemään vähän aiemmin, mutta toisaalta koulukin loppui aiemmin, joten taisinpa tänäänkin viettää siellä hyvän tovin. Torsola on siis Kuopion lääkiksen (ja tietysti hammaslääkiksen) käytössä oleva, noh, tavallaan anatomiastudio. Sinne tuodaan meidän harjoitusten ja etenemisen mukaan erilaisia malleja, esim. nyt oli erilaisia niveliä, kylkiluita ja lihasten malleja. Löytyy sieltä ne pari pakollista luurankoakin. :D Toinen syy miks tänään pääs lähtemään aiemmin oli kauan odotettujen kirjojen saapuminen, jeeeee! Katsokaa nyt mun uusia peipejä, kaikki ihan uutukaisia ja ihania, hihi. Hullut lääkisläiset jonotti siellä kirjojaan jo puoli tuntia ennen jakoa ja hurrasivat kun kirjavastaava julisti kellon olevan viisi ja aloittavansa kirjojen jaon. :D Eihän me nyt oikeesti olla kovin normaalia porukkaa.

Tällaista mä nyt sitten opiskelen, hui.

Onneksi lukujärjestys helpottuu huomattavasti sitten ensi viikolla, kun pääsi vetelemään ryhmiä yli. Meillä TLA:n kurssiin kuuluu pakollisia harjoituksia, joissa päästään mm. palpoimaan toisiamme, eli kokeilemaan toisiltamme kaikenlaista. Meidät tietysti jaettiin pienempiin ryhmiin, joten puolet päivän tunneista katosivat hups vaan. Onpa mullakin ihan kokonaisia vapaapäiviä. :) Esim. tällainen viikko ei näytä ihan hirveän pahalta! :D

Elämä koostuu nyt aika hyvin tästä piip anatomiasta, mutta viikko tuo tullessaan varmasti myös ihastuttavan biokemian kertaamisen. Tein pienryhmätehtävätkin tälle päivälle, ja eivät TOSIAAN ollu kovin vaikeita. Käytiin niitä ryhmässä läpi ja välillä tuli vähän sellainen olo, että tietääköhän toi joka tätä vetää, että kelle se puhuu. Ymmärrän kyllä täysin, että asiat on käytävä hyvin ja systemaattisesti, mutta siinä vaiheessa kun assari (?) tai kuka lienikään puhuu transkriptiosta ja translaatiosta ihan ku me ei tiedettäis mitä noi on! Ottaen huomioon et jokainen meistä on varmasti myös kyseistä proteiinisynteesiä tankannut aika hyvin, niin musta on ihan turhaa selittää sitä silleen ihan yleisesti mutta pitkästi. No joo.

PS: pääsin EARS:n läpi, jippiii!!! Mutta mitä, osallistun silti luultavasti kurssille. :D Hulluja nuo lääkisläiset (mulla on niiiiin ikävä Asterix ja Obelix –sarjakuvia!)

“Minä vannon Apollonin, lääkärin, kautta ja Asklepioksen, Hygieian ja Panakeian ja kaikkien jumalien ja jumalattarien kautta, kutsumalla heidät todistajiksi..."

Toinen viikko on kääntymässä loppua kohden ja huomenna matkataan Helsinkiin viikonlopuksi.  Viikko on pitänyt sisällään enemmän juhlintaa kun uskallan itsellenkään myöntää – ja nyt eletään vasta torstaita. :D lisäksi takana ovat ensimmäiset anatomian luennot, ensimmäiset biokemian luennot ja EARS:n (English Academic and Reading Skills) korvaavuuskoe, josta lisää ensi kerralla (tulosten selvittyä toivottavasti).

Luennoista lisää hieman myöhemmin, nyt keskitytään JUHLIMISEEN! Tiistai-iltapäivänä Lukeman eteen kerääntyi mitä sekalaisin sakki denoja, smurffeja, vankikarkureita ja yksi jumpparyhmä, hihi. Siitä sitten eri ainejärjestöjen järjestämille rasteille sompailemaan pitkin poikin Kuopion keskustaa. Tarkoitus oli varmasti saada meille uusille kaupunkia hieman selkeämmäksi, mutta ainoat paikat jotka ovat nyt selkeämmät ovat puskat, joissa voi käydä sekä ne R-kioskit, joista ostaa lisää viisasten juomaa. Täytynee mennä pyörimään hieman keskustaan jonkun oikean kartan kanssa. :D erityiskiitos Serverin pojille erinomaisesta, kröhöm, sisuksialiikahduttavasta janojuomasta. Mutta parhaimpana kaikista oli Kuolon rasti, totta kai! Ennen kuin ehti huutaa “Kuolo, Kuolo, heiheihei” niin sitä huomasi olevansa näpit kiinni herra ties minkä maksan kanssa. :D Tarkoitus oli selittää yhdelle ryhmän jäsenelle, mikä mikin elin on ja hänen piti silmät kiinni sijoittaa elin oikeaan kohtaan piirrettyä kehoa. No EI OLLU HELPPOA! :D mutta mielettömän hauskaa, ja yllättävää sinäänsä, ei yhtään ällöttävää. Niin kiva kun Kaupunkisuunnistus olikin, ei se ollut mitään verrattuna Toogiin.

Toogat ovat (ilmeisesti) aikamoisen perinteen takana oleva juhla, jossa uudet opiskelijat vihitään oikeiksi medisiinareiksi vanhojen lääkisläisten toimesta. Etkoille suoraan luennolta, etkoilla hypättiin valkoisiin lakanoihin (haha, sounding NOT good) ja valkoisissa lakanoissa hypittiin Snellmannin puistoon. Siellä kyseinen herrakin sai toogan päälleen ja kukkaseppeleen päähänsä. Lausuttuamme otsikkona olevan valan saimme ylemmän vuosikurssin isännältä luvan hypätä suihkulähteeseen kastautumaan aidoiksi Kuopion lääketieteen opiskelijoiksi. Thankg God päivä oli lämmin ja märät toogat kuivuivat yllättävän nopeasti. Puistosta jatkoimme lääkisläisten omalle kerhohuoneelle, Vitriinille. Siinä sitä tanssittiin, saunottiin ja käytiin suihkussa. Siellä oltiin alasti niin monen ihmisen kanssa, että oli mahdotonta pysyä luvuissa mukana, jotenkin kummasti alastomuus on selkeästi iso osa kaikenlaisia bileitä. :D Lyhyesti sanottuna, lääkisläisenä olo on ollut bilerintamalla AEVAN mahtavaa.

Vastapainona luennotkin ovat olleet mielenkiintoisia. Biokemman (LBK1) luentoja on ollut vasta kaksi kappaletta, joten siitä on vielä vaikea sano muuta, kuin että ei se nyt mitään maailman mielenkiintoisinta ole. Odotetaan nyt muita luentoja vielä, eikä lyödä LBK1-raukalle mitään nauloja arkkuun, ehkä siitä tuleekin lempiaine. :D tällä hetkellä kivointa on vähistä luennoista Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia (TLA). Siellä opiskellaan luita ja lihaksia ja niveliä, erilaisia kiertosuunita ja –tapoja ja lääkärille tarpeellista sanastoa. Siisteintä on, se, että kun istuu luennolla ja kuuntelee opettajan puheita siellä edessä, ja tajuaa ymmärtävänsä mistä siellä puhutaan. Te, jotka luette pääsykokeeseen, sanon teille tämän: kaikki se paska ja helvetti mitä te juuri nyt (tai loppukeväästä etenkin) käytte läpi, uskokaa kun sanon, se kaikki on tämän arvoista! Alla näkyvät TLA:n opintomonisteet, joissa on osa itseopiskelumateriaalia, osa luentomateriaalista sekä harjoitustöitä, joita pääsemme tekemään Torsolassa. Torsolasta enemmän, kunhan olen sinne ekan kerran päässyt tekemään HA1, eli (tarkoitus ainakin olisi) ensi viikolla. Monisteiden lisäksi itse käytän (kunhan olen sen näppeihini saanut, voikun kirjat tulisivat nopeasti!) RL Draken ym. kavereiden  Gray’s Anatomy for Students.

Nyt tämä väsynyt, kastettu ja suunnistettu medisiinari kerää kimpsunsa ja kampsunsa weekend bagiinsa ja lähtee nukkumaan karvaisten kavereidensa seuraksi. Ihanat ystäväni, nähdään viikonloppuna! Pusujaaaaaa. <3

”Tervetuloa te tiukan seulan läpi tulleet lääkisläiset”

On vaikea päättää, kirjoittaako tätä teille anonyymeille kasvoille ruudun toisella puolella, vai kirjoittaako tätä ihanille ystäville Helsingissä, jotta he saisivat paremman kuvan siitä, mitä täällä puuhastelen. Päädyin tavallaan kompromissiin. Uskon, että te anonyymit (miksi tohon tekisi niin kovasti lisätä alkoholistit, haha) haluatte myöskin tietää aika tarkasti mitä täällä tapahtuu: tuskinpa te muuten tätä lukisitte. Itse ainakin kaipasin hakuaikanani sellaista blogia, joka kertoisi paljon kursseista, tapahtumista, ja ylipäätänsä kaikesta. Se olisi motivoinut kummasti. Samalla jätän kuitenkin nimiä mainitsematta, kun tämän julkisena pidän. :)

Tuntu kyllä ihan oikealta koululaiselta, kun tavattiin kaverin kanssa Snelmannian edessä ennen ensimmäistä luentoa. Kun laskin, että olen aloittanut koulupolun VIISITOISTA vuotta sitten, olo oli aika uskomattomaton, varsinkin kun on vihdoin sillä tiellä millä on aina halunnutkin olla! Kaksi päivää lääkistä on nyt siis takanapäin (ja monta edessä!). Jos summaisin oloni yhteen sanaan, olisi se sana hämmenonnellinen. Hämmentynyt, mutta onnellinen. Tällä hetkellä informaatioähky on melkoinen, ja aivot käyvät ylikierroksilla yrittäessään prosessoida kaikkia nimiä, kasvoja ja yrittäessään yhdistää vielä nämä kaksi. Lisänsä on uusi kaupunki ja sen tuomat ongelmat.

Kaksi ensimmäistä päivää voi käytännössä tiivistää kolmeen osaan: Johdatus akateemisiin opintoihin (JAOK) on yleistä infoa vähän kaikesta. Opettajatutortapaamisissa (OPTU) taas kerrotaan pikemminkin meidän lääkiksen omista jutuista, kuten kursseista, linjoista ja muista. Lisäksi on meidän omat tutortapaamiset, joissa pienryhmässä meille esitellään kampusta, lääketiedettä ja toisiamme.

JAOK:ssa ensimmäisinä päivinä on ollut paljon esittelyjä ja yleistä tietoa Itä-Suomen yliopistossa opiskelusta. Käytännöt ovat tulleet tutuiksi ja Oppari on tullut tutuksi, samoin kuin Kansainvälistymisen (?) yksikkö. Alkuinnostus oli suunnaton, ja uusi koululainen oli kynä valmiina kirjoittamassa muistiinpanoja otsikon ”1. päivä lääkiksessä” alle. Valitettavasti levottomasti nukuttu yö ja edellispäivän pitkä ajomatka kyllä vaativat veronsa, ja siinä alkoivat vähän silmät lurpsahdella. Onneksi istuttiin kaverin kanssa eturivissä, ei ollut pokkaa nukahtaa. :D Seuraavana päivänä on häpeällisesti tunnustettava, etten luennolle asti edes päässyt, mutta toisaalta WebOodi oli kyllä tuttu juttu jo kemman laitoksen ajoilta.

Tutorryhmissä taas aivan aluksi juotiin malja meille. Fiilis oli uskomaton, ja väkisinkin nousi hymy huulille: tässä juodaan maljaa meille, lääketieteen ylioppilaille ja opiskelijoille, tuleville lääkäreille ja kollegoille. Mikä sen upeampaa!! Tutorryhmissä tutustuttiin rakennuksiin ja huoneisiin, ja samalla yritettiin hieman opetella toistemme nimiä ja kasvoja siinä ohessa. Tutorryhmästäni voin kyllä sanoa vain positiivisia juttuja; ihmiset vaikuttavat mukavilta, mutta erilaisilta, mikä on vain hyvä omasta mielestäni. Mitä erilaisempaa, sen hauskempaa. Lisäksi omat tutorit ovat kyllä valmistautuneet loistavasti tehtäväänsä: infoa on ja kysymyksiin vastataan tai sitten otetaan selvää. Ymmärtääkseni tämä ei päde ihan jokaiseen tutoriin, joten suurkiitos omille Enkeleille. 

OPTU:ssa meille jaettiin kasapäin kaikkia ihania vihkoja ja lippulappuja. Katsokaa nyt niitä! Minun ikiomat ihanat, hihi. Vasemmalta oikealle: Itä-Suomen yliopiston opinto-opas, jossa paljon hyödyllistä tietoa uudelle opiskelijalle. Lukujärjestys (joka on tällä hetkellä vielä hepreaa eikä oikein aukene, johtuen tosin suurimmaksi osaksi ryhmäjaosta, jota ei vielä olla tehty). Lääketieteellisen tiedekunnan opinto-opas, jossa lukee kurssit aina kuudennelle vuodelle asti (kunnon ala-aste meininki, seurataan vain lukujärjestystä, ja kaikki on hyvin).

Lisäksi ensimmäisen päivän kunniaksi vietettiin iltaa Peräniemen kasinolla alkoholin, esitysten ja tanssimisen merkeissä. Jokainen vuosikurssi meille esittäytyi erilaisten alastomuuksien myötä. Täytyy kyllä sanoa, että en usko ikinä nähneeni yhtä monta yläosatonta tai alaosatonta tai pakaroitanäyttävää miestä yhden illan aikana. :D Ilta oli hauska, ja pääsinpäs tutustumaan moneen ihmiseen tutorryhmän ulkopuoleltakin, harmi vaan että loppuillasta menivät uudet ykköset ja muut vuosikurssilaiset autuaasti sekaisin keskenään. Kiitän kaikkia kuitenkin hauskasta illasta.

Mistä minä EN kiitä on Kuopion julkiset! Prkls. Jos kello johonkin tiettyyn aikaan on merkitty bussi lähteväksi, niin kai sitä olettaa että sellainen bussi tulee, varsinkin kun ei täällä siihen aikaan nyt nii-in paljon liikennettä ole. No se bussi ei kyllä ikinä tullut! Eikun siis kävelemään. Voin kertoa teille, jotka ette Kuopiota yhtään tunne, että vaikka tämä on pieni kaupunki, saa täälläkin kyllä kävellä itsensä kipeäksi, varsinkin kun jaloissa on kymmenen sentin korot. :D AU! Kiitos vaan kahdelle kivalle pojalle, jotka minut saattoivat melkein kotiovelle asti eksymättä.

Sellaista ekoista päivistä, nyt laitetaan viimeisiä tavaroita paikoilleen ja katsellaan kuulemma jalkapalloa (Y:n mukaan muut kanavat ovat rikki, hmm... :D). Ensi viikolla alkavat oikeat luennot! HIHIIII, toivottavasti tää innostus ei hiivu koskaan (jotenkin en usko tähän).

(sori että tää tulee muutaman päivän myöhässä tämä postaus, sain vasta nyt netin, mut jeeeeei netti!!!)
(kuva täältä)

Tavallista sairautta

Mun vanhemmat (ja mummi, jonka lähes miellän toiseksi vanhemmakseni) aina naureskelee, että olen mätä. Tällä he tarkoittavat sairastelun määrää. Jotkut vitsit menee vähän ohi, kun ne joutuu kääntämään. Myönnettäköön, ettö viime aikoina tää sairastelun määrän meidän taloudessa on ollut hurja! Onkohan sanonta "suutarin lapsella ei ole kenkiä" vihdoinkin saanut minut kiinni... 

Karhunpoika sairastaa, Häntä hellikäämme

Mulla on kuudetta viikkoa yskä. Inhoittavaa. Matkallakin joutui välillä menemään ihan kippuraan yskimään, oli aika mielenkiintoista samalla yrittää kävellä koko päivän. Lisäksi yskä on vielä inhottavan limaista ja no, yksinkertaisesti ällöttävää. Mutta kaiken päälle olen saanut tähän suurkylkikivun. Koko tyhmä yskä on kärjistynyt siihen, että jokaikisenä hetkenä saa pelätä yskäisevänsä, koska kipu joka seuraa siitä on uskomaton. Kuin joku laittaisi puukkoa kyljestä läpi. Viime yönä täällä ukkosti ja heräsin uskomattomaan ryminään ulkona, ja koska pelkään ukkosta mielettömästi (vaikka se onkin Luontoäidin voimannäyttönä samalla myös uskomattoman hieno) jäykistyin ihan laudaksi. Valitettavasti tämä sai samalla kylkikivun siirtymään ihan uusii sfääreihin. 

Aikani kärsittyäni pääsin lääkäriin ja röntgeniin, missä kuvattiin poskiontelot ja keuhkot. Ja se oli JÄNNÄÄ! :D en oo ikinä ollut noissa röntgeneissä, vaikka muuten mua on kyllä kuvattu suunnasta jos toisestakin. varsinkin poskionteloiden kuvaus oli hassu; piti nojata leualla siihen levyyn (VIELÄ oikeat termit hakusessa) ja avata suu. Ja keuhkokuvassa piti vetää keuhkot täyteen ilmaa ja olla hengittämättä, ihan niin kuin Gallessa lukikin. Aikamoista. Keuhkot olivat puhtaat ja vain toisessa poskiontelossa jo ilmeisesti pois-menossa-oleva -tulehdus, joten eipä voi muuta kuin syödä kipulääkkeitä pieni hurraahuuto Buranalle ja muulle ibuprofeiiniperheelle ja toivoa että kaikki menisi nopeasti ohi.

Eilen kiusasin itseäni katsomalla mitä kaikkea kivaa Helsingissä tapahtuu tulevaisuudessa, niin kaveripiirissä kuin kaupungilla. Onneksi monet superhyperkivat tapahtumat ovat ihan lähitulevaisuudessa, ennen muuttoa.  Tulossa on muutama kahvitteluhetki sellaisten kavereiden luona, joiden uutta kotikoloa ei ole vielä tullut nähtyä. Mahdolliset luistelut Oulunkylässä hame päällä keskellä kesäsäätä. Ja paljon kotikulmista nauttimista kävelyn ja puistoilun merkeissä. Lisäksi Helsingissä on tulossa ihana Ravintolapäivä, joka keräsi viimeksi suuren suosion. Edellisen missasin pääsykokeen vuoksi, buu, mutta nyt pääsee osallistumaa (http://ravintolapaiva.com) Juuri ennen muuttoa on Kallion puistokirppis, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata jos vain on mahdollisuus! Kun ei ole pöytävuokraa, itse aion ainakin myydä kaiken niin halvalla kuin vain kehtaan (puhutaan muutamasta eurosta ja senteistä). Lisäksi on tietysti surullisenkuuluisa Taiteiden yö, tosin saa nähdä jääkö yö lyhyeksi kun seuraavana päivänä on MUUTTO! Toivottavasti viimeisinä päivinä Helsingissä meininki on tällainen.

-aurinkoisia ja kaverintäytteisiä päiviä, jolloin voi vain nauttia elämästä                             

-unettomia, auringonlaskuisia öitä, joiden ei ikinä haluaisi päättyvän      

-kaunista musiikkia, joka aaltoilee yli sellaisella voimalla, että lähes tuntee hukkuvansa

kuvat we heart it ja googlen kuvahaku

25 päivää jäljellä... mihin?

Otsikko tietysti viittaa koulun alkuun. Kyllä, olen nyt jo lääketieteen ylioppilas, ja voisin ehkä jopa kutsua itseäni lääketieteen opiskelijaksi (teenkin niin aina silloin tällöin, hihi), mutta en silti osaa yhtään kuvitella miltä koulun alku tuntuu oikeastioikeastiOIKEASTI. Se kun astuu Snelmannian (?) ovista sisään toivottavasti ajoissa, ensimmäisen koulupäivän vaatteet päällä (jos joku väittää ettei ekana päivänä tarvitse olla ensimmäisen koulupäivän vaatteet päällä, niin noh, se valehtelee) ja istuu alas auditorioon numero X ja kuuntelee ensimmäistä luentoaan.

Monet mun kaveri on kerta toisensa jälkeen sanonut et "SINÄ pääsit lääkikseen ja aloitat opiskelut, no miltä nyt tuntuu?" Onko normaalia jos ei osaa sanoa mitään tuohon. Tällä hetkellä elän niin tässä hetkessä mikä on käsillä, etten usko koskaan eläneeni samalla tavalla. Kun tulevasta ei tavallaan tiedä vielä mitään, ei sitä pysty suunittelemaankaan, ja tällöin tuntuu kyllä hieman siltä että on hukassa. Normaalisti mun kalenteri on täynnä kaiken maailman kissanristiäisiä ynnä muita tapahtumia, nyt en osaa edes sanoa olenko ensimmäisen "opiskelijaviikonloppuni" Helsingissä vai Kuopiossa.



Tiedän kyllä ainakin yhden syyn (tosin tämä yksi syy sisältää miljoona syytä) miksi en ajattele pidemmälle. Jos ajattelen pidemmälle, ajattelen eroa kaikesta tutusta ja rakkaasta. Ystävistä. Y:stä. Vanhemmista. Helsingistä. Metrosta. Omista kotikulmista. Kaikki se eroaminen tuntuu ihan käsittämättömän raskaalta. Ymmärrän kyllä ettei tässä ole kyse hyvästeistä vaan näkemisiin -sanomisista, mutta ottaen huomioon, ettei ikinä aiemmin ole ollut tarvetta sanoa edes näkemiin, tuntuu vaikealta kuvitella hetkeä. Tuntuuko se samalta kun silloin, kuin lähetin rakkaan ystäväni au pairiksi Englantiin? Vai tuntuuko se samalta kun lähetin toisen rakkaan ystäväni pitkälle matkalle Aasiaan? En tiedä. Pian saan ottaa selvää asiasta. Puhumattakaan muutosta. Hyi. Vihaan muuttamista, ja nyt muutetaankin piiiiiiitkälle, ei saman kadun varrelle kuten viimeksi.

Tunnelmat ovat iloisenkatkerat. Olen saavuttanut monen vuoden yrittämisen jälkeen mitä haluan, mutta samalla joudun lähtemään meren taakse kalaan. Siltä se tuntuu. Toivottavasti kukaan ei nyt luule, ettenkö olisi suunnattoman onnellinen myös opiskelupaikastani, koska sitä kyllä olen. Oheisasiat vaan ovat ihan mömmöö.

Nöyrin toive lähtee nyt teille, lukija(t), jos teitä on, varsinkin Kuopion lääketieteellisen opiskelijat/aloittavat. Mitä tunteita te läpikäytte koulun alun lähestyessä? Muuttaessa? Ja te jotka olette tulevia vanhempia opiskelijatovereita, kertokaa, mitä tapahtuu koulun alkaessa.

Matkoilla ja lomilla

Blogihiljaisuudelle (vaikka enhän tiedä lukeeko tätä kukaan muu kuin minä ja avokki Y) on syynsä. Kaksi viime viikkoa olin matkoilla, ensin viikon Berliinissä ja sitten viikon Pariisissa. Berliini oli molemmille uusi kokemus, kun taas Pariisissa olin kolmatta kertaa, Y ensimmäistä. Kokonaisuutena matkasta on yli 850 kuvaa, joita en tietystikään kaikkia aio tähän ladata, muutaman voisin ehkä laittaa selailun ja muokkailun jälkeen. "Parilla lauseella ja lyhyesti" vois kuvailla tässä hotelleja.

Meillä (mulla) on aina matkoilla ollut hotellia valittaessa pari kriteeriä: hotellin pitää sijaita maksimissaan 10 minuutin kävelymatkan päässä (löntystelykävely) metroasemasta ja hyvällä alueella; en halua IKINÄ joutua matkalle pelkäämään kun olen kävelemässä takaisin, oli kello mitä hyvänsä. Lisäksi huone saa olla pieni, koska eihän me siellä kuitenkaan kauheasti hengata. Tärkeä asia molemmille on myös vessa- ja suihkutilat. Yleensä, kuten nytkin, www.tripadvisor.com on loistava apukeino hotellia etsittäessä. Olen viimeisen noin viiden vuoden ajan matkustellut itsekseni (tai siis aina jonkun kanssa, mutta en äidin valvovan silmän alla :D) ja suurin osa hotelleista on löytynyt ton kautta, ellei sitten kavereiden suositusten kautta.

Bradenburgin portti tuli kanssa nähtyä, eiköhän siitä Berliini tunneta. :D

Berliinissä hotelli oli Mark Apart Hotel www.markaparthotel.com, joka oli musta todella hyvä! Hotelli sijaitsi mukavalla alueella Länsi-Berliinissä, Charlottenburgin alueella. Kävelyä lähimmälle metroasemalle, Uhlandstraßelle, oli alle 5 minuutin kävelymatka ja kadulla oli paljon paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita, joissa sitten käytiin illalla syömässä. Lisäksi aivan lähellä oli Zoologischer Garten, joka oli monen metrolinjan solmukohta. Aivan vieressä oli myös Kurfürstendamm, joka on yksi pääshoppailukadusta (sitä tuli muutama kerta ravattua ees taas). Hotelli itsessään oli omasta mielestäni tosi hyvä, huoneet oli vissiin rempattu ihan vähän aikaa sitten, koska ainakin meidän huone oli ihan uutukainen! Huone oli pieni, mutta kuten yllä sanottu, eihän sillä oikeasti ole mitään väliä. :)) Lisäksi, ja näin tulevana opiskelijana (henkiset tuuletukset, wuhuuuu!) tärkeä asia oli hinta. Kuudelta yöllä kahden hengen huoneesta 259 euroa, eli oikeasti todella vähän! Ihan loistava homma siis. Kiitos kaverille suosituksesta, sen perusteella valittiin hotelli.

Tällä alueella me asuttiin, ihan ei näkynyt ikkunasta ihana valkoinen kirkko.

Pariisissa hotelli oli My Hotel In France: Montmartre. http://www.myhotelinfrance-montmartre.com/index-en.php Alueena Montmartre on ihanaa, eläväistä ja upeaa aluetta, täynnä taitelojoita (vieläkin). Hotelli oli Rue des Abesses:lla, ihan Abessesin metroaseman vieressä, joka on kuuluisa art nouveua -tyylinen metroasema. Itse hotelli puolestaan... No. Lähes aina nettisivut näyttävät yhtä ja totuus on toinen, mutta tällä kertaa ero oli todella iso. Y:n sanoin "Tämähän on pieni ja intiimi..." Lisäksi suihkussa ja vessoissa oli todella paljon toivomisen varaa, suihkun alla oleva laatoitettu osa oli rikki niin, että se oli vaan ammottava aukko. Hyvin ranskalaiseen tyyliin suihkusta tuleva vesi oli joko todella kylmää tai todella kuumaa, ei mitään väliltä. :D Huone oli muutenkin aika nuhjuinen ja vähän sotkuinen, mutta kyllä siinä kesti nukkua. Inhaa oli huoneen hinta. Vaikka Pariisi on todella kallis kaupunki , varsinkin Berliiniin verrattuna, oli silti vähän järkyttävää maksaa lähes 500 euroa hotellista, joka oli huomattavasti huonompi kuin Berliinissä. Lisäksi hotellista jäi jotenkin huono maku suuhun. Check outin aikana kävi ilmi että hotellihuone ei ollut maksettu (vaikka olin niin luullut, eli siis tietysti oma moka) ja aluksi pyysivät huoneesta 590. Onneksi olin tulostanu varauslapun, jossa luki oikea hinta ja sanoin selkeästi, että enempää en maksa. Onneksi asia selvisi sitten nopeasti.

Sellaista :) ensi kerralla sitten toivottavasti matkasta ja matkakuvia.